Yksilöllisten autojen kielto ärsyttää korintekijää

Ne kädet! Pienikourainen tuntee itsensä mikki hiireksi kätellessään keiteleläisen Jorma Vänskän, 68, kanssa.

Kämmenet ovat valtavat, sormet paksut kuin jättiporkkanat. Mies on selvästi tehnyt töitä käsillään.

Vänskä on ollut jo neljä vuotta eläkkeellä, eikä Jope's Hot-Rod Parts -yrityksellä ole ollut Hyödynkylällä juurikaan toimintaa vuosiin, mutta itseoppineella miehellä olisi yhä kova palo tehdä vanhojen autojen malleista lasikuitukoreja. 1920–1950-luvuilla autot näyttivät hänen mielestään autoilta.

– Rekisteriote pitää nähdä, ennen kuin nykyajan autosta tietää, mikä se on. Ei uskalleta muotoilla autoja, keskitytään enemmän ilmanvastukseen ja painon pienentämiseen. Ihminen haluaa ajaa sellaisella autolla, mitä ei ole muilla, Vänskä uskoo.

Aika moni autoharrastaja haluaisi Vänskän mukaan teetättää mielensä mukaisen auton, mutta Suomessa sen saa rekisteröityä tieliikenteeseen vain, jos alkuperäisosia on yli puolet.

Se ei ole Vänskän mielestä oikein. Ruotsissa, jossa hän vietti nuoruutensa, laki on autoharrastajille huomattavasti suopeampi.

– Pitäisi saada tehdä sellainen auto kuin haluaa, kunhan jarrut, valot, ohjaus ja hallintalaitteet pelaavat. Tämä on minun mielestäni tehty Suomessa niin hankalaksi, että paljon on mennyt työpaikkoja sen takia.

Ensimmäiset korimuotit Vänskällä olivat jo 1980-luvun lopulla, mutta nykyisen yrityksen hän perusti vuonna 2000. Hän laskee, että vuosien saatossa pajalta on lähtenyt yli 30 koria.

Pienempiä lasikuitutöitä on ollut enemmänkin. Esimerkiksi nyt hallin nurkassa odottaa Suonenjoelta tulleen 1974-mallisen Pontiac-kiihdytysauton konepelti.

– Tällainen konepelti painaa 50–60 kiloa. Lasikuituisena saan sen kymmeneen kiloon, Vänskä sanoo.

Osia on mennyt etenkin erilaisiin kilpa-autoihin.

– Kuopion Hotrodders teetti minulla jonkin verran tavaraa. Kun sain sinne pään auki, tilauksia rupesi tulemaan ympäri Suomen, Vänskä mainitsee.

Kuopiolainen Timo Kuosmanen rakensi 1932-mallisen Ford Roadsterin, jonka korin hän teetti vuosia sitten Vänskällä. Palkittu auto on tieliikennekelpoinen.

– Taitava kaveri Vänskä on, ja hän on antautunut siihen hommaan täydellisesti. Osaajia on paljon, mutta sitä tehdään harrastepohjalta. Vänskä aikoi tehdä sitä ammatikseen, mutta Suomessa yrittäjyys on hankalaa sillä alalla, Kuosmanen tietää.

Vänskällä on käytössään kaksi pajaa lähes vierekkäin. Toinen niistä on varattu tilaa vieville muoteille, toinen taas on täynnä kaikenlaista rojua, jota 38 vuoden ja neljän yrityksen aikana on kertynyt.

1980-luvun alussa tiloissa toimi hitsaamo-korjaamo, kunnes työt vähenivät. Sen jälkeen Vänskä rupesi tekemään mallinukkeja, joita hän oli päässyt tekemään jo Ruotsissa. 1993 hän myi toiminnot pois.

– Minä olin Keiteleen ensimmäinen mies, joka meikkasi, kun meikkasin mallinukkeja. Auton korien tekeminen on siihen verrattuna puhdasta hommaa, Vänskä naurahtaa.

Työn alla on 1941-mallisen Willys Coupén kori, joka olisi tarkoitus istuttaa kajaanilaisen omistajan Chevrolet Malibun rungolle.

Kahdeksan vuotta sitten Ruotsissa tehty lasikuitukori osoittautui varsinaiseksi murheenkryyniksi, sillä sen mitat ovat aivan poskellaan.

– Kynnyskotelot olivat liian pitkät, lokasuojat eivät istu, takaluukku ei istu, konepelti ei istu, ovet eivät istu. Se oli siis susi jo syntyessään, Vänskä puuskahtaa.

Tämä susi on pesinyt Vänskän pajalla on seitsemän vuotta.

– Joskus tuntuu, että saanko minä tätä valmiiksi, mutta kyllä minä aion saada.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.