Kova haaste ahvenen narraajille

Ahven ja hauki ovat Järvi-Suomen valtakaloja. Tulevana suvena niiden pyytäjät ovat kovan urakan edessä: on saatava entistä isompia kaloja, jotta saisi saaliinsa ennätyskalarekisteriin.

Viime vuonna näet lyötiin entiset ennätykset niin hauissa kuin ahvenissakin.

Suomen Kalastuslehden julkaisema taulukko kertoo, että suurin punnittu ahven painaa nyt 2,48 ja hauki 18,8 kiloa. Ahven jäi verkkoon Saimaalla Savitaipaleella, ja verkkoon sotkeutui myös 18,8 kilon mahtihauki Oijärvellä Iissä.

Kaikkiaan viime vuonna paranivat neljäntoista kala- tai rapulajin painojen ennätykset.

Itäsuomalaisten mieltä lämmittää, että kaikkien aikojen suurin nieriä tarttui uistimeen sopivasti juhannuskalaksi Puruvedellä Kesälahden puolella. Kauniin punakalla nieriällä oli painoa 6,51 kiloa.

Pohjois-Savostakin saatiin viime keväänä reilusti yli nelikiloinen ankerias.

Hämäläiset panivat kuitenkin vielä paremmaksi, kun Hämeenlinnan Katumajärvellä ui rysään 4,666-kiloinen käsivarren vahvuinen ankeriaanvonkale.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.