Metsästä villiä turkista

Vesa Martikainen

Keskitalvi on turkisriistan pyytäjän aikaa, sillä pakkanen kasvattaa eläimille tiheän ja lämpimän turkin.

Metsissä vilistää arvokasta turkista, mutta ainakin vielä se on kaukana entisestä kurssistaan.

- Itsenäisyyden alkuaikoina hyvän oravakoiran hinta oli sama kuin hevosen, ja ketun jäljistä on maksettu melkein varsan hinta, assistentti Aslak Ermala Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta RKTL:stä kertoo.

Jos näädän nahkasta saisi jopa metsurin kuukauden palkan kuten aikanaan sai, niin juukalainen Jari Repo olisi tienannut marraskuun alusta lukien pian puolentoista vuoden eurot.

- Nyt olen saanut 16 näätää. Ensimmäisellä käyntikerralla oli jo heti kymmenen, Repo laskee.

Pyynnissä on yli kuusikymmentä heti tappavaa rautaa. Tarkistuskierros vie talvihämärässä kaksi päivää kerrallaan, ja jalkaisin tai hiihtäen kierrettävää matkaa kertyy viitisenkymmentä kilometriä. Talvessa saaliiksi kertyy 20-30 näätää.

Eurojen takia Repokaan ei näätää pyydä, vaikka myykin suurimman osan nahkoista. Metsään vetää riistanhoito ja mukava harrastus, mutta nahkat pitää ottaa talteen etenkin näädistä.

- Ehdottomasti kannattaa ottaa talteen. Näätää kun ei pysty tarhaamaan, Repo muistuttaa.

Villiturkis arvoonsa Villiturkiksen hinta määräytyy tällä hetkellä pitkälti sen mukaan, mitä tarhaeläimen nahkasta saa.

Ilomantsissa syksyllä perustetun Luonnonturkisyhdistys ry:n tavoitteena on lisätä kotimaisen turkisriistan hyödyntämistä kotimaassa ja nostaa villi turkis arvokkaaksi merkkituotteeksi.

Näin myös turkiksen pyytäjä saisi työstään runsaamman korvauksen.

Yhdistyksen tarkkoja suunnitelmia ei ole puheenjohtaja Kaarlo Nygrénin mukaan vielä lyöty lukkoon, mutta perustamisen syyt ovat selvät.

- Satojatuhansia turkiseläimiä tapetaan, mutta vain murto-osa käytetään hyväksi. Se on kaikkien, myös pyytäjien, mielestä väärin, Nygrén toteaa.

- Pyytäjiä suututtaa erityisesti se, etteivät nahkat mene kaupaksi turkistarhaiskujen takia. Turkikset nähdään epäsuotuisassa valossa.

Yhdistys on rekisteröinyt oman, valmiiseen tuotteeseen tulevan WFF (Wild Finnish Fur) -tuotemerkin, jonka avulla varmennetaan, että turkis on aitoa kotimaista, villiä turkista.

Kaupan välittäjäksi Käytännössä yhdistys tulee toimimaan organisoijana pyytäjien ja nahkojen jalostajien välillä. Pyytäjä rekisteröityy jäseneksi, ja yhdistyksen tehtävä on hakea turkiksille mahdollisimman hyviä kauppoja muun muassa jalostuksen kautta.

Nygrén uskoo, että villillä turkiksella on kysyntää.

- Markkinoilla on näkynyt siitä pieniä pilkahduksia; muutamat suunnittelijat ovat jo innostuneet asiasta, hän kertoo.

- Mutta entistä enemmän ilmastonmuutoksen keskellä tulee esille myös se, että turkikset ovat ennen kaikkea talvivarusteita, ja niitä tarvitaan ihmisten lämpimänä pitämisessä.

Osa saalista Turkisten pyynti oli vilkasta aina 1960-luvulle saakka. Esimerkiksi kettujahti oli vain keskitalven työtä, jolloin nahka on parhaimmillaan.

Suomen luontokin on muuttunut noista ajoista, ja nyt repolainen heittää henkensä yhtä lailla muulloinkin. Pienpetoja pyydetään riistanhoidon ja itse pyyntitapahtuman vuoksi.

Laajempi turkisriistan pyynti vaatisi ilmeisesti käännöstä myös metsästystavoissa ja ajattelussa hyödyntää koko arvokas saalis. Muun muassa majavia tutkinut Aslak Ermala tietää, että majavankin turkki olisi erinomaista.

- Sehän on ihan kuin saukon karvaa. Koska majava pystyy uimaan talvellakin, on turkin oltava todella laadukasta, hän sanoo.

Kaarlo Nygrénin mukaan markkinoille ei saa antaa periksi, vaan asioihin pitää koettaa vaikuttaa.

- Ainakin pitää yrittää. Ei tällainen peli vetele, että meillä heitetään menemään riistan arvokkaita osia, Nygrén jyrähtää.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut