Enemmistö vaalikoneisiin vastanneista kansanedustajaehdokkaista palauttaisi rikolliset ulkomaalaiset – "Miksi näin itsestään selvää asiaa täytyisi edes perustella"

Uutissuomalaisen vaalikoneaineiston mukaan lähes kaksi kolmasosaa eduskuntavaaliehdokkaista karkottaisi vakaviin rikoksiin Suomessa syyllistyneet ulkomaalaiset, vaikka palautettavan turvallisuutta hänen lähtömaassaan ei voitaisi taata.

Savon Sanomien vaalikoneeseen pääset tästä.

Vajaa kolmannes on eri mieltä tai täysin eri mieltä väitteestä "Vakaviin rikoksiin Suomessa syyllistynyt ulkomaalainen pitää karkottaa lähtömaahan, vaikka palautettavan turvallisuutta lähtömaassa ei voi taata". Reilut viisi prosenttia ei ota kantaa väitteeseen.

Vaalikoneaineisto kattaa yhdeksän vaalipiiriä. Torstai-iltaan mennessä vaalikoneisiin oli vastannut yli tuhat eduskuntavaaliehdokasta.

Eniten karkotusten kannalla ovat Vaasan, Savo-Karjalan, Pirkanmaan ja Keski-Suomen ehdokkaat, joista noin 70 prosenttia olisi valmis karkotuksiin. Vähiten näin ajattelevat ehdokkaat Helsingin ja Uudenmaan vaalipiireissä. Näissä vaalipiireissä puolet olisi valmis karkotuksiin.

Perussuomalaiset yksissä tuumin karkottamisen kannalla

Nykyisistä eduskuntapuolueiden ehdokkaista perussuomalaiset ovat lähes yksimielisiä väitteen kanssa; 99 prosenttia on karkottamisen kannalla.

– Miksi näin itsestään selvää asiaa täytyisi edes perustella, sanoo Kaakkois-Suomesta jatkokaudelle ehdolla oleva kansanedustaja Juho Eerola (ps.).

Myös valtaosa vaalikoneisiin vastanneista keskustan ja kokoomuksen ehdokkaista on karkottamisen kannalla. Keskustan ehdokkaista samaa mieltä väitteen kanssa on 86 prosenttia ja eri mieltä 12 prosenttia.

– Turvapaikkajärjestelmä ei ole rikollisten suojelua varten, sanoo esimerkiksi Keski-Suomessa ehdolla oleva Petri Honkonen (kesk.).

Kokoomuksen ehdokkaista palauttamisen kannalla on reilut 80 prosenttia. Eri mieltä on 15 prosenttia.

– Jos vaakakupissa painaa Suomen yhteiskunnallinen turvallisuus ja vakaviin rikoksiin syyllistyneen ulkomaalaisen turvallisuus, valitsen näistä ehdottomasti Suomen turvallisuuden, perustelee Juha-Matti Puhakka (kok.) Savo-Karjalan vaalipiiristä.

Hallituspuolue sinisten ehdokkaista yli 90 prosenttia on karkottamisten kannalla.

Myös Seitsemän tähden liikkeen, Liike Nytin ja kristillisdemokraattien ehdokkaista selvä enemmistä on vaarallisiin maihin karkottamisen kannalla.

Vihreät vastustavat eniten karkottamista vaarallisiin maihin

SDP:n ehdokkaat väite jakaa. 55 prosenttia on samaa mieltä väitteen kanssa mutta 39 prosenttia eri mieltä.

– Karkotuksissa tulee noudattaa kansainvälisiä sopimuksia, joihin Suomi on sitoutunut, muistuttaa eri mieltä väitteen kanssa oleva Pentti Puoskari (sd.) Uudenmaan vaalipiiristä.

Eniten palauttamista vastustavat vihreiden ehdokkaat. Heistä lähes 80 prosenttia on eri mieltä väitteen kanssa, mutta 15 prosenttia kuitenkin samaa mieltä.

– Tuen sitä, että vakaviin rikoksiin syyllistynyt ulkomaalainen voidaan karkottaa, kuten nyt jo voidaan tehdä. Mutta pidän tärkeänä että noudatetaan Suomen perustuslakia, joka kieltää karkottamasta ulkomaalaista kuolemanvaaraan, sekä myös Suomen solmimia kansainvälisiä sopimuksia, sanoo täysin eri mieltä väitteen kanssa oleva, jatkokaudelle hakeva kansanedustaja Satu Hassi (vihr.) Pirkanmaan vaalipiiristä.

Vasemmistoliiton ehdokkaista noin 60 prosenttia on eri mieltä väitteen kanssa. Myöskään RKP:n ehdokkaista enemmistö ei sallisi palautuksia, jos lähtömaa ei ole turvallinen.

Mielipiteet ovat eduskuntavaaliehdokkaiden, jotka ovat vastanneet Uutissuomalaisen kysymyksiin Mediatalo Keskisuomalaisen lehtien ja sanomalehti Karjalaisen vaalikoneissa Helsingin, Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Hämeen, Pirkanmaan, Kaakkois-Suomen, Savo-Karjalan, Vaasan ja Keski-Suomen vaalipiireissä.

Katso tarkemmat tiedot Savon Sanomien vaalitulospalvelusta

Keskustelu roihahti Oulussa

Keskustelu rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten karkottamisesta heräsi tammikuussa, kun erityisesti Oulussa tuli ilmi useita ulkomaalaistaustaisten miesten alaikäisiin tyttöihin kohdistamia seksuaalirikoksia.

Suomessa oleskeleva ulkomaalainen voidaan karkottaa, mikäli hän on syyllistynyt vakavaan rikokseen. Kuitenkaan Suomen perustuslain mukaan ”ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu”. Suomen sitovat asiassa myös useat kansainväliset sopimukset.

Useat poliitikot ehdottivat tammikuussa myös Suomen kansalaisuuden menettämistä, jos kansalaisuuden saanut syyllistyy esimerkiksi törkeään lapsen raiskaukseen. Kansalaisuuden voi menettää vain, jos ihmisellä on myös jonkin toisen maan kansalaisuus.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Heikentävätkö vai vahvistavatko hakkuut metsien hiilinieluja? Valtaosa vaalikoneisiin vastanneista ehdokkaista ei näe tarvetta vähentää hakkuita

Kolumni: Vaalikoneen tarjoama ehdokas ei ehkä ole lopullinen totuus, mutta on se sinulle tärkeämpi tieto kuin paras ravivihje