Iloinen Mervi osaa esiintyä

Tänä vuonna Savon juhannusneidoksi valittu Mervi Hakkarainen Tuusniemeltä on 18-vuotias ja edustaa tummaa, herttaista kauneutta. Hänen valttejaan olivat esiintymiskyky ja iloisuus.

Bussissa matkalla kohti kotia Mervi kuvaili tuntojaan:

– Tuntuu hirmu mukavalta. Annan tälle hirveästi arvoa, toivottavasti valinta vain tuo mukanaan töitä.

Mervi on tämän vuoden ylioppilas. Kirjoitukset menivät hyvin ja todistukseen piirtyi neljä laudaturia. Merviä kiinnostavat kaupallinen ala ja tietotekniikka.

– Minua kiehtovat bisnes ja raha. Koen kiinnostavana ekonomin uran.

Rahan tuntumassa on Mervin työpaikkakin: hän on kesätöissä pankissa. Mervi harrastaa koripalloa ja soittaa pianoa. Työ ja pääsykokeisiin valmistautuminen vievät niin paljon aikaa, että harrastukset ovat viime aikoina jääneet vähemmälle.

Hyviksi puolikseen Mervi mainitsee kunnianhimoisuuden, iloisuuden ja halun tutustua uusiin ihmisiin. Häntä suututtavat epäoikeudenmukaisuudet, kuten tapahtumat Pekingissä viime aikoina.

– Kunnianhimoisuus on hyvä asia tiettyyn rajaan asti, itse olen hyvin kunnianhimoinen. Olen myös joskus äksypussi ja arvostelen helposti ihmisiä, Mervi toteaa.

Esiintymiskokemusta Mervi on hankkinut koulunsa tanssiryhmässä ja juontamalla pikkujuhlia. Suurimpia esiintymishaasteita ovat tarjonneet puheen pitäminen Tuusniemen itsenäisyyspäivän juhlassa ja juontaminen Oikeiden Ihmisten juhlassa.

Miltä tuntui esiintyä Seurasaaressa tuhansien ihmisten edessä?

– Kun seisoin ylhäällä kalliolla, alastulo jännitti. Koko viikon on muutenkin pyörinyt perhosia vatsassa. Leppoisa tunnelma Seurasaaressa kuitenkin auttoi paljon.

Mervi selvisi kunnialla myös menomatkan visaisesta esiintymistestistä bussimatkan aikana. Tehtävänä oli selvittää poliisikoiran käsitettä epämääräisellä kielitaidolla varustetulle eskimolle. Tilanne selvisi lopulta lähinnä rempseällä pantomiimilla.

Kun Mervi haluaa pitää kunnolla hauskaa, hän kerää ympärilleen joukon ystäviä ja lähtee ravintolaan tanssimaan. Hauskan pitäminen onnistuu ilman alkoholiakin.

Nuorempana Mervi halusi päästä pois Tuusniemeltä, koska siellä oli "niin hiljaista". Myöhemmin mieli kuitenkin muuttui.

– Luonnon lähellä oli hyvä varttua, Mervi toteaa.

Millainen on tuoreen juhannusneidon ihannemies?

– Ihannemiehelläni on kiinteä vartalo, hän on luonnollinen ja huumorintajuinen sekä osaa avautua ja kertoa tunteistaan, Mervi pohtii.

Juhannusta Mervi kertoi viettävänsä poikaystävänsä siskon rippijuhlilla. Poikaystävästä hänen ei tarvinnut erota juhannusneitomatkansa takia, sillä tämä oli koko ajan mukana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Juhannusneito

Satu Markkasesta Juhannusneito 1996

Sari Kapasesta Juhannusneito 1995

Maarika Raitosolasta Savon Sanomien Juhannusneito 1994

Kukkatyttö Kati juhannusneidoksi

Hannakaisa valloitti luonnollisuudellaan

Marika Rönkkö kruunattiin Savon Juhannusneidoksi

Iloinen Mervi osaa esiintyä

Luonnonkaunis Mari valloitti

Pirkko on luonnonlapsi

Juhannusneito ja -lady lukijaäänestyksen palkinnot on arvottu

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.