Ruutana kultakala

Ruutana (Cyprinus carassius) kuuluu särkikalalajistoon. Maassamme se on yleinen etelästä aina Kittilän korkeudelle saakka. Se elää rannikon murtovedessä ja sisävesissämme. Tulee toimeen pienissä suolampareissa ja pohjaan asti jäätyvissä mutahaudoissa. Ruutanan suurisuomuinen olemus on korkea ja sivuilta litteä. Selkä yleensä ruskehtavan tummanvihreä, vatsa ja kyljet kellertäviä. Parin vuorokauden ajan savisessa vedessä pidetty ruutana muuttuu vaaleaksi. Näin menetellen sanotaan siitä tulevan siimatäkynä petokalalle vastustamaton makupala. Sitkeytensä ja liikkuvuutensa ansiosta täkykalana se on suosittu pitkäsiimapyynnissä. Parin peukalonkynnen kokoiset eloisat ruutanat ovat täkyonkijan unelmasyötti kookkaille ahvenille. Aamuvarhaisella, jo vähän ennen auringonnousua luodon kupeeseen kasautuneista kyrmyniskoista ahvenista vikkelä onkija pian nostaa veneeseen kontillisen. Mutahaudoissa ja suolampareissa ruutana ei yleensä kasva isoksi. Rehevissä lampivesissä on suurempia, kämmenen kokoisia, suurempiakin. Järvissä ruutana kasvaa paremmin. Yhdeksänkymmenmilliseen lahnaharvaan silloin tällöin tarttuu toistakiloinen ruutana. Kalatoreilla harvoin tapaa ruutanoita. Ruokakaloina niitä ei arvosteta ja vähäisen saaliin vuoksi tarjontaa ei juurikaan ole. Savustettuna jo kiloinen ruutana on ihan hyvä, joskin hieman erityisen makuinen. Pitkäsiimatäkynä ruutanan tuottoprosentti on korkeimmillaan. Parisataa täkyruutanaa voi jalostua muutaman kymmenen kilon haukisaaliiksi. Ruutanasta on kehitetty akvaarioista tuttu kultakala. Sitä muuntelemalla on saatu lukuisia väriltään ja ominaisuuksiltaan erilaisia muotoja. Talvesta selviytyminen pohjia myöten jäätyvissä putamissa on todellinen mestarisuoritus ruutanalta. Mikään muu meikäläinen kalalaji ei siihen pysty. Ruutana kaivautuu pohjamutaan jäätymisen alapuolelle. Se kestää hengissä alhaisia lämpötiloja ja hapettomuutta. Sillä on fysiologinen kyky saada energiaa kesällä hankkimastaan vararavinnosta, glykogeenistä, ilman happea. Tällaisesta aineenvaihdunnasta ei muodostu hiilidioksidia, vaan jonkin verran alkoholia. Reilun puoli vuotta kestäneen talven jälkeen keväällä ruutana nousee pohjamudasta - tiettävästi ilman krapulaa - ja aloittaa pian virkeät kutuseremoniat. Useina talvina matalissa järvissä on tavattu mittavia kalakuolemia. Veden happipitoisuus on ehtynyt. Jäälle on nostettu tuhansin kiloin kuolleita kaloja. Vaan eipä ole mukana ruutanoita. Miksi vain - ja yksinomaan - ruutanalle on luotu kyky selviytyä vaikeista tilanteista? Miksi ei muille kaloille? Sitä sopii kysellä. Muuten: Ruutana-niminen taajama sijaitsee Kangasalla 17 kilometriä Tampereelta koilliseen. Siellä lienee runsaasti ruutanoita, ehkä isojakin?

MARTTI RISSANEN

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.