Tuhkajumina Euroopassa

Ensin islantilaiset sotkivat pankkimaailman, sitten lentoliikenteen.

Tyypillinen vitsi dubrovnikilaisessa hotellissa Kroatiassa, jossa olemme tuhkajumissa.

Absurdi tilanne luo yhteishenkeä ja luovuutta mutta myös eristäytyneen olon. Rautateitä ja kunnon liikenneyhteyksiä kaipaavasta Dubrovnikista katsottuna Suomi alkaa lentoliikenteen pysähtyessä tuntua aika kaukaiselta maalta.

Ensimmäinen ajatuksemme on päästä Dubrovnikista Zagrebiin, sieltä junalla Müncheniin, Hampuriin ja Suomen-lautoille. Suunnitelma kuivuu kuitenkin kasaan heti, kun kuulemme brittituristilta, ettei Zagrebista pääse julkisilla muualle Eurooppaan seuraavaan viikkoon.

Lyöttäydymme hotellin aulassa parveilevien brittien seuraan. Vuokraamme bussin, joka vie britit Ranskan Calaisiin ja meidät Müncheniin, josta varaamme auton.

Kustannusten minimoimiseksi kierrämme alueen hotelleja kertoaksemme muille kyydistä, mutta tulos on laiha. Bussiin nousee sunnuntaina 19 matkustajaa ja hinnaksi tulee 350 euroa henkeä kohden, oli määränpäänä München tai Calais.

Englantilainen Rachelle Harris aikoo jäädä pois jo Zagrebissa, vaikka joutuu maksamaan 600 kilometrin matkasta saman hinnan. Nainen aikoo kaikkia järkeviä toimintamalleja uhaten löytää tiensä Malesiaan, jossa hänen on määrä tavata Australiasta palaava miehensä.

- En tiedä, mitä olen tekemässä, Harris naurahtaa taukopaikalla.

- Mutta haluan ehdottomasti Malesiaan, en Lontooseen. Haluan nähdä mieheni, joka on ollut kuukauden poissa.

Harris hyppää pois Zagrebissa, josta hän aikoo ottaa 36 tuntia kestävän junan Istanbuliin ja sieltä lennon Malesiaan.

- Viestitän, miten kävi, Harris huikkaa noustessaan taksiin kohti tukossa olevaa Zagrebin rautatieasemaa.

Puuroten Suomeen Läheisverkostomme Suomessa ja Saksassa tekee töitä löytääkseen meille keinon päästä kotiin.

Yksi jonottaa tukossa olevaan Finnlinesin palveluun, toinen seisoo Hampurin rautatieaseman jonossa kolmatta tuntia, kaksi selvittää muita mahdollisuuksia ja viides lähettää tilille lisää rahaa.

Pian selviää, että Finnlinesin Helsingin-lautat ovat täynnä perjantaihin asti, junayhteydet Tukholmaan tukossa, eikä uutisten mukaan idänkään kautta kannata yrittää.

Illalla saamme kuitenkin hyviä uutisia. Pääsemme Pohjois-Saksan Travemündestä lautalla Malmöön ja Tukholmasta tiistai-iltana Helsingin-laivaan. On vain keksittävä, miten etenemme Malmöstä Tukholmaan. Bussit ja junat ovat täynnä, vuokra-autot loppu ja aikaa lautalta toisen lähtöön yhdeksän tuntia ja 613 kilometriä.

Sillä välin kroatialainen bussikuskimme päättää jättää meidät neljältä yöllä 20 kilometrin päähän Münchenin keskustasta, koska "sinne on liian vaikea ajaa". Hänen kanssaan ei neuvotella. Tuntuu kuin etenisimme paksussa puurossa.

Huoltoaseman yötyöntekijä kuuntelee matkakertomustamme, sitä "tavallista tarinaa".

- Tänne tulee koko ajan ihmisiä, jotka tiedustelevat, tietäisimmekö ketään, joka voisi viedä heidät esimerkiksi Puolaan, työntekijä kertoo.

Kuudelta aamulla hän ajaa meidät lähijunalle, jolla pääsemme Müncheniin. Saamme auton vasta yhdeltätoista, sillä rautatieaseman autovuokraamot pursuavat asiakkaita.

Edessä on 850 kilometriä ja aikaa noin yhdeksän tuntia. Jalka kaasulle ja 160 kilometriä tunnissa autobaanaa pitkin kohti pohjoista. Järkyttävästä väsymyksestä huolimatta olemme Lyypekissä jo ennen seitsemää.

Pääsemme laivaan yhdeksältä. Unta ei häiritse edes hyttiin pinttynyt bensan, kalan ja hien hajuyhdistelmä.

Selvä suunnitelma Tiistaina edessä on viimeinen rutistus. Lähdemme parin suomalaisen kanssa yrittämään junaan, ainoaan liikennevälineeseen, jolla ehdimme laivalle.

Malmön asemalla tungemme itsemme junaan ensimmäisten joukossa. Tavarat eteissäilytykseen ja ravintolavaunuun, jossa tapaamme kaksi muuta suomalaista, Suvi Heiskasen ja Kuopiossa opiskelevan Anssi Siikasen. Ystävällinen konduktööri myy koko kuuden hengen koplallemme kaikista halvimmat lastenliput.

Kaikkia matkaajia sitoo yksi ja sama puheenaihe. Enää ei kysytä, mistä olet kotoisin, vaan mistä olet tulossa ja minne yrität. Tuhkajumilaisilla on uskomattoman voimakas yhteishenki.

Olemme saaneet laivalta vain kansipaikat, joten teemme Heiskasen ja Siikasen kanssa suunnitelman: kaksi kiirehtii varamaan istuinpaikat ja kaksi juoksee laivan infoon jonottamaan peruutushyttejä.

Harris tekstittää Istanbulista, että lentokenttä on suljettu ja hän on jumissa.

Hyttijonoja on kaksi, ja pääsemme toisen jonon ensimmäisiksi. Viereisessä jonossa kärkipaikkaa pitää kuopiolainen Leena Lindqvist, joka on tulossa Lausannesta tyttärensä luota.

Peruutushyttejä on viisi ja jonossa noin viisikymmentä henkeä, mutta me ja Lindqvist saamme hytit!

Keskiviikkoaamuna Katajanokan satamassa on surrealistinen olo. On pakko huutaa riemusta. Samalla puhelimeni piippaa.

- Lentoyhteyteni Lontoosta Malesiaan avattiin tänään. Sain matkanjärjestäjältä puhelun juuri, kun astuin ulos koneesta Kuala Lumpurissa. Ei tälle voi kuin nauraa, Rachelle Harris tekstittää.