Opettele oikeanlainen kastelu

Gerbera eli sädelatva on tutumpi leikkokukkana kuin ruukkukasvina. Värikkään ruukkugerberan saatavuus on kuitenkin parantunut ja sitä tarjotaan kesäksi myös ulkokasviksi.

- Tasainen kastelu on gerberoiden hoitamisessa tärkein asia, tiivistää puutarhuri Minna Reinikainen muun muassa ruukkugerberoita kasvattavalta Kauppapuutarha Jalkaselta.

Gerberan voi tappaa nopeastikin kastelemalla joko liikaa tai liian vähän. Molemmissa tapauksissa kasvi näyttää samalta: lehdet ja kukkavanat nuupahtavat.

Ei läpimäräksi

- Kun kasvin nostaa pois ruukusta ja multapaakku on kostea paakun pohjasta noin viiden sentin matkalta, kastelu on sopivaa, Reinikainen ohjeistaa kastelun opettelemisessa.

Hän suosittelee gerberan kastelemista huoneenlämpöisellä vedellä aluslautaselle. Kun kasvi on imenyt vettä, alustalle jäänyt vesi kaadetaan pois.

Poista kuihtuneet

Ruukkugerbera on valoisan paikan kasvi. Paahteisessa paikassa lehdet voivat kuitenkin saada polttovaurioita.

Joskus ruukkugerbera tekee uudet kukat hyvin lyhyeen varteen, jotka jopa jäävät lehtien sisään.

- Jotkut lajikkeet kasvattavat rehevää lehdistöä. Lehtiä voi tällöin poistaa, jotta kukat saavat valoa, puutarhuri opastaa.

Kukinnan parantamiseksi kuihtuneet mykeröt ja kelalstuneet lehdet poistetaan. Kasvin kasvattaminen monivuotisena vaatii talvella valoisan, noin 10-14 -asteisen paikan ja lepoajan.

Näin pidennät kesäkukkien loistoa