Sähköauto Nissan Leaf maksaa yli 30 000 euroa

Valtioiden myöntämien hankintatukien avulla hinta saadaan painumaan useimmissa Euroopan maissa alle 30 000 euroon, mutta muuten hinta oli yli 30 000 euroa, Nissan kertoo. Suomessa tällaisista tuista ei ole päätetty.

Viisipaikkainen pieni Nissan Leaf on japanilaisen autonvalmistajan luonnehdinnan mukaan "maailman ensimmäinen massamarkkinoille suunnattu sähköauto". Kilpailu sähköautoilun ensimmäisestä paikasta on kova, ja kaikki haluavat julistaa omaa etevyyttään.

Nissanin mukaan Isossa-Britanniassa hinnaksi tulee valtion maksamat hankintatuet huomioiden 23 350 puntaa eli 27 471 euroa. Hinta on samaa luokkaa kuin vastaavasti varustellulla diesel- tai hybridiautolla.

Ison-Britannian hallitus ilmoitti vastikään, että se hyvittää puhtaasti sähköllä toimivien autojen ostajille 25 prosenttia auton hankintahinnasta 5 000 puntaan saakka. "Korkeatasoisesti varustellun" auton myynti alkaa siellä helmikuussa 2011.

Hollantilaisille hinta on 32 839 euroa, mutta he saavat peräti 6 000-19 000 euron verohyödyn viiden vuoden aikana. He saavat tuen rekisteröinti- ja käyttömaksujen poistona.

Irlannissa hankintatuet pudottavat hinnan 29 995 euroon ja Portugalissa 29 955 euroon.

Hinnat sisältävät akun. Ennakkotilauksia näissä neljässä maassa otetaan vastaan heinäkuusta lähtien.

- Lanseeraus Euroopassa on päätetty aloittaa Isosta-Britanniasta, Alankomaista, Portugalista ja Irlannista, koska valtio pyrkii näissä maissa edistämään sähköautojen hankkimista merkittävien tukien ja kannusteiden avulla, ja niissä on käytettävissä sähköautojen menestyksekkään käyttöönoton edellytyksenä oleva latausinfrastruktuuri, Nissan kertoo.

Nissanin mukaan Leaf on saatavissa "kaikissa tärkeimmissä Länsi-Euroopan maissa" vuoden 2011 loppuun mennessä. Aika näyttää, lasketaanko Suomi tuohon joukkoon.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.