Siistiä ja halpaa, englannilla pärjää

Sandra Span kylpylän saunaosasto ja siisteys sekä edulliset hinnat Puolassa saavat kehuja bussimatkalaisilta.

Marjatta Korhosen mukaan suurin osa suomalaisista oli kielitaidottomia, mutta auttavalla englannilla, saksalla ja ruotsilla pärjäsi. Lisäksi suomea hyvin puhuva puolalainen matkaopas kertoi kaiken olennaisen ja käänsi lääkärin määräämät hoidot.

- Porukka oli niin iso, ettei kaikille ehditty tehdä lääkärintarkastusta. Pienemmällä porukalla olisi ollut mukavampi tehdä ensimmäinen matka, mutta kyllä siitä selvittiin, Pertti Räsänen kertoo.

Kylpylä sijaitsee aivan meren läheisyydessä. Huhtikuussa hienot hiekkarannat olivat vielä tyhjiä ja useimmat hotellit ja ravintolat kiinni. Nuorison biletyspaikkoja ei Räsäsen silmiin osunut.

- Minua jäi kiinnostamaan syksy. Itämerikin on silloin lämmin, Marjatta Korhonen pohtii.

Hänen mielestään bussimatkailu sopii iäkkäille ihmisille mainiosti, koska matkalaukkuja ei tarvitse raahata.

- Vaikka matka on pitkä, välissä ovat laivamatkat, joten linja-autossa ei tarvitse istua koko ajan, Räsänen lisää.

Hyvin varustelluissa busseissa aikakin menee nopeasti, matkalaiset kehuvat. Matka Veijalaisen yksi neljästä bussista oli Puolassa vieläpä neitsytmatkallaan mustana - ei vielä firman keltaisessa kuosissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.