Hurja maraton: 250 kilometriä aavikolla!

Mieti, miltä tuntuisi osallistua maratonille. Raskaalta, vai mitä?

Entäpä juosta kuusi maratonia putkeen äärimmäisessä kuumuudessa, kovassa tuulessa, kylmyydessä tai paahtavassa helteessä. Iltaisin lepuuttaisit juoksusta väsyneitä jalkojasi nuotion äärellä ja kuuntelisit aavikon taianomaista huminaa – sikäli mikäli väsymykseltäsi enää mitään kuulisit.

RacingThePlanet -organisaatio järjestää viisi ultramaratonia vuodessa. Ultraksi lasketaan periaatteessa mikä tahansa perinteisen maratonin pituuden eli 42 kilometrin ylittävä puristus. 4deserts-sarjaan kuuluvat matkat ovat noin 250 kilometriä pitkiä.

Kukin juoksu kestää seitsemän päivää. Ensimmäisinä neljänä päivänä juostaan kunakin 40 kilometriä. Sitten putkeen 80 kilometriä ja viimeisenä päivänä vielä 10–20 kilometrin loppupyrähdys. Looginen jatke tälle olisi, että "sitten kaadutaan kuolleina maaliin". Totuus on kuitenkin toisenlainen. Kisaan osallistujat nimittäin ilmoittautuvat usein juoksun jälkeen jo seuraavalle koetukselle.

 

Kisoihin osallistuu paikan haasteellisuudesta riippuen 150–300 juoksijaa 40–50 eri maasta. Kolmasosa juoksijoista tulee Amerikan mantereilta, kolmasosa Aasiasta ja loput Euroopasta. Suomalaisten määrä on vielä pieni, mutta innostus on pikkuhiljaa kasvanut. Helmikuussa juostavaan Jordanian kisaan on ilmoittautunut viisi suomalaista.

–Suomalaiset ovat mielenlaadultaan lajiin sopivia. Meissä on hyvää potentiaalia, koska olemme sisukkaita ja itsepäisiä, 4deserts:n tapahtumajohtaja Riitta Hänninen naurahtaa.

–Meidän tavoitteemme on viedä ihmiset pois mukavuuksien luota äärirajakokemuksien pariin, Hänninen kertoo.

Juoksumatkan varrella mukavuudet ovat tosiaan kortilla. Kännykkää saa käyttää vain hätätapauksessa, suihkuun ei pääse seitsemään päivään ja ruoaksi saa vain sitä, mitä maksimissaan 12 kiloa painavassa repussaan on kantanut.

–Nykyajan ihmiset haluavat haastaa itseään niin fyysisesti kuin henkisestikin. Me viemme heidät kauas tavanomaisista ympyröistä kauniisiin paikkoihin.

Tästä kokemuksesta saa maksaa lentolippujen lisäksi noin 2500 euroa. Äkkiseltään sitä voisi luulla juoksijoiden maksavan tyhjästä, mutta luulo on kuitenkin väärä. Järjestäjä hoitaa muun muassa luvat, sairaanhoitohenkilökunnan mukana olon, juoksureitin turvallisuuden tarkkailun ja yöpymisleirien pystytyksen.

 

4deserts-sarjaan kuuluu nimensä mukaisesti neljä aavikkoa ja yksi vuosittain vaihtuva kohde. Jokainen aavikko on omanlaisensa. Kiinassa sijaitseva Gobin autiomaa on maailman tuulisin aavikko, Egyptin Sahara kuumin, Antarktis kylmin ja Chilen Atacama kuivin. Juoksukohteet kuulostavat paikoilta, joissa ei oikeastaan ole järkeä juosta.

– Niin, Hänninen myöntää.

–Mutta ihminen kykenee uskomattomiin asioihin niin halutessaan.

Ihan kylmiltään juoksijat eivät kuitenkaan aavikkojuoksuille pääse. Eivät varsinkaan sinne kylmimmälle juoksulle etelämantereelle. Lupaan tarvitaan lääkärintodistus ja määrätietoinen treenaus. Mukaan Antarktikselle pääsee vain jos on jo osallistunut kahdella aavikkojuoksulle.

Matkanvarrella juoksija voi löytää itsensä keskustelemasta beduiinien kanssa aavikolla tai juoksemasta rinnan Antarktiksen pingviinien kanssa.

 

Ultrajuoksu tarjoaa niin juoksijoille kuin järjestäjillekin unohtumattomia kokemuksia.

–Yhtäkkiä huomaat olevasi nepalilaisella banaanifarmilla ostamassa satoja kiloja banaania tai keskellä aavikkoa korjaamassa beduiinien kanssa rikkoutunutta radiota, Hänninen kertoo.

Organisaation ideologiaan kuuluu paikallisväestön työllistäminen. Sen sijaan, että autokuskit, leirinpystyttäjät ja muut toimijat tuotaisiin mukana, työhön palkataan paikallisia.

Moni juoksija kerää tukijoiltaan myös rahaa paikalliskohteisiin tai johonkin muuhun hyväntekeväisyysprojektiin.

 

Jokaisella juoksulla on omat haasteensa, mutta loppujen lopuksi se suurin haaste on hallitsevia ilmastollisia olosuhteita tai edes kramppaavia jalkoja lähempänä. Se on pääkopassa, korvien välissä.

Juoksijoiden kertoman mukaan juoksusta 90 prosenttia on henkistä ja vain 10–20 prosenttia fyysistä ponnistelua.

–Maaliin pääsee se, joka on osannut hellittää tarpeeksi.

Sinnikkäällä kirillä maaliviiva jää vain etäiseksi haaveeksi.

Hänninen on itse juossut niin monta ultrajuoksua, ettei heti lonkalta edes muista niiden tarkkaa määrää.

–Jos haluaa elää ihan turvassa, pitää pysyä kotona, hän tuumaa.

Toisaalta, moni on kotiinsa kuollutkin, kuten sanonta kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Matkailu

Jylhiä liitukivikallioita, tunnelmallinen majakka ja keskiaikainen kivilinna – Dover tarjoaa silmänruokaa luonnosta ja historiasta kiinnostuneille

Lentomatkojen kompensointi on vielä harvinaista – Kompensaatiomaksuilla voi esimerkiksi tukea aurinkovoimaloita

Kolumni: Liian mukava lento – pelkääjän teki mieli takaisin

Sooloreissulla saa tehdä mitä haluaa – yksinmatkailijat Elina Puolakka ja Laura Sulkava vinkkaavat, mitä kannattaa varoa

Laita alusvaatteet ja lääkkeet käsimatkatavaroihin

Lontoon teattereissa voi loikata esimerkiksi Harry Potterin maailmaan – Suosituimpiin esityksiin kannattaa ostaa liput heti, kun ne tulevat myyntiin

Väki etsii nyt ventovieraista matkaseuraa – Sirkan ja Sirpan reissut ovat menneet hyvin, mutta he ovat kuulleet kauhutarinoita

Arvostettu brittilehti nimeää suomalaiskohteen maailman parhaimpien turistirysien joukkoon

Synkistä paikoista innostunut turisti käy katsomassa joukkohautoja ja hylättyjä kaupunkeja – "Olen koko aikuisikäni ollut kallellani synkkiin kohteisiin", Lenina, 57, sanoo

Eteläinen Afrikka on värikäs ja villi – eksoottiset linnut laulavat hiljaisuuden keskellä ja krokotiilit lepäilevät rantatöyräillä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.