Tämä on pian totta: Robottiautot kilpailevat keskenään

Kuulostaa tieteiselokuvalta, mutta ensi vuonna tämä on totta. Roborace on jopa 300 kilometrin tuntinopeuteen yltävien sähkökäyttöisten robottiautojen kilpasarja, jota aletaan ajaa ensi vuonna Formula E -sähköformulakisojen yhteydessä.

Mukaan on tulossa kymmenen tiimiä, joilla kullakin on kaksi kuljettajatonta autoa. Autojen tekniikka on yhteneväinen, mutta kilpailua käydään siitä, kuka pystyy tekemään autoihin parhaimman ohjelmiston, jolla muut päihitetään radalla.

Sähköisen voimaelektroniikan autoihin toimittaa brittiläinen sähköisten älykuorma-autojen valmistaja Charge, Drive PX2 -teknologiaan perustuvan tekoälyn yhdysvaltalainen Nvidia ja renkaat ranskalainen Michelin.

Niin sanotun Robocar-auton muodot suunnittelee saksalainen, elokuvien futurististen ajoneuvojen suunnittelijana tunnettu Daniel Simon, 41. Lopullinen kilpa-auto paljastetaan vasta ensi vuoden puolella.

Aivan uudenlaisen kilpasarjan perimmäinen tavoite on edistää robottiautojen ohjelmistojen ja laitteiston kehittämistä siten, että automatisoidun liikkumisen teknologia voidaan tuoda nopeammin kuluttajien saataville.

Roboracen taustalla on brittiläinen investointiyhtiö Kinetik, jonka perustaja ja toimitusjohtaja on venäläinen Denis Sverdlov. Hän oli runsaan vuoden ajan Venäjän varaviestintäministeri vuoteen 2013 saakka, kunnes joutui lähtemään maasta ulkomaisten omistustensa takia.

Kinetikin ensimmäinen sijoituskohde oli juuri Lotuksen F1-tallin tiloissa toimiva Charge. Sverdlov on myös Chargen ja Roboracen toimitusjohtaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.