Eläimellistä menoa

Pieni musta koira pompahtaa kuin kumipallo lattialta syliin. Lyttykuono tuhisee ja tummat kirkkaat silmät tuijottavat vaativasti. Korvat sojottavat kuin lepakolla. Ranskanbulldoggi Ukko, 10 kuukautta, tahtoo osoittaa hellyyttään ja nuolla vieraan naaman. Välillä nuori uros rähisee staffordshirenbullterrieri Caran kanssa kita auki äristen niin, että sivullinen luulee koirien raatelevan toisensa.

Hetken päästä meno laantuu. Ukko pötköttää pian lattialla ja Cara emäntänsä Sanna Hämäläisen sylissä. Hän silittelee kuusivuotiaista Caraa ja sanoo, että koirien riehumista on hauska seurata, paitsi jos ne saavat kohtauksen aamuyöllä.

Muut lauman jäsenet ovat onneksi hiljaisempaa sorttia. Kolumbian sateenkaariboa Hefner ei terraariossaan juuri metelöi. Kilpikonna Nikke on talvihorroksessa. Epeli-rotta rapistelee häkissään. Hämäläisen suomenhevonen Patse majailee Siilinjärvellä tallissa.

- Minulla on pikkutytöstä lähtien ollut eläimiä. Olen eläinihminen. En osaa kuvitella, että kotona ei olisi yhtään lemmikkiä, Hämäläinen sanoo.

- Akvaariosta kaikki varmaan alkoi. Minulla on ollut lukematon määrä erilaisia lemmikeitä. On ollut seeprapeippoja, hamstereita, iso liuta kaloja, rottia, maissihiiriä, isoja ja pieniä liskoja, sukkanauhakäärme , kotiloita, kani, marsu.

- Hämähäkkejä ei ole koskaan ollut eikä tule. Eikä kissaa. Olen selkeästi koiraihminen. Kerran meillä oli yksi kissa hoidossa, mutta se söi seeprapeipot.

Vastuun ottaminen

Useammin kuin kerran Hämäläinen on kuullut kummasteluja, miksi ihmeessä hänellä on tuollainen katras. Omat vanhemmatkin ihmettelevät tyttärensä eläinhulluutta.

- Minulla ei ole harmaata aavistusta, mistä eläinrakkauteni on peräisin. Vaikka olen sosiaalinen ihminen, niin jotenkin eläinten kanssa voin olla aina oma itseni, sillä ne ovat poikkeuksetta vilpittömiä.

Hämäläinen vakuuttaa, ettei haali eläimiä itselleen. Niitä vain osuu kohdalle. Mielijohteesta hän ei ole kuitenkaan yhtään ottanut. Jokaisen lemmikin kohdalla hän on harkinnut tarkkaan.

Media-assistentiksi valmistunut nuori nainen sanoo, ettei oikeastaan ole haaveillut eläimiin liittyvistä ammateista.

- Kouluaikana olin eläinkaupassa kaksi päivää viikossa työssä oppimassa. Eläimet ovat minulle mukava harrastus, en jaksaisi työkseni huolehtia toisten lemmikeistä.

Jo ensimmäisten lemmikkien kanssa oli selvää, että Sanna hoitaa ne eivätkä vanhemmat. Eläimet ovat opettaneet hänelle ennen kaikkea vastuuntuntoa.

- Muistan kun sain seeprapeipot. Äiti näytti, miten häkki siivotaan ja lintuja ruokitaan, sitten ne olivat minun vastuullani. Olin varmaan silloin ekaluokkalainen.

Luopumisen tuska

Toinen asia, jonka lemmikit ovat hänelle opettaneet, on luopuminen. Tänne synnytään, eletään ja kuollaan. Kun lemmikeitä on ollut paljon, niistä on joutunut luopumaan. Joka kerta se on kova paikka, kun koiran vie eläinlääkäriin viimeiselle piikille tai lemmikkirotta löytyy kuolleena häkistä.

Koirat elävät yleensä yli 10 vuotta. Kilpikonna Nikke on mummon perintöä, se on ainakin 50-60-vuotias. Nikke ehti olla mummolla yli 40 vuotta. Jyrsijät ovat lyhytikäisempiä.

- Rotta elää tavallisesti vain kaksi vuotta. Kaikkiin eläimiin kiintyy, toisiin enemmän kuin tosiin. On aina surullista, kun lemmikki kuolee.

Lemmikit vaativat hoitoa ja huolehtimista. Niiden ruoka ja tarvikkeet maksavat, ne tarvitsevat aika ajoin myös eläinlääkäriä.

- En ole koskaan uskaltanut laskea, kuinka paljon rahaa eläimiin menee. Se on kuitenkin selvää, että itse tulen toimeen paljon vähemmällä.

Lemmikeistä on valtavasti iloa, mutta joskus myös harmeja. Rotta on syönyt tapettia, kani kukkia ja sähköjohtoja. Edelleen Hämäläisen Nintendossa on häiriöitä, kun kani jyrsi johtoja. Kenkiä ovat koirat tuhonneet. Nojatuolit ovat kokenet kovia Ukon hampaissa.

- Lemmikkieläimet rajoittavat menoja, muttei se minua haittaa. Onneksi minulla kavereita, joille voin viedä eläimiä hoitoon. Vanhemmat huolehtivat mielellään koirista. Hevoselle on hommattava lomille ratsastaja.

Sulhasensa luokse pääkaupunkiseudulle lähiaikoina muuttava Hämäläinen joutuu miettimään, miten saa koko perheensä muutettua helposti ja eläimiä stressaamatta.

- On, on hänkin eläinrakas. Pakko olla, sillä minun kanssani saa koko lauman. Itse asiassa Pekka haaveilee isosta koirasta. Ei sitä tiedä, vaikka panisimme pystyyn joskus vaikka kennelin, Sanna Hämäläinen nauraa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.