Laivalla Puolaan

Toimittaja Matt Gross korotti The New York Times -lehdessä Puolan pohjoisrannikolla sijaitsevan kolmoiskaupunkiketjun Puolan Rivieraksi.

Paljon sanottu - mutta paljolti totta.

Pomorskien voivodikunnassa Gdynian, Sopotin ja Gdanskin yhteensä miljoonan asukkaan alue on mielenkiintoinen vaihtoehto Baltian ja Saksan jo kolunneille suomalaisille. "Puolanpitäjiä" on Suomessa paljon, mutta tähän asti maahan meno on ollut hankalaa. Halpalentotarjontakin on ollut heikkoa.

Polferries-varustamo lopetti Helsinki-Gdansk-reittinsä 1996. Finnlines-yhtiö yhdisti tänä kesänä Saksan Travemünden reittiinsä vesitien Gnydiaan. Se on samalla vaihtoehto ohittaa Keski-Eurooppaan vievän Via Baltica -tien Baltian maiden 700 kilometrin läpiajo. Ja lisäksi pääsee Puolaan kauniimmasta kolkasta sisään...

Laivat ovat uusia, ravintolameno ruotsin- ja vironlaivoja rauhallisempaa. Iso osa rahtimatkustaja-alusten matkustajista on rekkakuskeja, joilla ajo jatkuu heti lähtöä seuraavana päivänä.

Historian havinaa

Gdynia on satamakaupunki, jossa talojen arkkitehtuurikin on saanut laivojen muotoja. Uusi ja vanha yhdistyvät toimivasti. Rantaviivaa piisaa muillekin kuin laivoille.

Sopot on bailupaikka, loistava rantakohde ja kaunis kaupunki puistoineen, istutuksineen ja "Puola"-puineen.

Kylpylöitä, parantoloita, ravintoloita ja hotelleja riittää halvasta huipputasoon. Merkittävimmät maamerkit ovat vedessä: kuten Euroopan pisin 515-metrinen puinen aallomurtaja-laituri Molo ja maailman vanhin hävittäjälaiva Blyskawisa.

Kulttuurin läsnäolo on vahva. Tarjontaa on oopperasta yli 40 kertaa järjestettyihin Sopotin kansainvälisiin laulujuhliin. Marion Rung juhli Sopotissa Intervision laulukisavoittoa 1980.

Kaupunki ylpeilee sillä, että joka neljännellä asukkaalla on korkeakoulusivistys.

Sodassa tuhottu Gdansk (ent. Danzig) rakennettiin uudestaan entiseen uljaaseen asuunsa.

Vanhassa kaupungissa nähtävyyksiä ovat Mariacka-katu ja kirkko, Dlugi Targ -tori sekä Dlugie Pobrzeze -kävelykatu.

Gdansk on julistautunut meripihkaesineiden pääkaupungiksi.

Gdanskilaiset katsovat, että heidän kaupungistaan alkoi 1980-luvun Euroopan yhdistyminen. Tie vapauteen -näyttely on siellä missä pitääkin, eli lähellä Gdanskin telakkaa. Sieltä Solidaarisuus-liike alkoi purkaa sähkömies Lech Walesan johdolla kommunismin ja Neuvostoliiton herruuden jännitettä.

Puolan johto hajosi, Walesa ponnisti presidentiksi ja Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi 1983.

Nyt Lech itse on jo telakalla. Poika Jaroslav oli ehdolla EU-vaaleissa, mutta jäi valitsematta. Isä-Walesan nimi elää mm. kaupungin lentokentässä.

Gdanskin toinen nobelisti on siellä syntynyt saksalainen kirjailija Günter Grass.

Oma valuutta

Nopeasti länsimaistunut Puola on Nato- ja EU-maa. Se toimii kuitenkin omalla valuutalla. Yksi euro on noin 4,3 zlotya.

Kolmen kaupungin alueesta on olemassa tasokkaat esitteet netissä ja hyvällä paperilla. Tarjolla on myös Kolmen kaupungin turistikortti monine etuineen.

Lisätietoja: www.shopandsee.eu, www.visit3city.pl, www.gdynia.pl, www.sopot.pl, www.gdansk.fi ja www.polen.travel