Istanbul on menneisyytensä vanki

Bosporin salmen eteläpään meriyhteyttä Marmaramereltä Mustalle merelle on ollut asuttu jo tuhansia vuosia ennen kuin historiaan alettiin kirjoittaa historian kansiin. 15 miljoonan asukkaan metropoliin pistävän lahden, Kultaisen sarven rannat ovat nähneet imperiumien nousevan ja kukistuvan.

Kun näillä nurkilla pistät lapion maahan, törmäät historiaan.

Se kiusaa Turkkia, joka on rakentamassa entisestä Konstantinopolista taas eurooppalaista suurkaupunkia. Muinaisia, korvaamattomia muistomerkkejä on kadotettu, mutta vuoden 2010 Euroopan kulttuuripääkaupungille se ei ole enää sovelias tapa rakentaa uutta.

Kultaisen sarven tuntumaan suunniteltu metron pääasema on jäänyt hiljaiseksi arkeologiseksi kaivauspaikaksi. Kun sitä aloitettiin rakentamaan, tökkäsi työ välittömästi. Kaivinkoneen alta paljastui bysanttilaisen 1100-luvulla hylkäämä satama kaikkine aarteineen.

Metron laajennus saa odottaa, vaikka Istanbulin ahtaille kaduille yrittää ruuhkan sekaan päivittäin miljoonia autoja.

Mittasuhteet sekaisin

Euroopan ja Aasian ero Istanbulissa on kapeimmillaan 672 metriä. Ahtaan salmen rannoille on pakkautunut kaupunki, joka pakottaa haukkomaan henkeä.

Istanbulin metropolin alueeksi lasketaan ala, joka on kooltaan sama kuin eteläinen Suomi Tampereelta Helsingin suuntaan.

Kun osa pinta-alasta on hankalakulkuista ylänköä, riittää kansaa joka paikkaan.

Myös muistomerkkien ikä hämärtää vuosien kulun. Vaikuttavin paikka on Hagia Sofian kirkko, joka muutettiin vuoden 1453 Bysantin keisarikunnan tuhon jälkeen moskeijaksi. Mahtava kupoli on uhmannut kaikkea hävitystä sodista maanjäristyksiin jo 1500 vuotta.

Uusikin on vanhaa

Turkissa käsite uusi menee kerralla uusiksi. Aikoinaan Kultaisen sarven itäranta tunnettiin Perana, ja siitä kasvoi Beyoglu, uusi kaupunki.

Siellä on ollut asutusta vasta parisen tuhatta vuotta, kun arkeologisessa museossa esitellään vanhan puolen käyttöesineitä jopa 10 000 vuoden takaa.

Uuden ja vanhan sekamelska on hurmaava keitos. Modernin toimistorakennuksen vieressä rapistuu asumaton talo, josta huhu kertoo sen omistajien olevan karkotettuja kreikkalaisia vuosikymmenten takaa.

Mutta vanhoissa taloissa silmä lepää: yksityiskohdat ovat huvittavia, kun satojen vuosien ikäisiä seiniä kiemurtelevat satunnaiset sähkövedot ja vesiputket sekä kukkaistuksien välistä häämöttää lautasantenni.

Ostosparatiiseja

Beyoglussa sijaitseva reilun kilometrin mittainen Istikal Caddesi on kaupungin suurin ostoskatu. Siellä on tarvitse ihmetellä itsekseen, sillä on laskettu jopa parin miljoonan ihmisen hiippailevan kadulla päivittäin - tai öittäin.

Kaupat ovat auki pääosin niin pitkään kuin asiakkaita riittää. Parhaillaan islamilaisissa maissa vietettävä paasto on lisää iltamenoja, sillä karkelot osuvat auringon nousun ja laskun väliin.

Muotikatu on jonkun ostosparatiisi kaikkine maailman merkkituotteineen, mutta jo nurkan takaa pääsee turkkilaiseen kaupantekoon. Matot, mausteet ja nahkatuotteet ovat tuliaisia Turkista.

Oikeaan kaupantekoon kuuluu tinkiminen. Se toimii näin: ostaja pyysi suomalaiselta nahkatakista 600 euroa, ja kun hinnaksi sovittiin reilun satanen, hymyilivät niin myyjä kuin ostaja kilpaa.

Turkkilaisessa kulttuurissa ei ole hullua tarjousta.

Turkki on mukavan kielimuurin takana