Kun katsot nämä kuvat, nuorrut kymmeniä vuosia – kuopiolaismiehellä on lankapuhelin, vanha Salora Boston ja tietenkin puhelinluettelo

Tämä kerrostalo Kuopion Puijonlaaksossa on valmistunut vuonna 1966. Ja tässä talossa asuu Hannu Tuhkanen, joka on syntynyt vuonna 1966.

Löytyypä mieheltä myös Kuopiossa ja Siilinjärvellä vuosikymmenien ajan ilmestynyt kaupunkilehti Uutiskukko samalta vuodelta – ja vieläpä Tuhkasen synnyinkuukaudelta eli tammikuulta.

Yhtymäkohtia miehen menneisyyteen löytyy yhä enemmän, mitä enemmän kodin tavaroihin tutustuu. Olohuoneen nurkassa on Salora Boston vuodelta 1962. Televisiota mainostettiin aikoinaan esimerkiksi näin: ”Nyt Tekin voitte olla selvännäkijä. Voitte nähdä muita selvemmin, mitä samalla hetkellä tapahtuu kaukana olinpaikastanne. Edessänne ei kuitenkaan ole entisaikojen selvänäkijän salaperäinen kristallipallo vaan jotain vieläkin ihmeellisempää – Salora Boston.”

Bostonissa oli sen aikainen ”täydellisyyttä hipova automatiikka”, kuten teeveetä mainostettiin.

– Ostin sen, kun se oli niin nätti, ja nurkassa oli tyhjä tila, johon kaipasin jotakin. Äitini on sittemmin kertonut, että lapsuudenkotini ensimmäinen telkkari oli täsmälleen samanlainen.

Se Kuva: Paula Pohjamo
 

Puheenaihe – sitä monet tavarat ovat mitä suurimmassa määrin. Jos kaveri tulee kylään, muistot tulvahtavat mieleen. Näin eittämättä käy esimerkiksi silloin, kun vieras äkkää eteisestä kolikoilla toimivan harmaan lankapuhelimen. Kukapa ei olisi samanlaisella soittanut puhelinkopista. Heti tekee mieli työntää markka kojeen kolikkouraan ja alkaa pyörittää numeroa. Puhelin olisi edelleen toimintakykyinen, jos sen kytkisi lankaverkkoon.

Myös puhelinluettelo vuodelta 1965 kiinnostaa vierasta kuin vierasta.

– Ihan järjestään vieraat ottavat sen käteensä ja alkavat etsiä omaa tai perheensä numeroa luettelosta.

Vaikka kukapa sen unohtaisi? Hannu Tuhkaseltakin tulee kuin vettä valaen lapsuudenaikainen puhelinnumero:

– Yks, yks, kolme, kaheksan, seittemän, kolme.

 

Hannu Tuhkanen naurahtaa, että hän on joskus saanut kuulla aikuiselta tyttäreltään asuvansa museossa.

Jos Hannu Tuhkasen pitäisi itse luonnehtia, hänen kotinsa on pikemminkin laajennettu man cave. Kun hänellä oli aikoinaan omakotitalossa autotalli, se oli sisustettu samaan makuun.

Ja vaikka hänellä on paljon esineistöä 60-luvulta, hän on oikeastaan kasarimiehiä.

– Se oli iloista ja hauskaa aikaa ja oltiin nuoria ja notkeita. Silloin katsottiin – liikaakin – Miami Vicea ja pukeuduttiin sen mukaisesti, hän veistelee – ja asettaa vakuudeksi levysoittimeen kasarisuosikki Matchboxin kiekon soimaan.

Vain se harmittaa, että kun Matchbox oli keikalla Peräniemen Kasinolla, levy ei lähtenyt mukaan.

– Olisin pyytänyt siihen nimmarin.

Se, miksi 1960-luku on niin hyvin edustettuna kodin sisustuksessa, johtuu siis muusta kuin rakkaudesta tuohon vuosikymmeneen.

– Olen esteetikko. Kun 1970-luku tuli, tällaiset kalusteet vietiin roskiin, Tuhkanen näyttää olohuoneen tiikkipöytää, joka oli melko kurjassa kunnossa ostettaessa, mutta puhdistamalla ja pienellä kunnostamisella saa paljon aikaan.

Hän on myös auto- ja moottoripyöräharrastaja, ja hän väsää niiden parissa Hot Roddersin kerholla Kuopiossa.

– Olen harrastanut vanhoja jenkkiautoja parikymmentä vuotta. Nyt minulla on -98 Camaro. On minulla ollut myös 68 Ford Ranger, josta halusin taulun seinälle. Se oli niin nätti, että harmittaa, että tulin luopuneeksi siitä.

Hannu Tuhkanen on keräillyt myös Yashica-merkkisiä kameroita, koska ne ovat niin nättejä. Kuva: Paula Pohjamo
 

Tuhkasen on vaikea kulkea kirpputorien ohi menemättä sisälle. Vaikka kyllä hän tietää, että käynti ei useimmiten tuota löytämisen iloa.

– 98-prosenttisesti lähden tyhjin käsin, hän arvioi.

Mutta sitten on niitäkin tavaroita, että ostajaehdokkaita on tungokseksi asti. Varsinkin hänen olohuoneensa pöydälle onnekkaasti päätynyt lentokoneen pienoismalli – tai veistos – näytti kiinnostavan muitakin kirpputoripöydän ympärille kerääntyneitä Kuopion torilla. Tällaisessa tilanteessa pitää turvautua erityiseen taktiikkaan.

– Koukkasin käteni väkijoukon välistä, tartuin koneeseen ja ostin sen pois, Tuhkanen nauraa.

Tuhkanen ei harrasta pelkästään vanhoja tavaroita vaan myös sotahistoriaa ja erityisesti toista maailmansotaa. Siksi hänelle on päätynyt paljon militaria-aiheista tarpeistoa.

– Kuuntelin paljon sotajuttuja lapsuudessani ja olen aika isänmaallinen, Tuhkanen kertoo ja esittelee erään hyvin merkityksellisen, ukiltaan periytyneen esineen. Se on Aseveli-maljana tunnettu Riihimäen lasin erikoismaljakko, johon on kaiverrettu talvisodan vuosiluvut 1939 ja 1940.

– Käytän sitä kerran vuodessa, kun poltan itsenäisyyspäiväkynttilää.

Suomen museoiden, kirjastojen ja arkistojen yhteisen Finna.fi-tietopalvelun mukaan näitä ja samaa teemaa olevia, eri nimisiä maljoja tuhottiin paljon sodanvastaisen ilmapiirin aikana 1950- ja 1960-luvuilla, mutta nyt ne ovat arvostettuja keräilykohteita.

Hannu Tuhkanen kertoo, että nykyään maljaa näkee myynnissä 350 eurolla. Tämä malja ei ole kuitenkaan kaupan, kuten eivät myöskään ukin, August Juho Tuhkasen, taskukello ja tupakkarasia. Tupakkarasia on August Juhon 50-vuotislahja Turon johtokunnalta vuonna 1951.

August Juho Tuhkanen on tunnettu torikauppias Kuopiossa. Vanhoista valokuvista näkee, kuinka myyntipisteelle oli kasattuna esimerkiksi sarkahousuja.

Kello on ollut todennäköisesti kauppiaan jokapäiväiinen ajannäyttäjä. Taskunauris on sikäli erikoinen, että siinä on 24 tunnin asteikko.

August Juho ja Martta Tuhkanen esiintyvät olohuoneen seinällä valokuvassa, joka on asetettu taulun alareunaan. Sekä valokuvassa että taulussa on sama rakennus kuvattuna. Hannu Tuhkanen kertoo, että kyseessä on suvussa ollut vanha huvila Kelloniemessä.

–Tarina kertoo, että taidemaalari oli istunut soutuveneessä maalaamassa kuvaa. Viinipullokasa vain nousi koko ajan. Jossain vaiheessa ukki oli sanonut, että "nyt se maalaus valmiiksi – tai viinipullojen tulo lakkaa", Tuhkanen nauraa.

Kuva: Paula Pohjamo
 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Asuminen

Kylmän ruskeat seinät saivat pintaansa oranssia ja vihreää – katso, miltä näyttää tämä 19-vuotiaan naisen koti!

Saatat muistaa ysärikodeista kaaret – ja nyt ne tulevat taas! Katso kuvasarja, kuinka holvikaari istuu nykykotiin

Nuoripari kyllästyi yltäkylläiseen elämään, myi omaisuutensa ja muutti asumaan asuntoautoon — ”Olemme tottuneet olemaan lähekkäin muutenkin”

Onko tämä tottakaan: kuopiolaiskodin valokuvatapetti vie suoraan Miami Beachille – Katso kuvat amerikkalaishenkisestä, upeasta kodista

Kun katsot nämä kuvat, nuorrut kymmeniä vuosia – kuopiolaismiehellä on lankapuhelin, vanha Salora Boston ja tietenkin puhelinluettelo

Oletko varma, että saat kaikki kukat kuolemaan? Nämä 3 vinkkiä auttavat jo todella pitkälle

Tässä on vanha navetta, mutta kun avaat oven, silmiesi eteen avautuu naisellinen budoaari – oikea karkki!

Uusi sukupolvi myllää nyt siirtolapuutarhamökeillä –  Nämä 14 kuvaa kertovat, minkä ihanuuden kuopiolaisystävykset nappasivat yhteisomistukseen

Kierrätystavaroista syntyy upea koti – tällä perheellä on vain kaksi uutena ostettua tuolia

Tämä mökkimaisema pysäyttää kaupunkilaisen – nuotioluodolla saa niskat kipeiksi tähti-iltoina

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.