Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Eskarilaiset jakoivat aikuisille kohteliaisuusohjeita: "Voisivat olla huutamatta"

Tänä syksynä Siilinjärven Pilvilinnan Vekkulit-eskariryhmällä opiskelujen teemana ovat olleet hyvät tavat ja kohteliaisuus.

Mitä kohteliaisuus kuusivuotiaiden silmissä oikeastaan on?

– Että ei kiusata, tietää Hugo Hukkasjärvi.

– Että kuunnellaan, jatkaa Leevi Pyykönen.

– Ollaan kilttejä toisille kavereille, lisää Ella Korhonen.

– Pidetään kaverista huolta siten, että autetaan, muistuttaa Akseli Airaksinen.

– Ja että on reilu kaveri toiselle, ja leikkii sen kanssa, täydentää Miko Mursu.

Lapsilla on myös selkeä näkemys siitä, miksi on syytä olla kohtelias.

– Ettei kaverille tule paha mieli. Kaveria pitää auttaa vaikka siten, että jos on joku toinen lapsi tai aikuinen ilkeä, niin toinen kaveri voi tulla puolustamaan, selkeyttää Paulus Mantere.

– Ettei kaveri tule surulliseksi, Pyykönen jatkaa.

– Ja että ei satu, tähdentää Airaksinen.

M yös aikuisille annetaan hyviä ohjeita siitä, miten nämä voisivat olla kohteliaampia lapsille.

– He voisivat vaikka pilkkoa puita, ehdoittaa Mantere.

– Ja olla huutamatta. Muuten korvat särkyy, jatkaa Noora Luodes.

– Ja nukuttaa silloin, kun pitää mennä nukkumaan, lisää Cecilia Tiusanen.

– Ja he voisivat antaa koko ajan herkkuja, vinkkaa Tuukka Siren.

Ryhmän varhaiskasvatuksen hoitajien ja opettajien joukosta kuuluu kyseenalaistavia yskähdyksiä. Mutta eskarikollegat komppaavat Sireniä.

– Koska aikuiset saavat koko ajan herkkuja!

Myös flunssakausi kirvoittaa kohteliaisuusohjeita.

– Jos toisella on ääni lähtemässä, niin häntä voi auttaa sanomaan asiansa, että toinen kuulee, Korhonen huomauttaa.

Savon Sanomat vieraili päiväkoti Pilvilinnan esikouluryhmässä osana lehden Media opetutksessa -työtä. Mediakasvatus kulminoituu päiväkodeissa ja kouluissa usein Uutisten viikkoon, jota vietetään helmikuun alussa.

Vuoden 2022 Uutisten viikon (31.1.–4.2.) teemana on Perehdy paikalliseen. Viikko kannustaa niin lapsia, nuoria kuin aikuisiakin perehtymään oman kotikuntansa uutismedioiden tarjontaan ja painottaa paikallisuuden merkitystä alueen asukkaille, yrityksille ja paikallisyhteisöjen toimijoille. Savon Sanomat toteuttaa Media opetuksessa -vierailuita koronan sallimissa rajoissa sovitusti.