Ladulla hitaasti kiiruhtaen

Laturetkiin voi jäädä koukkuun heti kättelyssä. Kuopiolaiselle Kaki Pelolle kävi niin toistakymmentä vuotta sitten.

- Ensimmäinen Finlandia-hiihtoni jotenkin vain kolahti, hän muistelee.

Siitä lähtien Pelo on osallistunut joka vuosi vähintään yhdelle laturetkelle. Parhaimpina keväinä hän on ehtinyt hiihtää useammankin tapahtuman. Tutuiksi ovat tulleet mm. Pogostan ja Tervahiihdon maisemat.

- Usein hiihdän lenkin vielä seuraavana päivänä uudestaan.

Aikatavoitteita hän ei ole itselleen vielä tähän mennessä asettanut. Sää- ja keliolot kun tuppaavat vaihtelemaan vuosittain.

- Tärkeintä laturetkillä on kaverit ja ulkona oleminen, Pelo korostaa.

Varsinkin muutaman vuoden takainen seitsemän päivän hiihtoretki Sloveniassa tutustutti hänet joukkoon uusia kavereita ja hiihdonystäviä.

- Ehkä kaikkein mukavinta on kuitenkin suunnitella yhdessä laturetkiä ja unelmoida niistä. Jokainen laturetki on kaiken lisäksi ainutkertainen kokemus.

Laturetkelle osallistumisesta päätetään Pelon mukaan porukalla jo hyvissä ajoin, useimmiten vuotta aikaisemmin. Tälle vuodelle hän on asettanut kaksi päätavoitetta. Ne ovat Halki Suomen hiihto ja Puijon laturetki. Hän on jo kertaalleen hiihtänyt Suomen päästä päähän toissa talvena.

- Kilometrejä siinä kertyy noin 1 800 ja hiihtopäiviä yli 30. Puijon laturetki on hyvää verryttelyä sitä varten, Pelo naurahtaa.

Peruskuntoa kesällä Valmistautuminen talven laturetkiin alkaa jo kesällä pitkien kävelylenkkien muodossa. Peruskuntoharjoittelun voisi hänen mukaansa tiivistää pariin lauseeseen:

- Hiihdän, että jaksan kesällä kävellä. Kävelen, että jaksan talvella hiihtää.

- Lähinnä viikonloppuisin hiihtelen pitkiä, kymmenien kilometrien pituisia lenkkejä. Viikolla harjoittelen lähinnä kävelemällä, Pelo kertoo ja vetoaa aikapulaan ja työkiireisiin.

Hiihtokilometrejä hänelle kertyy talven mittaa helposti yli tuhat, parhaimpina jopa kolminkertainen määrä.

Laturetkeä edeltävänä päivänä hän syö yleensä jotain hyvin hiilihydraattipitoista ruokaa, kuten pastaa. Hiihdon aikana on Pelon mielestä tärkeää pitää juomataukoja sopivin väliajoin.

- Noin kymmenen kilometriä on itselleni sopiva etappi.

Lisäksi parinkymmenen kilometrin välein hän laittaa suuhunsa jotain tuhdimpaa, kuten itse tehtyjä eväsleipiä tai muuta helposti sulavaa energiapitoista purtavaa.

Eräs nyrkkisääntö sopivan taukopaikan ja ajankohdan arvioimiseksi on käynyt selväksi vuosien varrella.

- Kun kaverit alkavat huomautella puheen vähenemisestä, on aika huilata ja tankata, Pelo vitsailee.

- Aluksi kannattaa kiiruhtaa hitaasti. Vauhtia lisätään vasta lopussa, jos on vielä paukkuja jäljellä.

Pakkaselta suojaan Kerrospukeutuminen suojaa Pelon mukaan parhaiten pakkaselta.

- Tiukka windstopper-alusasuksi ja sen päälle fleece-kerrasto, hän tietää kokemuksesta.

Päällimmäiseksi laitettavan hiihtoasun lisäksi ei yleensä muuta tarvitakaan.

- Kovilla pakkasilla päiväreppuun on hyvä pakata hupullinen kevyttoppatakki viiman varalta ja taukoja varten, Pelo vihjaa.

Lisäksi hän käyttää kasvojen suojana tarvittaessa kahtakin erillistä nk. puffia sekä hiihtolaseja.

- Kunnon pipo suojaa päätä kylmettymiseltä ja mononpäälliset jalkoja paleltumiselta.

Hiihtorepusta löytyy myös varahanskat kastuneiden tilalle.

- Pieni, mutta hyvin tärkeä varuste on hiihtopuvun taskusta löytyvä pitovoidepurkki, Pelo muistuttaa.