Janni Hussin hehkuttama myyjä on Nilsiän mummomagneetti, jonka vuosi on kulunut myllerrysten kourissa

Radiojuontaja Janni Hussi kiitteli Nilsiän Artomarketin lihatiskin myyjää vuolaasti Tahko-reissunsa jälkeen somessa – Jukkaa kehut lämmittivät, vaikka hänhän "oli vain myynyt nakkistroganofia".

Jukka Plaketti nauttii eniten siitä, jos saa toisen ihmisen happaman hetken muutettua pieneksi hymyksi. Ja aikaa rupattelulle riittää. Tuire Punkki
Kristiina Poutiainen

Kristiina Poutiainen

– Kyllä minä yritin hänelle paljon muutakin myyä. Noita meidän Artsin lihapullia, joita tehdään itse joka päivä. Mutta hän halusi nakkistroganofia. Yritän sitten ensi kerralla ne meidän lihapullat saada... Jukka Plaketin silmät nauravat ja suu käy.

Ei ole mikään ihme, että radiojuontaja ja mediapersoona Janni Hussi hehkutti Instagram-tilillään Artomarketin asiakaspalvelijaa viime kesänä näin:

Olipa lystikäs viikko! Kuopio ja Tahko eivät kyllä petä koskaan (eikä Nilsiän Tokmanni).

Ps. Sinä herra, joka olit lihatiskillä Artomarketissa kuluneella viikolla, oot vallan mainio työssäsi ja kerrassaan hulvattoman hauska asiakaspalvelija!

Kauppias ostaa hyllyihin Tahkon matkailijoiden suosikkiherkkuja, mutta yhtä trendiruokaa hän ei ole vielä uskaltanut maistaa

"Punastuttaa"

Postauksesta on tykätty yli 17 000 kertaa. Vallan mainiota lihatiskiherraa, nilsiäläistä Jukka Plakettia, 33, positiivinen palaute lämmittää.

– Punastuttaa. Mutta onhan se hienoa, että se, mistä itse tykkää ja mitä tekee, saa huomiota.

Plaketilla on itse asiassa menossa asiakaspalvelussa juhlavuosi. Hän on ollut töissä kauppias Jarmo Ruotsalaisen liikkeissä, pääasiassa Artomarketissa, 20 vuotta.

– 13-kesäisenä tulin taloon. Aloitin veikkauspoikana Veikkaus-pisteessä, jonne paikalliset jalkapallojunnut saivat tulla töihin. Yläkoulu- ja lukioaikoina kävin Jarmon juttusilla, että jos olisi jotain hyllytyshommia viikonlopuiksi. Kaikki oli kuitenkin täynnä. Sanoin, että ’suap tok veikkosella soettoo, jos tulloo jottain’.

Plaketti ei ehtinyt tuulikaappia pidemmälle, kun puhelin soi: ”Miten sopisi kassa?”.

"Jos oisin hiljoo, kahtoisivat, että mikä tuolla mättää?"

Työ vei Plaketin niin mennessään, ettei hän ehtinyt kuluttaa koulunpenkkiä lukion jälkeen.

– Haaveissa oli inttiura, mutta polvet menivät palasiksi jalkapallossa, niin se loppui siihen.

Lukioaikaan Plaketti tapasi myös tulevan ja nykyisen vaimonsa Eeva-Stiina Plaketin, asettui tämän kanssa aloilleen ja jatkoi nilsiäläisten sekä Tahkon matkailijoiden ilahduttamista Ruotsalaisen piikkiin.

– Aina on ollut töitä tarjolla, joten niin minä sitten jäin koko kylän Jukaksi. Kylällä varmasti joka mummo tuntee. Mutta olipahan kylänmies tai Hussin Janni, samalla tavalla kaikki palvellaan ja siitä minä tykkään!

Veikkaus-poikana aloittanut Jukka Plaketti pääsi lukioikäisenä kassa-apulaiseksi ja on nyt, 20 vuoden päästä ensimmäisistä työpäivistä, yhä samalla tiellä. Tuire Punkki

On pitänyt prosessoida ajatukset siihen, että osaisi nauttia elämästä nyt, kun on täällä.

Plaketin suu pulputtaa lupsakkaalla murteella, ruskeat silmät kujeilevat kasvomaskin takaa.

– Minä en oo ainakaa sellane sanaton tökkösuu. En ossoo olla hiljoo. Jos oisin hiljoo, kahtoisivat, että mikä tuolla mättää?

Plaketti myöntää, että huonoja päiviäkin on.

– Mutta ei sitä näytetä töissä. Kun on itsellä muuten hyvä olla, niin hyvää mieltä tulee jaettua. Jos itsellä olisi huono olla, ei sitä itsekään jaksaisi olla huippupositiivinen. Mutta ee minun tarvihe hauskuuttoo, oon vuan oma ihteni.

"Mummomagneetti"

Katse on lempeä ja jokaiselle asiakkaalle on aikaa.

– Työkaverit velmuilevat, että meidän vakkarimummot tulevat suurin piirtein halaamaan, ja olen meidän mummomagneetti.

Plakettia se naurattaa. Hän tietää, että monille kaupan asiakaspalvelutilanne voi olla viikon ainoa sosiaalinen hetki. Tärkeä kohtaaminen. Hän jututtaa mummot ja papat, ja kantaa kauppakassit potkurille tai tarpeen mukaan vaikka kotiin ja aina kaappiin asti.

– Kyllä ne ehkä tykkee vähäsen.

Työkavereiden mukaan koko Nilsiä tuntee Jukka Plaketin. Puheiden mukaan on kaupan mummomagneetti. Tuire Punkki

Plaketti on toiminut eri kauppojen eri osastoilla: niin lihatiskillä kuin kassalla, urheilu- ja rautakaupassa sekä kuskina.

– Eniten pidän siitä, kun saan pikkuisen huonolla mielellä olevan asiakkaan hymyilemään ja hyvälle tuulelle – vaikka tyhmällä läpällä. Siitä tulee huippu olo.

Plaketti on tyytyväinen myös silloin, kun pystyy toteuttamaan asiakkaiden toivomuksia.

– Kerran eräs halusi kymmenen lehtipihviä. Sanoin, että ”Kää tok veikkosella kierros kaapassa ja minä etin sinut kässiin, kun lihat on valamiina.”

Plaketti harrastaa metsästystä ja kalastusta ja osaa käsitellä lihat lautaselle asti.

– Jos minä sillä tavallisella tekemiselläni, omalla työlläni saan toiselle hyvän mielen ja tulee pyyteetön kiitos, se on parasta.

"Ei olla lypsylehmiä"

Tahkon matkailijoiden joukossa on myös julkisuuden henkilöitä, joista on tullut tuttuja kaupan henkilökunnallekin.

– Enhän minä niitä kaikkia edes tunne, vaikka nimen kuulisin! Olen oma ihteni, pölöpättäjä, tulukoompa kuka hyvviin.

Ja kun Plakettia menee jututtamaan, hänellä on aikaa.

– Totta kai! Joissain firmoissa työntekijät ovat yrityksen resurssi, lypsylehmä. Mutta täällä työntekijät ovat voimavara. Kuulumme taloon.

Hyvä työpaikka tulee myös hyvästä työilmapiiristä ja työkavereista.

– Töissä pitää olla myös hauskaa. Aina vähän kujeilua, härnyytä ja jekuttamista, se on parasta.

Plaketti kehuu Ruotsalaisen pariskunnan maanläheisyyttä ja helpostilähestyttävyyttä. Kauppias osaa myös viilata Plaketin lomat kohdalleen ihan kysymättä.

– Minulle kalastus ja metsästys ovat elämäntapa. Kaupalla tiedetään, että kyyhkynmehtuulla alkaa minulla lomat. Ja hirvenmehtuuviikko on varmasti lomaviikko. Ne on merkattu lomiksi kyselemättä. Niillä reissuilla koirien kanssa minä lataan akkuja.

Omillaan olo on myös hyvää vastapainoa sosiaaliselle ammatille.

– Vaikka täällä ollaan suupielet korvissa, niin ei sitä ihan aina jaksa.

"Isän poika" Jukka joutui koetukselle, kun isä kuoli syöpään

Jaksamista on vuoden aikana koeteltu.

– Isä sairasti syöpää ja kuoli viime syksynä. Viimeinen puoli vuotta oli todella hankalaa. Vaimo ja hyvät ystävät ovat olleet tukena. Pälätän niin ilot kuin surutkin, mutta näiden asioiden kanssa on todella saanut painia.

Henkinen kasvu on ollut suuri, Jukka kun oli aina isän poika.

– Isä oli aina se, jolta kysyin kaikesta. Nyt on pitänyt opetella pyytämään apua muualta ja tekemään itse.

Ajatukset on pitänyt sopeuttaa uuteen ja Plaketti pitää myös huolta äidistään.

– On siinä ollut askaretta ja ahvääriä. Aina kun oli paha mieli, pääsin töihin. Kylän ihmiset, jopa etelän turistitkin, tunsivat isän ja minut, ja ottivat osaa suruun. Siitä tuli itselle hyvä olo, että ihmiset välittävät. Kai sitä joskus on jotain tehnyt oikein ja hyvin.

Isällä oli "paha tapa"

Vuosi on ollut kova.

– Mutta kaikesta selvitään. Ihminen on näköjään aika sopeutuvainen. Sanoin jo isän kuolinpäivänä, että nousee se aurinko huomennakin. Ja se kannattaisi jokaisen muistaa, että pitää elää tätä elämää, nauttia siitä ja tehdä asioita, joista pitää.

Isä-Plaketti oli puhunut tekevänsä kaikkea mukavaa, kun jää eläkkeelle.

– Se oli isän ”paha tapa”. Piti päästä nauttimaan itse rakentamastaan mökistä ja harrastuksista sitten, kun olisi eläkkeellä. Hän jäi eläkkeelle ja sai syöpädiagnoosin. Kaksi vuotta siitä hänet laskettiin multiin. Ei paljon ehtinyt nauttia odottamastaan. Siksikin on pitänyt prosessoida ajatukset siihen, että osaisi nauttia elämästä nyt, kun on täällä, ja muistaisi arvostaa terveyttä.

20 kiloa karisi Tahkon portaisiin

Isän kuolema antoi lisäsykäystä Plaketin omaan elämänmuutokseen, jonka hän aloitti vuosi sitten.

– Kymmenkunta vuotta oli Jukka vähän paksumpana. Urheilu tärveli polvet niin, ettei kiertoliikkeitä saanut tehdä. Siten mehtuu ja kalastus tulivat elämäntavoiksi. Viime keväänä työkaveri houkutteli Tahkon portaisiin. Sanoin, etten varmana lähde. Mutta lähdin kuitenkin. Siitä se alkoi. Käytiin joka toinen päivä kahdesti kiipeämässä ne. Loppukesästä ei tullut hikikään.

Isän sairauden ja kuoleman tuomaa pahaa oloa Plaketti purki portaisiin. Vajaassa vuodessa niille on karissut noin 20 kiloa.

– Alan olla vanhassa kunnossa. Nyt on hauskaa, etteivät polvetkaan ole enää kipeinä. Olen juossut, hiihtänyt ja käynyt puntilla. Olen aina vihannut punttisalia, mutta työkaveri – no voi sanoa, että ystävä – neuvoi, miten siellä ollaan. Sehän on huippukivaa.

– Arvostan, että sain elä­män­tapa­muu­tok­sen ai­kai­sek­si ja jaksan kokonaisvaltaisesti paremmin.

"En minä lukiossakaan tyhmän papereita saanut"

Nyt on tullut aika myös toisenlaiselle itsensä haastamiselle. Plaketin haaveissa on hakea maaliskuun yhteishaussa aikuispuolen tradenomiopintoihin.

– En minä lukiossakaan tyhmän papereita saanut, mutta kun halusin tehdä töitä, niin jatko-opiskelu jäi. Mutta nyt olisi ajatuksissa lähteä opiskelemaan lisää.

On vuoden aikana ollut positiivistakin. Plaketin hirvikoira sai kaadon. Hänellä on ystäviä, terveyttä ja tukea.

– Ilo pitää etsiä niistä asioista. On turha jäädä synkistelemään. Pitää mennä vaan eteenpäin. Aina siellä on jottai hyvveeki ja siitä pittää oppia nauttimaan.

Plaketti ottaa kassan haltuun. Silmät syttyvät nauruun. Asiakkaan kanssa kehkeytyy muistelu siitä, kuinka kerran etsittiin Tahkolta raclettea.

– Ja sehän järjesty! Kysymällä ne selevijjää! Ja tervetulloo vuan toistekkii.

Lue myös Artomarketin kauppias Jarmo Ruotsalaisen ajatukset yllättävästä somenäkyvyydestä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut