Mersun E-sarjan farkku julki

Mercedes-Benz on julkistanut ensimmäiset kuvat uudesta E-sarjan farmaristaan. Varsinainen ensiesittely on luvassa Frankfurtin autonäyttelyssä syyskuussa, ja kauppoihin se ehtii marraskuun lopussa niin Suomessa kuin muualla Euroopassa.

Aiemmin tänä vuonna uudesta E-sarjasta ehtivät kauppoihin jo porrasperä- ja coupéversiot.

Saksalainen autonvalmistaja kehuu uutuuden olevan "luokkansa kookkain premium-farmari" 1 950 litran tavaratilallaan. Mersu kehuu tavaratilaa myös helppokäyttöiseksi.

Takaluukun avaus on mahdollista automaattisesti joko auton avaimella tai takaluukun kahvasta. Takaistuimen selkänojat voi kääntää alas yhdessä tai erikseen tavaratilan takaosassa olevista kahvoista ilman, että niskatukien asentoa tarvitsisi erikseen säätää.

Tavaratilan lattian korkeutta voi niin ikään vaihdella ja pohjan lukita paikoilleen eri korkeuksille. Lisäturvaa tuovat erilaiset tilanjakajat sekä vakiovarusteisiin kuuluvat tavaratilan peitto ja pikkutavaraverkko, autonvalmistaja mainitsee.

Auton pituus on lähes 4 metriä 90 senttiä. Takapenkin leveys on kasvanut edeltäjästä viisi senttiä. Lasikatolla varustettunakin istumakorkeus on kasvanut viisi senttiä aiemmasta E-sarjan farkusta.

Moottorivaihtoehtoja takavetoiseen autoon on aluksi viisi, ensi vuoden alkupuolella vielä toiset viisi lisää. Ensi vuonna luvassa on myös nelivetomalleja.

Vaihteistot ovat kuusiportaisia käsivalintaisia tai seitsenportaisia automaattivaihteistoja.

Hinnat luvataan tiskiin alkusyksystä.