Suzuki Swift on kahdelle käypä peli

Tätä on riittänyt tänä talvena. Niin, ja viime talvena. Lunta.

Nelivedolle olisi risteyksistä lähdöissä käyttöä, mutta aiemmasta poiketen Suzuki Swiftiä myydään nyt etuvetona. Pienen merkin mallistossa SX4 on niin lähellä kokoluokaltaan, ettei maahantuoja laskenut järkeväksi tarjota joka nurkasta raapivaa Swiftiä.

Hyvä puoli etuvedossa on tietenkin pienempi polttoaineenkulutus ja halvempi hinta.

- Liikenteessä en varmaan edes kiinnittäisi tähän autoon huomiota. Huomaamaton perusauto on ehkä oikea ilmaisu. Ei auton tarvitse niin erottuakaan. Turvallisuus ja kulutus ja se, että pääsee hyvin perille, ovat tärkeimpiä, arvioi Swiftiä kokeillut kuopiolainen eläkeläinen Mervi Höylä.

Penkit kumoon

Höylä ajaa miehensä kanssa kymmenvuotiaalla dieselkäyttöisellä Volkswagen Boralla. Porrasperäauton takapenkit kaadetaan toistuvasti ja varsinkin, kun lähdetään kesämökille Pohjois-Karjalaan.

- Hyvin olemme pärjänneet ilman farmariakin. Minä en kauheasti tykkää pitkistä autoista.

Takaistuimien kaatoa pitäisi harrastaa Swiftissäkin, ja vielä Boraa enemmän. Kontti on pieni jopa pikkuautojen kokoluokassa, eikä korkea kynnys helpota lastaamista. Keskikokoinen matkalaukku voi nippa nappa upota, mutta lapsiperheen autoksi Swiftistä ei ole.

- Minusta tämä on kahdelle hengelle hyvä auto, neljälle vain tilapäisesti, Höylä arvioi varsin oikeaan osuvasti.

Koreilematon

Ajettavuudeltaan Swift on ihan asiallinen paketti, kuten pikkuautotkin yleisesti jo ovat. 1,2-litraisesta moottorista on saatu kokoon nähden hyvät tehot ulos, eikä sitä ole tehty edes kulutuksen kustannuksella. Ajotietokoneen mukaan alle kuuden litran pääsee todella helposti sekalaisessakin ajossa.

- Jarrut eivät ole niin ärhäkät kuin meidän autossamme. Vaihteet ovat hyvät. Ne menevät helposti päälle. Tietysti pitääkin mennä, Höylä sanoo.

Sisältä Swift on hyvin tyypillisen japanilaisauton oloinen, vaikka se meille Unkarissa valmistetaankin. Koreilematon, mutta selkeä ja toimivan tuntuinen.

- On hyvä, ettei ajon aikana tarvitse ruveta miettimään, mistä mikäkin säädetään, Höylä toteaa.

Risuja hän antaa mittaristosta. Sinänsä yksinkertaisen nopeusmittarin luettavuus kärsii turhan risuaitaviivoituksen ja hieman vaikealukuisen kirjasimen takia.

- Äkkiähän siihen tottuu.

Salliva ajonvakautus

Testattu viiden tähden kolarisuoja miellyttää Höylää, joka piti ainakin takavuosina japanilaisautojen turvallisuutta kyseenalaisena.

Ajonvakautusjärjestelmä tulee vakiona, mikä on tietysti turvallisuuden tärkeimpiä tekijöitä. Koeajossa se tosin antoi yllättävän myöhäliikkeisen kuvan, sillä se salli melkoisen aliohjautuvuuden ja hetkittäin jopa perän heittämisen. Toisaalta liian äkkinäinen pysäytys voisi säikäyttää keskiverron Swift-kuljettajan.

Keli oli hankalimmasta päästä, mutta ajonvakautuksissakin on paljon eroja.

Pää sanoo kops

Edessä matkustavilla on hyvät tilat ja hyvä näkyvyys.

- Sivupeilit ovat oikein tosi hyvät, ihan ekstraisot. Se on plussaa, Höylä huomaa.

Takaikkunan mataluus rajoittaa hivenen näkyvyyttä taakse, mutta sen kanssa voi elää.

Aikuisten matkustaminen takaistuimella on mahdollista mutta ei ruhtinaallista, vaikka Swift on kasvanut pituutta peräti yhdeksän senttiä.

- Kulkeminen taakse on hankalaa, koska väli on näin pieni, Höylä osoittaa oviaukon alaosaa.

Hieman pidempi kärsii myös ovenkarmin mataluudesta. Pää kopsahtaa, ellei muista kumartaa ulos astuessaan.

Maahantuoja tarjoaa vain yhden varustetason. Puutteiksi jäävät vakionopeudensäädin, ohjauspyörän syvyyssäätö ja ajovalopesimet.

Käsivaihteiston lisäksi voi valita perinteisen, neliportaisen automaatin.