Kia Picanto loistaa parkkihallissa

Kia-perheen pienimmät jäsenet uusiutuivat täysin lähes yhtä aikaa. Pienin jäsen on Picanto, joka sekin on muuttunut kertaheitolla paljon eurooppalaisemman näköiseksi.

Tämä malli valmistetaan kuitenkin Rion tavoin merkin kotimaassa Koreassa.

Näin samanaikainen uudistuminen antaa hyvän mahdollisuuden verrata Rioa ja Picantoa keskenään.

Selvimmin Rio peittoaa Picanton äänieristyksessä. Moottoritiellä niin rengas- kuin moottoriäänetkin tunkevat Picanton matkustamoon selvästi voimakkaammin. Se on toki tässä koko- ja hintaluokassa lähes asiaan kuuluvaa.

Melu on suurin syy, miksi Picantolla ei tee mieli lähteä satojen kilometrien reissuun. Muuten ajettavuus on ihan asiallista, ja isommasta 1,2 litran moottorista saa kohtuullisen suorituskyvyn pienillä vaihteilla.

Toinenkin mylly käy bensalla, mutta siinä pyttyjä on vain kolme ja iskutilavuutta kaksi desiä vähemmän. Hevosvoimissa se häviää 85-69.

Picantossa tunnelma on pykälää halvemman oloinen kuin Riossa, niin kuin tietysti pitääkin. Varusteita on silti mukavasti tarjolla, eikä Picanto tunnu läheskään niin muoviselta kuin monet sen kilpailijat.

Valitettavasti ajonvakautus ei ole halvemmassa LX-varustelussa vakiona vaan vasta lisävarusteena. Se on Suomessa erittäin tarpeellinen turvatekijä.

Koeajoauton sammutusautomatiikka herätti ihmetystä, sillä muutamalla ensi pätkällä se ei sammuttanut autoa kertaakaan. Akun varaustila oli ilmeisesti lyhyen ajon seurauksena niin heikko, että automatiikka kytkeytyi pysähdyksissä aina Off-asentoon, jolloin kone vain kävi.

Lämpöasteita oli vielä useita, jolloin automatiikan soisi toimivan hyvinkin. Lopulta tilanne korjaantui, ja homma toimi niin kuin pitikin.

Auto on rekisteröity viidelle, mutta kapeuden takia takapenkille ei mahdu kolmea aikuista, vaikka jalka- ja pääntilaa on reilusti. Lättänä takaistuin ei myöskään tarjoa suurta istumanautintoa. Etupenkit ovat kääpiöluokassa hyvät.

Picanto on omimmillaan nurkka-ajossa eli parkkihalleissa ja muissa ahtaissa paikoissa. Se kääntyy näppärästi pienessä tilassa, ja ulos näkee hyvin. Takalasi on todella suuri, päinvastoin kuin Kia Riossa.

Auto yllätti positiivisesti myös sateen pehmentämällä soralla. Se eteni monttujen yli ripeästi ja lähes huomaamattomasti, eikä missään vaiheessa ollut tunnetta, että kärry karkaa lapasesta.

Picanto on kuitenkin kauppakassi. Takaistuinten taakse ei nimittäin mahdu kuin muutama ostoskassi, siinä kaikki. Siihen tehtävään Picanto on erittäin potentiaalinen vaihtoehto, kun vielä muistetaan pitkä, enimmillään seitsemän vuotta kestävä takuu.

Kia on pakottanut pitkällä takuulla monet kilpailijatkin pidentämään omia takuuaikojaan. Auto on suomalaisille pitkäaikainen hankinta, joten turvaakin halutaan.