Yhdysvaltojen keskuspankki laski odotetusti ohjauskorkoaan –  presidentti Trump tuohtui

Yhdysvaltojen keskuspankki Fed odotetusti laski ohjauskorkoaan keskiviikkona. Korko laski prosenttiyksikön neljänneksellä vaihteluväliin 1,75–2,00 prosenttia. Kyseessä on toinen kerta, kun pankki on laskenut ohjauskorkoa tämän vuoden aikana.

Pankin avomarkkinakomitea ei kuitenkaan ollut päätöksestä yksimielinen. Kolme kymmenestä äänestäneestä jäsenestä oli vastaan.

Pian keskuspankin ilmoituksen jälkeen Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump haukkui Twitterissä päätöksen epäonnistuneeksi.

–  Ei rohkeutta, ei tajua, ei visiota, presidentti tviittasi.

Vielä viime vuonna Fed nosti ohjauskorkoa neljästi.

Fedin korkoratkaisuja hankaloittaa se, että talouden kehityksestä tulee ristiriitaisia signaaleja. Inflaatio on nousussa, samoin palkat ja yksityinen kulutus. Kauppasodasta kärsinyt teollisuustuotanto näytti elokuussa toipumisen merkkejä.

Koronlaskujen innokkain kirittäjä löytyy Valkoisesta talosta, sillä presidentti Trump on monesti vaatinut Fediä laskemaan korkotasoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.