Vaihtoautojen varastot käyvät vähiin

Uusien autojen kauppa yskii yhä, mutta käytettyjen autojen kauppa on käynyt erinomaisesti. Vaihtoautomarkkinoita seuraavan Grey-Henin mukaan vaihtoautovarastojen arvo oli heinäkuun lopussa peräti 35 prosenttia pienempi kuin neljänä edellisenä vuonna keskimäärin.

- Kohtuullisen jyrkkä vaihtoautojen hintojen lasku näyttää pysähtyvän, ja tietyntyyppisten autojen hinnat voivat vähän jopa nousta. Sitä kautta saadaan taas uusien autojen kauppaan virtaa, laskee Autotalo Laakkosen autotalonjohtaja Mikko Heikkinen Kuopiosta.

Asiakkaille vaihtoautovarastojen supistuminen merkitsee vähemmän valinnanvaraa, mutta kauppiaille se irrottaa pääomaa ja pienentää vaihtoautoista aiheutuvia kustannuksia, kuten dieselveroja, katsastusmaksuja ja korjauskuluja.

Vähän ajetuilla, muutaman vuoden ikäisillä, ennen kaikkea pienimoottorisilla 10 000-20 000 euron perheautoilla on kysyntää niin paljon, että monet liikkeet ovat ryhtyneet ostamaan niitä.

Ensi viikonloppuna autokaupoissa vietetään syyskauden ensimmäisiä ensiesittelyjä.

- Odotusarvoja on. Ihmiset kertovat odottavansa uusia malleja, toteaa kuopiolaisen Väänäsen Auton myyntipäällikkö Osmo Korhonen.

Lue lisää tiistain Savon Sanomista.