50-vuotias Vauxhall Viva saa vielä uuden elämän - katso kuvat!

Vuosimallin 1966 Vauxhall Viva De Luxe sai jenkkiautoharrastajan haksahtamaan brittiläiseen peltiin, joka oli ollut pitkään hiirten pesäpaikkana.

– Historia menee suunnilleen niin, että se on ollut 25 vuotta käytössä ja 25 vuotta ladossa. Minun mielestäni se ansaitsee vielä seuraavan 25 vuoden jakson, sanoo auton hiljattain ostanut siilinjärveläinen Tero Huttunen.

Hän hankki auton vaimonsa serkulta Kajaanista.

– Tuli vain puheeksi, että heillä on hänen ylioppilaslahjaksi saamansa auto ladossa. Minua rupesi tietysti heti kiinnostamaan, kun latoautosta puhuttiin, Huttunen kertaa.

Huttusen vaimon serkun isoisä oli ostanut auton uutena vuonna 1966. Tuore ylioppilas sai sen omakseen vuonna 1987 ja kerkesi ajaa sillä neljä viisi vuotta, kunnes siihen iski tekninen vika. Se työnnettiin suoraan niiltä sijoiltaan latoon.

Nyt Viva on hyvin riisuttu. Siitä on irrotettu kaikki irtoava, ja JP Autotuningin yrittäjä Jukka Putkonen on hiekkapuhaltanut sen.

– Reikiä näkyy tuolla pohjassa. Lattia kuultaa läpi, mutta voisi se olla paljon pahempikin, Putkonen arvioi.

– Kun auto on aikoinaan työnnetty latoon, se on ollut kuitenkin hyvässä kunnossa. Tämä on ollut hyvin ruostesuojattu joka puolelta, se on oikein paksussa massassa. Lisäksi lato on ollut sen verran hengittävä, että ilma on vaihtunut – ja tietysti katto ehjä, ettei auto ole päässyt kastumaan, Huttunen kiittelee.

Autolla on ajettu uskomattoman vähän, vaikka se on ollut pitkään ympärivuotisena käyttöautona. Mittariin ehti kertyä ennen latokomennusta vain vajaat 50 000 kilometriä.

Ovenpielessä on vielä kiinni huoltoaseman tarra marraskuulta 1989. Öljynvaihdossa Viva kävi tuolloin 39 703 kilometrin lukemissa.

– Kaikki käyttöohjekirjat, jopa korjauskansio ja osaluettelo ovat hienosti tallessa, Huttunen myhäilee.

Viva on kaksiovinen, varsin kulmikas auto. 1 050-kuutioisesta, nelisylinterisestä bensiinimoottorista otettiin 40 hevosvoimaa.

– Ei kiihdytysautokäyttöön, Huttunen hymähtää.

Seuraavaksi edessä on hitsausta ja peltivaurioiden korjaamista, minkä jälkeen JP Autotuning hoitaa maalauksen sisältä ja ulkoa. Satoja tuntee siihen menee, vaikkei urakka ole työläimmästä päästä.

– Väriinkin on tulossa muutoksia. Ihan tarkkaan ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta museoautoksi rekisteröinti ei ole ykkösasia. Museoautossa värin täytyy olla siihen suuntaan, mitä aikoinaan on ollut saatavilla, Huttunen huomauttaa.

Sisustan uusiminen on kuopiolaisen Verhoomo Kuutakosken heiniä.

– Tarkoitus on, että koko paketti menee uusiksi. Penkit, katto ja ovipaneelit verhoillaan. Vanha matto oli aivan riekaleina – sitä ei saatu edes kaavoiksi. Sisustastakin tulee aika lailla sellainen, mitä se on ollut 1966, kun se on hihnalta tipahtanut. Vinyyliä käytettiin siihen aikaan hyvin paljon, Huttunen kuvailee.

Omistaja aikoo itse huolehtia auton tekniikan kuntoon.

– Varaosista on paljon vielä kysymysmerkkejä. Ne ovat näihin todella tiukassa, varsinkin moottorin osat. Suomessa on Vauxhall-klubi, jossa niitä tuntuu olevan jonkin verran saatavana.

Kuutakoski on luvannut sisustan kuntoon joskus tulevana kesänä.

– Loppukesästä kasattaisiin kori mahdollisimman valmiiksi. Tekniikan jätän mielelläni ensi talveksi – näpräisin silloin moottorin ja vaihteensiirron. Tämä voisi olla koeajokunnossa seuraavana kesänä. Ei kannata sen tiukempaa aikataulua ottaa, tai siinä vain pettää itseään, Huttunen suunnittelee.