Lihaa vai sarvia, laatua vai määrää?

Hirvenmetsästys alkaa jälleen syyskuun viimeisenä viikonloppuna suurimmassa osassa maata. Mutta ammutaanko meillä oikeita hirviä, jos hirvikantaa katsotaan useista eri näkökulmista?

Ilomantsilainen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) tutkija Tuire Nygrén on tutkinut hirviä yli 30 vuotta,ja on sitä mieltä, että hirvikannan säätelyssä ovat biologiset perusasiat päässeet hieman unohtumaan.

Suomessa on maailman tuottavin hirvikanta, jonka tiheys on selvästi alhaisempi kuin muissa Pohjoismaissa. Pelkkä kova verotus ei riitä vakauttamaan tällaista hirvikantaa.

Suomen hirvikannassa on nyt yhtä urosta kohden keskimäärin kaksi naarasta. Naarasvoittoisena pidetty kanta kyllä tuottaa vasoja erittäin tehokkaasti, mutta samassa rytäkässä urosten osuudet ovat huvenneet, ja niiden keski-ikä on laskenut. Hyväsarviset siitosurokset alkavat myös olla vähissä.

- Kun on kaavamaisesti poistettu kolmasosa hirvikannasta joka vuosi, kannasta on tullut epävakaa ja alueellisesti kirjava. On tihentymiä ja tyhjiöitä, ja hirvet liikkuvat enemmän kuin olisi optimaalista, Nygrén sanoo.

Nygrénin mukaan nykytavalla on todennäköisesti myös jo heikennetty hirvikannan laadullista ja geneettistä tilaa. On unohdettu, että hirvikannan rakenteellakin on merkitystä sen tulevaisuudelle.

- Kun uroksia on vähän ja ne ovat nuoria, niin naarailla ei ole mahdollisuutta valita kaikkein parhaita uroksia jälkeläistensä isäksi.

- Pitkällä aikavälillä tämä kasvattaa geneettisen kapeutumisen riskiä. Lyhyellä aikavälillä ajatellen osa vasoista syntyy turhan myöhään keväällä, jolloin niiden selviytyminen ensimmäisestä talvesta voi olla työlästä, Nygrén toteaa.

Ottaa ja antaa

Tuire Nygrén tiivisti tietonsa ja kokemuksensa vuonna 2009 väitöskirjassaan, jossa hän hahmotteli oman hirvikannan säätelyutopiansa kestävästi hyödynnettävästä hirvikannasta, jonka haitat myös pysyvät kohtuullisina.

Nygrénin utopiassa määritellään ensin, mitä halutaan kannan tuottavuudelta ja rakenteelta, ja sitten toimitaan.

- Merkittävää ei ole se, mitä kaadetaan vaan se, mitä jää henkiin, hän kiteyttää.

Nygrén myöntää, että mikäli luovuttaisiin mahdollisimman suuren tuottavuuden tavoitteesta, metsästys muuttuisi vaativammaksi. Metsästyksen tavoitteena ei olisi enää kaataa hirviä kaavamaisesti siten, että puolet saaliista on vasoja ja aikuisia uroksia hieman enemmän tai korkeintaan yhtä paljon kuin naaraita.

Myös jahdin tuottavuudesta, lihan panosta pakkaseen, jouduttaisiin tinkimään hieman. Hänen mukaansa vasoja tulisi kaataa joka vuosi siten, että niitä jäisi joka syksy eloonjäävään kantaan 20-30 prosenttia. Määrä riippuisi alueellisesta tavoitteesta.

- Kompensaationa olisivat komeammat sarvipääurokset, suuremmat lihapainot saalisyksikköä kohden sekä vakaampi, helpommin säädeltävä ja todennäköisesti myös vähemmän liikkuva vahinkoja aiheuttava hirvikarja.

Hänen mukaansa hirvitiheydessä ei tarvitsisi mennä mihinkään neljään hirveen tuhannella hehtaarilla, mutta jos kanta viedään olemattomiin, säätelytehtävästä tulee metsästäjäkunnalle kohtuuton tehtävä.

- Eikä hirvikannan kuristaminen välttämättä tuo metsäpuolelle niitä hyötyjä, mitä se peräänkuuluttaa. Parhaat alueet kelpaisivat edelleenkin hirville samalla, kun huonot tyhjenisivät kokonaan, Tuire Nygrén muistuttaa.