Alfa Romeo Giulietta kuvissa jo nyt

Italialainen autonvalmistaja ei malttanut pitää uutuuttaan vakan alla. Alfa Romeo Giulietta esitellään vasta maaliskuussa Geneven autonäyttelyssä, mutta ensimmäiset kuvat ovat jo julki.

Autonvalmistajan odotukset ovat korkealla, sillä Giulietta sijoittuu halutuimpaan pienten perheautojen kokoluokkaan. Pituutta sillä on 4,35 metriä, leveyttä 1,80 metriä ja korkeutta 1,46 metriä.

Tavaratilaa on saatu mukaan 350 litraa eli saman verran kuin Volkswagen Golfissa.

Aluksi tarjolle tulee neljä turbomoottoria, joissa kaikissa on Start&Stop-sammutusautomatiikka, jolla polttoaineenkulutus pienenee pysähdyksissä.

Bensavehkeet ovat 1,4-litraisia tehoiltaan 120 ja 170 heppaa ja dieselmyllyt 1,6- ja 2-litraisia tehoiltaan 105 ja 170 hevosvoimaa. Myöhemmin pakettiin saa vielä 235-heppaisen bensahirmun.

Giuliettan myynti alkaa ensi keväänä.

Kaksi uutta viiden tähden autoa