Yksin lomailijoille tarjolla erikoisviikkoja

Suomessa on noin 1,2 miljoonaa yhden hengen taloutta. Vaikka moni asuu yksin, on yhdelle hengelle suunnattujen matkapakettien valikoima edelleen hyvin rajallinen.

Matkanjärjestäjä Apollo kertoo lanseeraavansa kuluvalle kesäkaudelle Apollo Solo -lomia, jotka on suunniteltu nimenomaan yksin matkustaville. Valikoitujen viikkojen aikana Apollon konseptihotelleissa keskitytään erityisesti yksin matkustaviin sekä yhden aikuisen perheisiin. Näillä viikoilla on valikoitujen hotellien ja lähtöjen hinnasta poistettu yhden hengen lisämaksu.

Viikkojen aikana hotelleissa on luvassa ohjelmaa, kuten piknikejä, joogaa, ryhmäliikuntatunteja ja yhteisiä illallisia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Matkailu

La Gomera on Kanariansaarten rauhallisimpia kolkkia – turistille saari tarjoilee hienoja näkymiä ja omalla kielellään viheltäviä asukkaita

Lesboksen pienet kylät ovat oivallisia paikallisen elämänmenon ja merimaiseman ihailuun

Lennonjohtajaksi pääsee vain ani harva – Ilmatilaa valvova Osmo Liimatainen on kokenut työssään erikoisia tilanteita: "Koneen siivooja laukaisi hätähälyttimen"

Kaukomaiden rantakohteet rankattiin – Tämä suomalaisillekin tuttu keidas nousi ykkössijalle

Annika Palmujoki tavoittelee täydellistä vapautta – näin moneen maahan se on hänet vienyt

Tallinnan joulutorin sydän on perinne 1400-luvulta

Kilimanjaro on upea mutta olla myös julma – huipulla ei ole helppo hengittää, mutta sinne pääsy on kaiken vaivan arvoista

Hotellin kylpyhuoneessa ei läheskään aina ole joka kodin vakiovarustetta – "Uusittaviin huoneisiin on tulossa wc-harja"

Maya-kulttuuri on yhä vahvasti läsnä Belizessä – Xunantunich-temppelin huipulta näkee viidakon yli

Museokortti on jo noin 265000 suomalaisella – museokäynneissä tehdään todennäköisesti ennätys

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.