Halpismerkin merkin uusin on Dacia Dokker

Viiden hengen Dacia Dokker ja kahdella istuimella tuleva Dacia Dokker Van ovat läheistä sukua seitsenpaikkaiselle tila-autolle Dacia Lodgylle, joka esiteltiin maaliskuussa Geneven autonäyttelyssä.

Renaultin omistama romanialaismerkki valmistaa nämä kaikki kolme mallia Marokossa uudessa tehtaassaan.

Aiemmin nähdyn Dacia Loganin tapaan halpismerkki on saanut taiottua pieniin autoihin isot tilat.

Dokker ja Dokker Van ovat vain 4,36 metriä pitkiä, 1,75 leveitä ja 1,81 korkeita, mutta tavaraa niihin mahtuu reilusti mukaan.

Viisipaikkaisenkin Dokkerin 1,16 metriä pitkä ruuma imaisee peräti 800 litraa rompetta. Sen takaistuimet saa kaadettua kahdessa osassa kumoon tai keikattua vielä etuistuimia vasten pystyyn, jolloin tavaratilan pohja on tasainen.

Dokker Vanissa taas etuistuimen saa näiden kahden vaihtoehdon lisäksi jopa kokokaan irti.

Dokkeriin saa enimmillään tavaraa kolme kuutiometriä ja Dokker Vaniin 3,9 kuutiota.

Lodgystä poiketen sivuovet ovat liukuvia. Vakiona Dokkerissa on yksi liukuovi, mutta lisävarusteena ja korkeimmassa varustetasossa tulee toinenkin.

Moottoreita on kaikkiaan neljä. Uusi bensaturbo on 1,2-litrainen 115 hepan TCe ja perinteinen 1,6-litrainen vapaasti hengittävä 85 hevosvoiman MPI.

1,5-litraiset turbodieselit ovat 75- ja 90-hevosvoimaisia.

Marokossa auto on jo myynnissä. Välimeren maat ja muu Eurooppa seuraavat loppukesästä perässä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Muut kulkuneuvot

Suomessa kehitetyt näyttölasit lisäävät turvallisuutta

MP 16 -messuilla prätkän sarviin jopa ilman korttia

Nelivuotias tyttö ajoi 18-tonnista kuorma-autoa – katso video!

Hiacen seuraaja tulee jatkossakin Ranskasta

Harrikka-kauppiaat pääsevät kilpailemaan kustomoinnissa

Anna Marttinen tuntee Tuutti-Hondansa metkut

Tässä tulee Nissanin uusi voimanpesä

Sähkömaastopyörä koukutti

Matti Ylönen palautti Pappa-Tunturin liikenteeseen

Prätkävillitys iskee naisiin nuorempana

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.