Auton lamppujen vaihtaminen on yhtä piinaa

Auton omistajan ei tarvitse hävetä, jos palaneen ajovalon polttimon vaihto uuteen ei onnistu kotona.

–Tulee siitä usein ihmettelyä, miksi tällainen perusasia pitää tehdä näin vaikeaksi. Ennen polttimot pystyi vaihtamaan kuka tahansa, kuopiolaisen Autotalo Hartikaisen korjaamopäällikkö Pasi Nyyssönen toteaa.

–Miltei päivittäin korjaamoillamme käy asiakkaita ihan pelkästään polttimon vaihdossa, Autoasi-korjaamojen ketjupäällikkö Tuomas Mustakallio kertoo.

Pahimmillaan kokeneelta ammattimieheltäkin voi kulua tunti kahden polttimon vaihtamiseen.

–Jokin Citroën C5 taisi vaatia tehtaan ohjeistuksenkin mukaan puoli tuntia per puoli, Nyyssönen muistelee.

 

H & L Autohuollolla Kuopiossa sattuu olemaan juuri haastatushetkellä vuoden 2008 C5 työn alla. Yrittäjä, autonasentaja Lauri Granholm todistaa, että näppärillä sormilla vaihdon voi tehdä osia juurikaan irrottamatta, vaikka tila umpioiden takana on olematon.

Aivan putkeen näytös ei mennyt, sillä ensimmäinen polttimon kiinnitysyritys päättyi lampun kilahtamiseen umpion sisäpuolelle.

–Siellä se on vieressä. Sormet eivät yletä. Minun pitää tonkia se magneetilla. Se on aina hätävara. Jos magneettikaan ei auta, pitää irrottaa puskuri ja umpio, ja ravistellaan sitä vähän aikaa. Hyvin harvoin meillä on käynyt niin, Granholm kertoo.

Nyyssönen muistuttaa, että väylän raivaaminen suosiolla voi olla viisaampaa, koska polttimon lasiin ei saa koskea sormin.

–Jos siihen jää rasvaiset sormenjäljet, se palaa kohta. Siksi ei ole välttämättä oikea tapa sorkotella sitä mahdollisimman ahtaasta välistä. Ja lisäksi on tärkeää, että polttimo menee oikealle paikalleen.

 

Mikäli polttimo jää väärään asentoon, valo osoittaa mihin sattuu ja voi häikäistä vastaantulijoita. Pahimmassa tapauksessa umpion muovinen heijastinpinta voi sulaa pilalle, jolloin koko umpio on uusittava.

Umpiot maksavat halvimmillaankin noin sata euroa, joten muutaman euron polttimon kanssa tunarointi voi tulla kalliiksi.

Korjaamot veloittavat tyypillisesti perushalogeenipolttimon vaihdosta noin 30 euroa, polttimo mukaan laskettuna. Työläimmissä automalleissa aikaa tuhraantuu ammattilaiseltakin niin paljon, että siitä on pakko veloittaa enemmän.

Lauri Granholm ja hänen autonasentajaveljensä Timo Granholm pitävät kaikkein konstikkaimpana Fiat Stiloa.

–Se pitää nostaa pukille, jos vaihtaa vasemman puolen poltinta, Lauri Granholm muistaa.

 

Hartikaisella Hondiin erikoistunut autonasentaja Mika Tikka sanoo, että Hondissa lampun vaihto on yleensä helppoa, mutta sillä hetkellä työn alla ollut vuosimallin 2011 Honda Accord on aivan hankalimmasta päästä.

–Auto nosturille, pyörä pois ja sisälokari irti. Vaikka sisälokarin ottaa kokonaan edestä, se on silti mutkan takana. Tässä autossa ulkonäkö määrää työn vaikeuden, Tikka pohtii.

Granholmit arvioivat, että aivan viime vuosina autonvalmistajat ovat kuitenkin yleisellä tasolla alkaneet taas helpottaa vaihto-operaatiota.

–2000-luvun vaihteessa tehtiin hankalimmat mallit, Lauri Granholm laskee.

 

Moni valitsee autoonsa ksenonit eli kaasupurkausajovalot, jotka ovat huomattavasti tehokkaampia ja pitkäikäisempiä kuin halogeenipolttimot. Kun ksenonpolttimo sanoo työsopimuksen irti, uudesta pitää maksaa halvimmillaankin noin 60 euroa, ja jos polttimossa on sytytin mukana, hinta voi olla esimerkiksi kolminkertainen.

Kalleimmillaankin noin 20 euroa kappaleelta maksavat halogeenilamput kannattaa yleensä vaihtaa pareittain eritoten, jos vaihto on vaikeaa. Ksenonpolttimoiden hinta on niin korkea, että harva teettää kerralla tuplavaihtoa.

–Se on monille vielä kovin vierasta, että ksenonpolttimoiden väsyessä niistä voi hävitä miltei puolet valotehosta, vaikka lamppu palaa vielä ihan täysin. Halogeenit taas menevät kerrasta poikki, Mustakallio huomauttaa.

 

Uusiin autoihin saa vaikka minkälaisia kääntyviä ja esimerkiksi kaukovaloautomatiikan sisältäviä ajovaloja. Uusinta uutta ovat vähän virtaa vievät led-valot. Niille luvataan hyvin pitkää käyttöikää, jopa auton elinikäistä, mutta ensimmäiset led-ajovalot ovat tulleet markkinoille vasta pari vuotta sitten, joten sen todenperäisyydestä ei ole vielä näyttöä.

Perävaloissa ledejä on käytetty jo pidempään. Jos ledit lakkaavat toimimasta, koko umpio on uusittava, joten hinta on vähintään satoja euroja.

Esimerkiksi uuden E-sarjan Mercedeksen led-etuvaloumpio kustantaa yli 2000 euroa. Kolareiden myötä kalliit umpiot tuovat nostopaineita myös vakuutusten hintoihin.

–Saahan näihin vaihdettua korvakkeita, jos kuori on säilynyt ehjänä. Eri pisteisiin löytyy kiinnikkeitä, mutta tästäkin on mennyt kuoret liian pahasti rikki, Hartikaisen Mercedes-asentaja Mika Väliaho esittelee kolaroidusta autosta irrotettua umpiota.

 

Vaihtoehtoja : Prosentteja vai pitkää ikää?

Jos lamppujen vaihtaminen on kovin mutkikasta tai jos kyseinen auto tuntuu polttavan lamppuja tavallista tiuhempaan, kannattaa suosia pitkäikäisiä long life -polttimoita, vaikkeivät ne valovoimaisuudeltaan olekaan parhaita.

Halogeenipolttimoista kalleimpia ovat niin sanotut prosenttilamput, joissa luvataan esimerkiksi 50 tai 90 prosenttia lisää valovoimaa ja kantamaa. Kääntöpuolena ne ovat myös lyhytikäisimpiä.

Halvimpia parin euron halogeenipolttimoita ei suosittele kukaan korjaamoammattilaisista.

Joskus olen törmännyt halpoihin polttimoihin, joissa pohja on vinossa, eikä poltin ole edes suorassa. Se näyttää jo alun alkaen minne sattuu, eikä sitä saa edes säätämällä kohdalleen, Lauri Granholm varoittaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.