Uutisarkisto Teemat 2019 Huhtikuu

Tiede

Miksi aprillipäivänä kehotetaan syömään silliä ja juomaan kuravettä? Veikko vastaa

Ylä-Savo

Seppo Kääriäiseltä jää isot saappaat täytettäväksi näissä vaaleissa. Juha Sipilä: "Savo-Karjalassa on kova kisa kansanedustajan paikoista"

Ylä-Savo

Ex-kansanedustaja Eero Lämsä ryhmäkurista: "Minun aikanani ei ollut yhtä suoraviivaisia esimerkkejä maakuntia koskevista äänestyksistä kuin oli käräjäoikeusverkoston uudistaminen"

Eduskuntavaalit

SDP tavoittaa keskustaa Savo-Karjalassa – myös perussuomalaiset nostaneet kannatustaan reippaasti edellisestä mittauksesta

Eduskuntavaalit

Vihreiden ehdokkaat koulutetuimpia

Pieksämäki

Ennakkoäänestyksessä pieniä muutoksia

Hyvinvointi

Leena, 21, sai aivoinfarktin viime kesänä eikä tiedä, pystyykö palaamaan töihin – "Minulla ei ole tapana antaa periksi"

Savo

Teollisuusliiton Riku Aalto: Viimeksi koulutuslupaukset unohtuivat vaalien jälkeen

Keski-Savo

Vaalimainoksia ei laitetakaan ihan mihin tahansa – Kaupunki sallii vain viralliset yhteiset mainostaulut

Eduskuntavaalit

Vain harva Savo-Karjalan ehdokkaista kannattaa Nato-jäsenyyttä: "Ei voi olla Venäjän tahtotilasta kiinni"

Pieksämäki

Juha Sipilä varoittelee demareita: "Talouden tasapaino on vielä hauras."

Eduskuntavaalit

Vasemmisto vahvistuu Keski-Suomessa, keskusta menettää paikkoja

Eduskuntavaalit

"Työtä tehdään vaalisunnuntaihin asti" – Näin puolueiden piirijohtajat kommentoivat Savon Sanomien vaaligallupia

Eduskuntavaalit

Iäkkäät ja hyvätuloiset äänestävät varmimmin

Hyvinvointi

Joka toinen suomalainen on huolissaan terveydestään – myös fyysinen kunto saisi olla parempi

Eduskuntavaalit

Missä äänestät? Katso netistä tai soita. Kuopiossa 19 paikkaa, joissa voi äänestää ennakkoon

Hyvinvointi

Lasten maitoallergian siedätyshoidosta saatiin lupaavia tuloksia

Kotimaa

KORJAUS: Halla-aho valmis yhteistyöhön kaikkien kanssa, mutta ei hinnalla millä hyvänsä – Orpo: Perussuomalaiset ei ole muuttunut vuodesta 2017

Kotimaa

Tänään pääsee äänestämään ennakkoon, henkilöpaperit mukaan

Juhannusneito

Savon Juhannusneito kruunasi Naarajärven komeat kokkojuhlat

Eduskuntavaalit

Selkeä kolmen kärki erottuu puheenjohtajina – kenelle herui vähiten tukea oman puolueen kannattajilta?

Tiede

Helsingin yliopisto mukana kehittämässä uusia vegaaniruokareseptejä lounasruokailuun

Juhannusneito

Juhannusneito vuodelta -68 saavutti unelmansa

Keski-Savo

Demareiden gallupnousu lupaa puoleelle lisäpaikkoja Savo-Karjalassa – ensin äänestäjät pitää saada uurnille

Eduskuntavaalit

Entä jos yhteisistä asioista vain päätettäisiin netissä?

Eduskuntavaalit

Uutisanalyysi: Viime hallitusten haukkumisessa unohtuu helposti se, ettei Kataisen, Stubbin ja Sipilän hallitusten saamattomuus ollut onneksi mitään Terijoen hallitukseen verrattuna

Eduskuntavaalit

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys on alkanut – Savon Sanomien vaalikone auttaa ehdokkaan löytämisessä

Savo

Ennakkoäänestys alkoi vilkkaana Kuopion keskustassa – kaupungintalon äänestyspaikalla ruuhkaa

Tiede

Sata vuotta sitten vain joka toinen sai käydä uurnilla – esimerkiksi kansalaisluottamuksensa menettäneet ja irtolaiset eivät saaneet äänestää itsenäisen Suomen ensimmäisissä eduskuntavaaleissa vuonna 1919

Eduskuntavaalit

Tällainen olisi ihannekansanedustaja – "Hyvää poliitikkoa ei aina äänestetä"

Kotimaa

Ennakkoäänestys alkoi vilkkaasti – melkein neljännesmiljoona antoi jo äänensä

Eduskuntavaalit

Keskustan ruotsinkielinen piiri kehottaa vaaliboikottiin protestiksi puoluejohdolle: "Jätä äänestämättä tai äänestä tyhjää"

Eduskuntavaalit

Varmuus houkutteli äänestämään – eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkoi vilkkaana

Juhannusneito

Eija Parkkonen, Sääminki (18) Savon uudeksi juhannusneidoksi

Ruoka

Hyönteisalan ekspertit povaavat ruokavallankumousta – "Ötökät päätyvät pian suomalaisten lautasille"

Pääkirjoitukset

Kansan tahto toteutuu, jos kansa lähtee liikkeelle ja äänestää

Keski-Savo

Pitäisikö mopojen nopeusrajoitus nostaa kuuteenkymppiin? – Näin ehdokkaat vastasivat

Keski-Savo

Eläkeläisillä on paljon ystäviä vaalien alla – ja lupauksista on pidettävä kiinni, eläkkeensaajien juhlapuhujat muistuttivat

Pieksämäki

Äänestysbussi houkutteli äänestäjiä jo ensimmäisellä pysäkillä

Eduskuntavaalit

Vaalikone: Lähes kaikki Savo-Karjalan ehdokkaat valmiita kiristämään kaivoslakia

Kotimaa

Poliisi: Ulkoministeri Soinin kimppuun yrittäneen miehen taustalta ei ole paljastunut järjestäytynyttä toimintaa – Soldiers of Odin -takki on "otettu tutkinnassa huomioon"

Eduskuntavaalit

Myös vanhat pahviset ajokortit kelpaavat henkilöllisyyden todistamiseen äänestyspaikoilla – riittää, että äänestäjän tunnistaa kuvasta

Kotimaa

Facebook tiukentaa vaalimainonnan säätelyä eurovaaleissa

Kotimaa

Eduskuntavaaleissa on äänestänyt jo yli joka kymmenes

Kotimaa

Iltalehti: Eduskuntaan pyrkii 125 rikoksesta tuomittua

Kotimaa

Puolueilta vihreää valoa kotitalousvähennyksen laajentamiselle ilmaston nimissä

Juhannusneito

Juhannusneito kuopiolainen (ja kotoisin Vehmersalmelta)

Kotimaa

Vaalien kärkiteema ja suuret puolueet hukassa – suurin jäämässä pienemmäksi kuin koskaan aikaisemmin

Kotimaa

Kansanedustajille tulee eniten toripalautetta ilmastonmuutoksesta – "Äänestäjät ovat ihmeissään, miksi meistä tehdään syntipukkeja"

Kotimaa

Naisten osuus eduskuntavaaliehdokkaista kasvoi

Ylä-Savo

Yläsavolaisen ehdokkaan vaalimainoksia ilkivallan kohteena – "En löytänyt yhtään rikosilmoitusta"

Kotimaa

Eduskuntavaaleissa on äänestänyt jo noin joka kuudes

Kotimaa

Gallup-kärjen puolueet eivät haasta presidentti Niinistön ulkopoliittista linjaa – STT:n kyselyyn vastanneet puolueet ovat melko lähellä toisiaan ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kannoissaan

Ylä-Savo

Vieremän vt. kirjastonjohtaja tekee kolmansia vaaleja – edessä on vielä EU-vaalitkin

Kotimaa

Rinteen vaalibudjetti liki tuplasti Sipilän kassan kokoinen – vihreiltä ja piraateilta kattavimmat vaalirahajulkistukset

Asuminen

Ihailetko rintamamiestaloja? Nämä 19 kuvaa kuopiolaisherkusta vievät "rintsikkahöperyytesi" vielä ihan uudelle tasolle

Kotimaa

Kaunis kevätpäivä helli vaalikansaa – lähes joka viides on äänestänyt ennakkoon

Tiede

Näitkö viime yönä taivaalla outoja valopalloja? MTV: Syy ilmiölle löytyy Norjasta

Kotimaa

Syyte tai tuomio ei ole este eduskuntaan pyrkimiselle – Helsingin Sanomat ja Iltalehti selvittivät ehdokkaiden syytteet ja tuomiot

Kotimaa

Suomessa ei toistaiseksi merkkejä ulkopuolelta tulevasta vaalivaikuttamisesta – Tietoturva-asiantuntija perää sosiaalisten median jäteiltä enemmän vastuuta sovellustensa toimintaperiaatteesta

Kotimaa

Sunnuntaisuomalainen: Oikeusasiamies tarkastaa pistokokein vaalipaikkojen esteettömyyttä

Sunnuntaisuomalainen

Vammaisten syrjintä on Suomessa yleisesti hyväksyttyä, ja eduskuntavaalit ovat siitä hyvä esimerkki, sanoo lakimies Jukka Kumpuvuori

Sunnuntaisuomalainen

Kolumni: Kun huutamisen oppii, huomaa, miten vapauttavaa se on

Matkailu

Kaikki muuttui yhdessä päivässä – Berliini on elävä muistutus siitä, mihin kaikkeen ihminen pystyy

Sunnuntaisuomalainen

Rammstein natsien keskitysleirillä ei ole yksin – musiikkivideot ovat aiheuttaneet pahennusta muun muassa ahtereilla, banaaneilla, lapsilla ja risteillä

Sunnuntaisuomalainen

Suomalaiset hakivat kylpylöistä terveyttä jo 300 vuotta sitten, ja nyt ne odottavat uutta buumia ilmastoahdistuksen vuoksi

Sunnuntaisuomalainen

Orkestereissa toimistonhoitajista tehtiin taiteilijoiden johtajia, ja se oli todella huono ajatus

Matkailu

Luksusmatkailijaa kiinnostavat elämykset – Suomesta halutaan uusia kokemuksia

Kotimaa

MTV: SDP ja vihreät halutaan hallitukseen, siniset ja perussuomalaiset torjutaan

Eduskuntavaalit

Osa ehdokkaista kampanjoi edellisten eduskuntavaalien velkoja niskassaan – Hakkaraisella 30000 euroa ja lisää pitää ottaa: "Täällä ollaan niin eriarvoisessa asemassa"

Kotimaa

Ennakkoääniä annettu lähes 940  000 –  jo 22 prosenttia on äänestänyt

Teemat

Yhä useampi ostaa take away -tuotteita – Yksi asia kiinnostaa kuluttajia aiempaa enemmän

Juhannusneito

Neidot kruunasivat juhannusyön

Juhannusneito

Sirusta Juhannusneito - Ruskeaverikkö Kuopiosta nyt vuorossa

Teemat

Niina, 17, ja Tommi, 18, aloittivat osakesijoittamisen, sillä heillä on suuri haave – "Ilman riskiä ei voi tehdä rahaa"

Tiede

Rakennettiinko Pietari paalujen varaan? Veikko vastaa

Kotimaa

Hallituspaletti, puheenjohtajapaikat ja EU-vaalit: Gallupien povaama vaalitulos panisi politiikan kevään hyrskyn myrskyn

Eduskuntavaalit

Alman kysely: Perussuomalaiset noussut yhä, SDP menetti kärjessä kannatustaan

Kotimaa

Ennakkoon äänestänyt jo yli miljoona ihmistä – äänestysvilkkaus nousi yli 28 prosentin

Kotimaa

Ennakkoäänestys päättyy tänään

Kotimaa

Perussuomalaiset nousi HS:n gallupissa kolmanneksi

Nimellä

Ylä-Savon haavavaalit

Hyvinvointi

Elvyttäminen pelastaa henkiä myös ilman puhalluksia

Keski-Savo

Monenkirjava ja antoisa matka – Jotain kansanedustajakaudella olisi saanut jäädä tekemättäkin, myöntää eduskunnan jättävä Markku Rossi

Kotimaa

Poliisi epäilee Suomen kansa ensin -puolueen de Witiä ja toista ehdokasta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan – puolue aikoo jatkaa kohumainosten käyttöä

Juhannusneito

Tuula Kosusesta tuli Savon Juhannusneito

Juhannusneito

4.000 henkeä mukana kruunajaisissa

Hyvinvointi

Puhelimen käytön haitoista huolestuttavia tutkimustuloksia – tilanne pahentunut runsaassa vuosikymmenessä merkittävästi

Hyvinvointi

Vammaisten liikuntaharrastus voi olla monen esteen takana – kolmannes toimintarajotteisista aikuisista ei liiku ollenkaan

Kotimaa

Väyrynen ja kansalaispuolue löysivät sovun

Kotimaa

Ennakkoon äänestäneiden määrä uuteen ennätykseen – äänestysprosentti nousi 36:een

Keski-Savo

Ennakkoäänestys oli edellisiä eduskuntavaaleja vilkkaampaa – Yli kolmannes varkautelaisista äänesti ennakkoon

Kotimaa

Puoluejohtajat eivät heikentäisi työttömyysturvaa, lakkauttaisi vuorotteluvapaata tai poistaisi eläkeputkea

Eduskuntavaalit

Ennätysmäärä äänesti ennakkoon - Savo-Karjalan vaalipiirissä äänestettiin vilkkaammin kuin maassa keskimäärin

Juhannusneito

Tuomaristo ja tytöt vehmaalla Runnilla

Tiede

Rakkaus vaikuttaa aivoissa kuin kokaiini

Tiede

Delfiininaaras saattaa nauttia seksistä - seksillä tärkeä rooli sosiaalisten suhteiden kehittymisessä

Eduskuntavaalit

Omasta pussista 27 prosenttia vai 95 prosenttia? – Vaalirahoituksen lähteissä on isoja eroja puolueittain

Eduskuntavaalit

Puolueidenkin pitää seurata aikaansa

Juhannusneito

Sydänsuven kaunein

Arkisto