Gangsteri-Citroën osiksi ja kuntoon

Moni Peten Kolarikorjauksella Kuopion Neulamäessä käynyt on luullut Martti Kansasen vuoden 1954 Citroën 11B:tä eli yhtä Traction Avant -versiota jenkkirodiksi, korjaamoyrittäjä Petri Havukainen kertoo. Se on kuitenkin ehta ranskalaisluomus, erottuvan muodokas jopa puoliksi purettuna.

- Vuosimalli 1954 oli selvä, koska se on syntymävuoteni, mutta jollain tavalla tämä auto on aina viehättänyt. Siis muotoilu. Siinä on jokin oma juttu, Kansanen perustelee syksyistä hankintaansa, jonka hän haluaa kunnostuttaa nyt mahdollisimman samanlaiseksi kuin se alun perin oli.

- Sellaiseksi kuin se on silloin ollut, ja että se on ajovarma ja turvallinen, etteivät rakenteet petä. Kerralla kuntoon. Annan niiden tehdä, jotka osaavat.

Romu tämä Sitikka ei ollut silloinkaan, kun hyvinkääläinen liikennöitsijä sen Kansasen autotalliin toi syyskuussa. Muutama kierros Kuopion syysmaisemissa osoitti omistajalleen, että auto on todellinen katseenvangitsija. Kyselijöitä riitti.

Citroën Traction Avant on monille nuoremmillekin jollakin tavalla tuttu, sillä se vilahtelee monissa gangsterielokuvissa.

- Komisario Maigret'han ajoi tällaisella, Kansanen muistuttaa tv-sarjasta.

Traction Avant oli aikanaan edistyksellinen auto. Se oli ensimmäinen sarjavalmisteinen etuvetoinen auto itsekantavalla teräskorilla.

Ajettu säästeliäästi

Petri ja isä-Kalevi Havukaisen korjaamolla on entisöity monta muutakin autoa, ei tosin yhtään Traction Avantia. Petri Havukaisen mukaan tämä yksilö on ikäisekseen poikkeuksellisen hyvässä kunnossa.

- Koriltaan tämä on tämän ikäiseksi ihan huippu. Normaalisti tämän ikäisissä autoissa ei ole pohjaa lainkaan. Lähinnä irto-osista, kuten ovista, jotka on maalattu pariin kertaan aiemmin, paljastui vähän ruostetta.

Autoa on kaikesta päätellen käytetty säästeliäästi. 14.1.1954 Auxerreen rekisteröidyllä autolla on Kansasen käsityksen mukaan ollut vain kaksi varsinaista omistajaa ennen sen päätymistä ranskalaiselle välittäjälle, jolta Kansanen se osti.

Hän bongasi auton netistä, ja nettikaupoista on tarkoitus hankkia myös varaosat. Traction Avantia valmistettiin vuosina 1934-57 peräti 760 000 kappaletta, joten uusia alkuperäisosia saa hyvin. Pienistä ruuveista ja klipseistä valmiiksi ommeltuihin verhoilusarjoihin, penkkien päällisiin ja jousiin.

- Kyllä sieltä osia tulee. Muutamia tiivisteitä tilasin jo huvikseni, Kansanen kertoo.

Kuvat apuna

Kun auto puretaan osiin, kaikki kuvataan digikameralla, jotta kasaaminenkin onnistuu. Tarvittavat varaosat kirjataan ylös.

1,9-litrainen nelisylinterinen moottori irrotetaan, minkä jälkeen alkavat korinhitsaustyöt.

- Konehuone maalataan kokonaan. Kori saadaan hitsattua aika äkkiä. Katsotaan, mitä peltiosia hommataan. Suurin aika menee kasaamiseen, Petri Havukainen luettelee.

Kansanen toivoo auton valmistuvan kevääksi, jolloin se on tarkoitus viedä rekisteröintikatsastukseen.

Auton erikoisuuksiin kuuluu mahonkivanerista tehty takapenkin rakenne.

- Vähän aikaa mietin, mistä ihmeestä tämä on ruuvattu. Ei tullut mieleenkään, että se on ruuvattu ulkoa pyöränkotelosta puuruuveilla. Tämä on varmaan ensimmäinen projekti, johon pitää ruveta tekemään puusta jotakin sisälle, Petri Havukainen nauraa.

Savon Sanomat seuraa Citroënin entisöinnin edistymistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.