Kokeella isännät esiin

Pieni korkean paikan kammo ei estä pintakäsittelyalaa opiskelevaa Tuula Korhosta, 23, kipuamasta rakennustyömaan maalaustelineille. Tällä alalla kylmäpäisyys onkin tärkeä ominaisuus, sillä työmailla tehdään usein töitä korkeuksissa.

- Yllättävän monella naisella on korkeanpaikankammo. Se rajoittaa käytännössä paljon työntekoa. On aikamoinen ongelma, jos ei uskalla nousta esimerkiksi julkisivutelineille, opettaja Esa-Pekka Mähönen selvittää.

Kuopion ammattioppilaitoksessa opiskelijoista on tällä hetkellä tyttöjä jo noin 70 prosenttia. Tutkinnon suorittaa kolmessa vuodessa.

- Kummallekin sukupuolelle on käyttöä. Naisten työnjälki saa kiitosta, mutta nyt suhde on vääristynyt. Monet urakoitsijat ovat olleet kehityksestä jo huolissaan. Osa töistä on sellaisia, joihin tarvitaan raakaa voimaa, Mähönen pohtii.

Alalle on haikailtu soveltuvuuskokeita. Nykyisin valinnat tehdään todistusten perusteella. Todistusvalinta kohtelee kaltoin miehiä, sillä tämän koulun penkille vaaditaan liki kahdeksan keskiarvoa.

Pääsykoe karsisi hakijoista esimerkiksi henkilöt, joilla on terveydellisiä rajoitteita, kuten allergioita tai astma.

- Seuraavaan hakuun ei enää ehditä järjestää soveltuvuustestejä. Niihin ollaan kuitenkin menossa, jos buumi jatkuu, arvioi koulutuspäällikkö Seppo Kolari Savon ammatti- ja aikuisopistosta.

Liian hyväkuntoinen kämppä

- Vähän oikealle, Henna Välipakka, 19, ohjeistaa työpariaan Tuula Korhosta. Korhonen asettelee parhaillaan akustolevyjä rappukäytävän kattoon.

Ollaan kolmasluokkalaisten tämän syksyn projektin keskellä: Kuopion Niiralassa sijaitsevassa taloyhtiössä. Sen rappukäytävät ovat saaneet syksyn aikana uuden ilmeen.

Korhonen vaihtoi tänne autopuolelta

- Se ei ollut oma juttu. En hirveästi tiennyt, mitä täällä opiskellaan, mutta mukavaa on ollut, hän kertoo.

Välipakan mielestä ala sopii niin naiselle kuin miehellekin. Tosin hän ei tähtää töihin rakennustyömaille, vaan aikoo jatkaa sisustusalan opintoihin.

- Olen remontoinut jonkin verran kaverien kämppiä. Oli tavallaan harmi, että oma ei ollut remontin tarpeessa.

Hilseilevä maali syyhyttää

Opiskelija Risto Issakainen, 18, tasoittelee seinää koristavan boordin reunoja. Homma vaatii vakaata kättä ja kärsivällisyyttä.

- Ei ole suosikkihommani, Issakainen myöntää pensseliä pidellessään.

Hän innostui alasta jo 14-vuotiaana. Innostuksen sytytti ukin serkku, joka on maalari.

- Hän kertoi minulle, millaista työ on. Ei siinä ollut mitään epäselvyyttä, miksi tämä ei olisi oma ala. Tässä näkee valmiin jäljen aika äkkiä.

Viime kesä kului Maaningan kirkkoa maalatessa. Ensi kesäksi on pyydetty samaan paikkaan.

- Tekisi mieli maalata talo ilmaiseksi, kun näkee, että se hilseilee.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.