Eduskuntavaalien ehdokasmaksuissa rajut erot – jotkut pulittavat kolme tonnia, toiset ei senttiäkään

Ehdokkuus kevään eduskuntavaaleissa ei ole kaikille samanhintainen

Puolueiden piirijärjestöjen keräämissä ehdokasmaksuissa on isot erot puolueiden välillä. Osassa piirijärjestöjä maksua ei kerätä lainkaan, joissakin maksu on tuhansia euroja. Myös puolueiden sisällä käytäntö vaihtelee suuresti.

Ehdokasmaksu on maksu, jonka ehdokas maksaa omalle piirijärjestölleen. Suurimmassa osassa puolueita piirit päättävät itsenäisesti, peritäänkö maksua ja miten paljon. Ehdokasmaksulla katetaan muun muassa ehdokkaiden yhteismainontaa.

Uutissuomalainen kysyi ehdokasmaksukäytännöistä kaikilta rekisteröidyiltä puolueilta. 19 puolueesta 18 vastasi. Asiaa kysyttiin myös Liike Nytiltä, josta ei kuitenkaan vastausta saatu.

"Vastineeksi palvelupaketti"

Suurimmat summat kerää keskustan Pohjois-Pohjanmaan piiri. Heidän ehdokkaillaan maksu on 3 000 euroa. Keskustan Helsingin, Keski-Suomen ja Pohjois-Karjalan piireissä maksu on 2 000 euroa. Sen sijaan Etelä- ja Pohjanmaan piireissä maksua ei kerätä lainkaan.

Keskustan puoluesihteerin Riikka Pirkkalaisen mukaan päätös ehdokasmaksun perimisestä on puolueessa jätetty täysin piirijärjestöjen harkittavaksi. Pirkkalaisen mukaan kyseessä on strateginen valinta piirissä.

– Niissä piireissä, joissa maksu on, ehdokkaat saavat vastineeksi hyvän palvelupaketin, muun muassa yhteiskuvauksia ja yhteisiä vaalitilaisuuksia. Osa piireistä taas haluaa kustantaa kaiken itse ja toivoo, että ehdokkaat käyttävät varat omaan kampanjaansa.

Pohjanmaan piirien eroa Pirkkalainen selittää muun muassa niiden erilaisella koolla ja ehdokasmäärällä.

Vaikka keskusta ei ohjaile piiriensä maksujen suuruutta, puolue on suositellut, että alle 30-vuotiailta ehdokkailta maksu olisi pienempi tai sitä ei olisi lainkaan.

Kokoomuksessa huippu 2 000 euroa

Myös kokoomuksessa Pohjois-Pohjanmaan piiri kerää puolueessa suurimmat ehdokasmaksut. Siellä kokoomusehdokas joutuu maksamaan 2 000 päästäkseen ehdolle. Puolueella on Oulun vaalipiirissä kahdenlaista käytäntöä, sillä Kainuun piiri ei ehdokasmaksua peri.

Pohjois-Pohjanmaan kokoomuksesta todetaan, että maksulla katetaan kaikkien ehdokkaiden ”kattokampanja” eli kaikille vaalipiirin laajuinen näkyvyys.

Sosiaalidemokraateilla maksua perii kolme piiriä. Maksut ovat 500–800 euroa.

Vihreillä piirikohtaiset maksut vaihtelevat 50 ja 500 euron välillä. Vaasan piirissä maksua ei peritä. Puolueen kampanjapäällikön Kirsi Syvärin mukaan maksusta riippumatta jokainen ehdokas saa piiriyhdistykseltä ehdokaskuvauksen, pääsyn yhteisiin kampanjamateriaaleihin ja vaalitapahtumiin sekä apua kampanjan suunnitteluun.

Kristillisdemokraateissa yksi piiri perii ehdokasmaksun. Sama tilanne on sinisissä.

Vasemmistoliitossa ei ehdokasmaksua peritä.

– Ehdokasmaksu on demokratian vastainen, koska se käytännössä rajaa vähävaraisten osallistumismahdollisuutta, toteaa vasemmistoliiton puoluesihteeri Joonas Leppänen sähköpostivastauksessaan.

Perussuomalaisten järjestöjohtajan Ossi Sandvikin tiedossa ei ole, että yksikään perussuomalaisten piiri perisi ehdokasmaksua. Kristillisdemokraattien piireistä vain yksi perii sadan euron ehdokasmaksun.

Myöskään RKP:ssä ei ole ehdokasmaksua. Järjestöpäällikkö Maria Grundströmin mukaan puolueessa ei perinteisesti ole maksua peritty.

"Demokratian irvikuva"

Myös eduskunnan ulkopuolisissa puolueissa tilanne vaihtelee. Suomen kommunistisen puolueen puheenjohtajan Juha-Pekka Väisäsen mukaan "nykyinen tilanne, jossa rahalla on keskeinen merkitys vaaleissa näkymiselle, on demokratian irvikuva".

Myös kansalaispuolueessa ehdokkaat kampanjoivat omalla rahalla. Puolueen puheenjohtajan Sami Kilpeläisen mukaan rahoitus koostuu myös "pienistä puroista kansalta kertyvistä panoksista".

Piraattipuolueessa 50 euron maksu on käytössä Helsingissä ja Varsinais-Suomessa.

– Joissakin vaalipiireissä ehdokasmaksua ei ole, koska lähtemisen kynnys on haluttu pitää mahdollisimman matalalla, sanoo puoluehallituksen jäsen Janne Uotila.

Feministisellä puolueella on käytössä 150 euron maksu.

– Emme eduskunnan ulkopuolisena puolueena saa puoluetukea. Puolueen on katettava kaikki kampanjoinnin kulut useasta eri lähteestä saatavilla varoilla puolueen oman varainhankintakampanjan lisäksi, toteaa puolueen puheenjohtaja Katju Aro.

Katso tarkemmat tiedot Savon Sanomien vaalitulospalvelusta