Kia Sorento tuli kellistämään talvea

Eurooppalaiselta uusi Kia Sorento todella näyttää, sen vahvistivat myös koeajolenkin varrelle osuneet arvioijat. Myynnille siitä ei ole ainakaan haittaa, kuten ei myöskään runsaasta varustelusta.

Suomalaisille kävi harvinainen onni saada korealaisauto ensimmäisenä Euroopassa kauppoihin. Yleensä aasialaismalleja on odotettu pitkään, joissakin tapauksissa loputtomiin.

Lumetkin tupsahtivat taivaalta sopivasti todistamaan, että joka kulmasta raapiva kuljetin on messevä menemään kelistä riippumatta.

Sorento kulkee hyvissä oloissa etupyörien voimin, mutta pidon vähetessä takaa tuupataan lisää paukkuja. Sen huomaa parhaiten liikkeellelähdöissä jäisissä risteyksissä.

Ajonvakautus sallii perän viskausta reippaanlaisesti, mikä tekee ajosta hauskaa, mutta liikenteessä sen kanssa ei kannata pelleillä.

Hitaissa vauhdeissa nelivedon voi lukita päälle, mikä on oiva apu, jos tie on muurautunut umpeen. 18,5 sentin maavara riittää useimmissa tilanteissa hyvin.

Kolmannen polven malli on 4,78-metrisenä lähes kymmenen senttiä edeltäjäänsä pidempi. Kun kattolinjaa on laskettu puolitoista senttiä ja akseliväliä kasvatettu kahdeksan senttiä, auto näyttää paljon aiempaa linjakkaammalta – ei lainkaan möhkäleeltä.

Herkullinen yksityiskohta on tyylikäs maski, joka tuo mieleen esimerkiksi A-sarjan Mersun keulakuvioinnin.

Ulkoisesta madaltumisesta huolimatta pääntilaa on saatu kasvatettua. Kyydissä on väljät ja mukavat oltavat ainakin viidelle ihmiselle – seitsenpaikkaista versiota emme päässeet kokeilemaan.

Istuimista neljä on lämmitettäviä, samoin ohjauspyörä.

Etuistuimien muotoilussa on onnistuttu erinomaisesti, kuten ergonomiassa kaiken kaikkiaan.

Isoksi katumaasturiksi Sorentossa istutaan suhteellisen matalalla, joten keula jää piiloon. Myös etukulmat ovat näkemisen kannalta hankalia, koska jykevät pilarit ja suuret peilit jättävät taakseen isot katvealueet.

Lisähämminkiä toi tuulilasin vasemman reunan ja kuljettajan puoleisen sivuikkunan huurtuminen. Ilmastoinnin automaattisäädöissä olisi toivomista, sillä laseja piti kirkastaa toistuvasti tuulilasin maksimipuhalluksella.

Taakse näkemisessä ei ollut yhtä paljon ongelmia. Kokeilemaamme EX-varusteluun kuulunut peruutuskamera kääntyvine ohjausviivoineen auttoi ahtaissa paikoissa, joskin märässä tai sateisessa talvikelissä linssi muurautuu umpeen.

Pitkä tavaratila vetää näkösuojan alle 605 litraa eli ison farmarin lukemat. Takaistuin on kolmeosainen, joten keskipalan kaatamalla kahden takamatkustajan väliin saa esimerkiksi sukset.

Täysikokoinen varapyörä on perän alla, joten ruuman allekin jää reilusti tilaa pienille esineille.

Takaistuimien selkänojia saa taivuteltua mieluisaan kulmaan, minkä lisäksi takapenkit liikkuvat reilusti pituussuunnassa, mikä monipuolistaa kuljetusmahdollisuuksia entisestään.

Voimanlähteeksi Suomessa saa vain 2,2-litraisen turbodieselin. 200 hevosvoimaa ja 450 newtonmetrin vääntö liikuttavat autoa tarvittaessa reippaastikin, joskin polttoaineenkulutus kasvaa suurissa nopeuksissa selvästi.

Vaihteistot ovat kuusiportaisia. Kokeilemamme automaatti reagoi oikea-aikaisesti kuljettajan pyyntöihin. Lisähintaa automaatti tekee peräti 4 000 euroa, mutta se on merkittävä mukavuustekijä.

Ohjaus on riittävän tarkka ja äänimaailma maltillinen. Jääpolanteinen tie tosin tuntuu ja kuuluu alustasta.

Kokeiltu : Kia Sorento 2,2 CRDi AWD EX A/T

Viisiovinen iso katumaasturi viidelle.

Nelisylinterinen 2,2-litrainen turboahdettu dieselmoottori. Teho 200 hevosvoimaa. Sammutusautomatiikka vakiovarusteena.

Kuusiportainen automaattivaihteisto, nelipyöräveto.

Kiihtyy nollasta sataan 9,6 sekunnissa.

Polttoaineen keskikulutus 6,7 litraa sadalla kilometrillä.

Hiilidioksidipäästöt 177 grammaa kilometrillä.

Valmistettu Etelä-Koreassa.

Hinta lisävarusteineen 53 873 euroa. Mallisto viisipaikkaisena alkaen 42 990, seitsenpaikkaisena 47 490 euroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kia Sorenton muodoissa on sulavuutta