Kun kontio nousi pesästään

Tilanteessa ei pitänyt olla mitään erikoista. Ilomantsilainen U.Pekka Kinnunen oli kaverinsa kanssa eräänä huhtikuisena päivänä kuvaamassa karhun talvipesää jossain itäsuomalaisen korven kätköissä.

Hän tarkensi kameransa pieneen lumen kuorruttamaan kohoumaan maastossa, kunnes yhtäkkiä alkoi tapahtua.

Ensin hangesta työntyi esiin karvainen kuono.

Sitten koko lumikasa tuntui vyöryvän liikkeelle, kun täysikasvuinen karhu ponnisti lumelle aivan Kinnusen ja hänen ystävänsä silmien edessä.

- Onneksi kontio lähti saman tien meistä poispäin, hän muistelee tukalia hetkiä.

Räväkkä tapahtuma taltioitui elokuvakameran 16 mm:n filmille. Samalla hän sai lisätietoa karhun talviunen laadusta.

Otso oli Kinnusen mukaan koko ajan täysin tietoinen ympäristönsä tapahtumista.

- Mitenkään uninen se ei ollut, juoksikin yhtä laukkaa puoli peninkulmaa, hän hämmästelee jälkeenpäin selvitettyä kulkureittiä.

Korven poika ja metsästäjä

Opiskeluaikoja lukuun ottamatta U.Pekka Kinnunen on asunut koko ikänsä Ilomantsissa erämaiden ja kalavesien äärellä suurpedot naapureinaan.

Niinpä lienee melko luonnollista, että kansankynttilänä elämäntyönsä tehnyt Kinnunen harrasti jo nuorena miehenä metsästystä ja kilpa-ammuntaa.

Hänet tunnetaan Pohjois-Karjalassa myös aktiivisena metsästyksen järjestöihmisenä. Ansioita Kinnuselle on kertynyt niin toiminnasta Suomen Metsästäjäliiton riveissä kuin paikallisessa riistanhoitoyhdistyksessä.

- Onneksi en sentään sotkeutunut puoluepolitiikkaan, vaikka kyselijöitä taisi olla miltei joka puolueesta, Kinnunen naurahtaa.

Vuosikymmenten saatossa hän on myös kirjoittanut ja kuvittanut lukuisia artikkeleita suurpedoista ja niiden metsästyksestä alan lehtiin. Hänen kuviaan on julkaistu myös monissa kirjoissa. Vanhemmat itäsuomalaiset eränkävijät muistanevat Kinnusen myös sanomalehti Karjalaisen eräavustajana.

Suurpedot kotiovella

Omien sanojensa mukaan hän on asunut viime ajat niin syrjässä, että kotiovelle löytävät vain pirut ja palokärjet. Ja tietysti suurpedot. Vuosien varrella Kinnunen on kaatanut kaksi sutta ja yhden karhun.

Enää ei suurpetojen metsästys jaksa häntä juuri innostaa, ei ainakaan karhujahti.

Eikä ihmiselle täysin harmiton, siksi kokonaan rauhoitettu ahmakaan saa häntä poistamaan varmistinta.

- Kiintiökarhut ammutaan Pohjois-Karjalassa nykyisin muutamassa päivässä.

- Miestä on elokuun lopussa metsät täynnä, ei sinne juuri huvita sekaan mennä, Kinnunen harmittelee nykymenoa.

Hukkia on Ilomantsissa nykyisin Kinnusen mielestä yksinkertaisesti liikaa.

Hän ihmettelee, miksei kaatolupia heltiä.

Nykyinen susipolitiikka on hänen mukaansa tullut tiensä päähän.

- Vähintään puolet pitäisi susikannasta poistaa, ja päätösvalta asiassa olisi saatava pikimmiten paikallistasolle pois Brysselistä.

Hän myös palauttaisi sudelle jokavuotisen metsästysajan. Lisäksi suden metsästysoikeus ei hänen toiveissaan olisi maanomistukseen sidottu.

- Lippusiimapyynti vaatii onnistuakseen laajat jahtimaat, hän perustelee. - Sudet oppisivat metsästyksen kohteena nopeasti, ettei ihmisen pihapiiriin kannata tulla.

Lintumetsälle pystykorvan kanssa

Innokkaaksi pienriistan metsästäjäksi Kinnunen tunnustautuu edelleen, vaikka askelta on hieman lyhentänyt monet selkään, lonkkaan ja polveen kohdistuneet leikkaukset.

Silti hän samoilee syksyisin lintukankaita pystykorvanarttunsa kanssa sekä istuu taajaan iltaa sorsapassissa räpyläkinttujen syysmuuton aikoihin.

- Viime syksynä pataan päätyi yli kaksikymmentä sorsaa, lihavia sinikkoja melkein kaikki, hän paljastaa.