5. Juhannusneitofinalisti Sonja Tirkkonen

19 vuotta, Kuopio, abiturientti

Olisin hyvä valinta Juhannusneidoksi, sillä avarakatseisena ihmisenä lähdin mukaan täydellä sydämellä ja toivoisin olevani esimerkkinä nuorille, että itseensä luottaminen avaa uusia ovia. Olen aurinkoinen ja pidän vastuun ottamisesta, mutta olen myös kaveriporukan koomikko. Harrastan kielten opiskelua, sisustusta, muotia, lumilautailua ja valokuvausta. Tulen onnelliseksi auringonvaloon heräämisestä, uusien asioiden oppimisesta sekä perheen kannustavasta tuesta.

 

ÄÄNESTÄ TÄSTÄ


Näin Sonja Tirkkonen jatkoi lauseita:

Tänään minä olen... käynyt ulkoilemassa laavulla ja lukenut horoskooppeihin liittyviä sanoja venäjän sanakoetta varten.

Erikoisinta minussa on... se, että pesen hampaat kellon tasatunnein.

Kymmenen vuoden päästä... olen hyödyntänyt monikulttuurisuuttani sekä asunut ulkomailla jonkin aikaa. Olen elämäntilanteessa, jossa olisin yhtä onnellinen kuin tänä päivänä.

Jos saisin valita... niin juhannuksena ei sataisi lunta.

Arvostan eniten... rehellisiä ihmisiä, jotka uskaltavat olla aitoja omia itsejään huolimatta siitä mitä muut ajattelisivat.

Laukussani on tällä hetkellä... venäjän oppikirja, käsidesi ja huulirasva sekä lasinen vesipullo, jotta vesi on aina menossa mukana.

Suurin haaveeni... on yksinkertaisesti olla onnellinen.

Hauskin juttu... joka tapahtui viime vuonna ihmisoikeusmatkalla Italiassa oli suomalaisten, italialaisten ja ranskalaisten bussimatka. Kaikki alkoivat laulaa eri maiden kansallislauluja ja nauroimme yhdessä. Yhteishenki ja tunnelma matkalta on painunut mieleen.

Maailman mahtavin... tunne oli ison polvileikkauksen jälkeen, kun pystyin taas kävelemään itse. Se onnistumisen tunne toi niin paljon onnellisuutta, koska se hetki osoitti, että jos jotain haluaa tarpeeksi kovasti sen voi myös saavuttaa.

Olen oppinut... nauttimaan ja arvostamaan jokaista pientäkin hetkeä, sillä koskaan ei tiedä mitä elämässä tapahtuu.

Tiedän, että... paras tapa saada oma olo paremmaksi on piristää muita.

En ole koskaan... hypännyt laskuvarjolla, mutta se olisi mahtavaa päästä kokemaan lähivuosina.

Rakastan... pitkiä lämpimiä kesäiltoja ystävien kanssa viettäen.

Tänä juhannuksena... aion rentoutua sekä nauttia perheen ja ystävien kanssa hyvästä ruoasta sekä Juhannusneito-finaalin jokaisesta hetkestä.

 

Selaa muita ehdokkaita

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Juhannusneito

Satu Markkasesta Juhannusneito 1996

Sari Kapasesta Juhannusneito 1995

Maarika Raitosolasta Savon Sanomien Juhannusneito 1994

Kukkatyttö Kati juhannusneidoksi

Hannakaisa valloitti luonnollisuudellaan

Marika Rönkkö kruunattiin Savon Juhannusneidoksi

Iloinen Mervi osaa esiintyä

Luonnonkaunis Mari valloitti

Pirkko on luonnonlapsi

Juhannusneito ja -lady lukijaäänestyksen palkinnot on arvottu

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.