Liian suoraan kesyksi

Lintupiireissä on otettu viime aikoina suurennuslasin alle käsinkasvattamisen periaate. Sen vaihtoehtona nähdään luonnollinen kasvattaminen.

Luonnollinen kasvattaminen on sitä, että papukaijaemo pariutuu ja saa poikaset. Se hoitaa, ruokkii ja kasvattaa pieniään niin kuin lintuna parhaaksi näkee. Luonnolliseen kasvattamiseen liittyy riski siitä, että emo ei jostain syystä hoida kaikkia poikasiaan, jolloin poikaskuolleisuus on korkea.

Käsinkasvatuksessa ihminen kasvattaa linnunpoikaset. Äärimmillään jo munat viedään hautomoon. Poikaskuolleisuus on pienempi, ja poikasista vapaa emolintu on pian valmis uuteen munintaan.

Käsin ruokkiessa poikaset leimaantuvat ihmiseen ja ovat täten umpikesyjä. Kesy lintu on helpompi myydä, koska uusi omistaja ei joudu tekemään töitä kesyyntymisen eteen.

Suurin osa Suomen isojen papukaijojen kasvattajista on siirtynyt tai siirtymässä luonnolliseen kasvatukseen.

Valtaosa maamme papukaijoista on tuontilintuja, joiden taustasta ei ole tarkkaa tietoa.

Luonnon mukaan

Käsinkasvatetulle papukaijalle ihminen on emo, johon se leimaantuu. Jatkossakin se pitää ihmisiä lajitovereinaan. Emon opit lajityypillisestä käyttäytymisestä ja kommunikaatiosta jäävät saamatta.

Kaijuli ry:n aktiivi, kasvattaja ja viiden papukaijan omistaja Jonne Stenroth tietää, että moni papukaijanomistaja olisi onnellisempi, jos lintu osaisi käyttäytyä linnun lailla.

- Käsinkasvatetuilla linnuilla on paljon ongelmia. Lintupariskunnat voivat jopa tappaa toinen toisensa, koska eivät ymmärrä toista lintua, Stenroth sanoo.

Hänellä on sekä käsin että luonnollisesti kasvatettuja papukaijoja. Upeita lemmikkejä kaikki, mutta jako on selvä. Käsinkasvatettujen kanssa on jatkuvasti ongelmia. Myös käsinkasvatettujen pariutuminen olisi hankalampaa kuin emojen ruokkimien lintujen.

- Käsinkasvatettu ei osaa ilmaista itseään. Sen voi vääntää vaikka solmuun. On tieteellisestikin todistettu, että leimaantuminen väärään lajiin on eläimelle haitallista, oli kyseessä mikä laji tahansa, biologiaa opiskeleva Stenroth tietää.

Sukukypsäksi tullessaan käsinkasvatettu papukaija valitse parikseen ihmisen. Se tuo puolisolleen ruokaa, tulee kädelle, kosiskelee ja yrittää paritella. Kun vietti ei saa vastakaikua, lintu turhautuu.

Se voi ilmetä muun muassa aggressiivisuutena, sulkien nyppimisenä, huutamisena tai itsetuhona. Turhautuminen on kierre, josta ei ehkä koskaan ole poispääsyä. Leimaantuminen on peruuttamaton vaihe.

- Käsinkasvattaminen on oikotie kesyyteen. Se kostautuu. Käsinruokitut poikaset antavat usein käsitellä itseään, vaikkeivät siitä pitäisikään. Aikuisena tämä muuttuu. Väärinkäsittely poikasena voi johtaa aggressioihin, kun lintu aikuistuu, Stenroth kertoo.

Sosiaalinen lintu

Onhan se kiva, jos papukaija on jo valmiiksi kesy. Käsinkasvatettu tulee heti kädelle ja ottaa ihmiseen kontaktin. Hyvä testi on lusikan tai ruokaruiskun näyttäminen papukaijalle. Kädestä ruokittu aloittaa heti ruoankerjuun.

Emon ruokkima ei noteeraa lusikkaa ruoan lähteenä.

- Emon kasvattamat katselevat ensin kauempaa ja ovat varautuneita. Ne eivät tunge heti syliin, Stenroth kertoo.

Papukaija on sosiaalinen lintu ja kesyyntyy kyllä, jos jaksaa tehdä töitä ja perehtyä papukaijojen maailmaan. Emon kasvatitkin tottuvat ihmiseen normaalien hoitotoimenpiteiden ja positiivisten kokemusten kautta.

- Papukaijan hankkiminen vaatii tietoa, ymmärrystä ja sitoutumista sekä aikaa ja tilaa. Lintu voi elää jopa 50 vuotta, muistuttaa Stenroth.