Mihin pääsisi kesken lukuvuoden?

- Ei moneenkaan paikkaan, vastaa Siilinjärven lukion opinto-ohjaaja Nina Enkkelä .

- Syyskuussa saattaa vielä vaihto onnistua, mikäli on yksittäinen vapaa paikka.

Toisen asteen opintoja ei kuitenkaan kannata kokonaan keskeyttää, vaikka uusi ala olisikin jo mielessä.

- Lähes kaikki, mitä on tehnyt esimerkiksi lukiossa, voidaan hyväksyä osaksi ammattikoulun opintoja.

Myös osa ammatillisen oppilaitoksen opinnoista voidaan hyväksyttää lukion kursseiksi.

- Esimerkiksi nyt meillä on yksi, joka on vaihtamassa ammattikoulusta meille. Hän hakee normaalisti yhteishaussa ja oletettavasti pääsee, sillä peruskoulun päättötodistuksen lukuaineiden keskiarvohan se ratkaisee, opo kertoo.

Oppari ja opistot vaihtoehtoina

Oppisopimuskoulutuksessa puolestaan pääsee vauhtiin ympäri vuoden.

- Melko nopeasti saadaan koulutus käyntiin. Yleensä parissa viikossa, joskus nopeamminkin, kertoo oppisopimuskoordinaattori Jaana Kukkonen Savon oppisopimuskeskuksesta.

Aikaa kuluu lähinnä asioiden varmisteluun ja taloudellisten asioiden selvittelyyn.

- Liiketalouden puolelta esimerkiksi merkonomikoulutuksen moduuliputkeen pääsee hetkessä, Kukkonen jatkaa.

Erilaiset opistot tarjoavat myös toisen asteen opintoja. Hakuajat noudattavat yleistä kaavaa, syksyllä keväällä alkaviin koulutuksiin ja päinvastoin. Moniin koulutuksiin voi kuitenkin tiedustella vapaita paikkoja puhelimitse niin kauan, kunnes opintopaketti alkaa.

Osa opistoista, kuten Oriveden opisto, ottaa opiskelijoita kaikille linjoilleen myös kesken lukuvuoden. Kaikille muille linjoille, paitsi kirjoittajalukioon, on vaatimuksena 18 vuoden ikä.

Ammatillisen koulutuksen ja lukio-opintojen yhteishaku on maaliskuussa, 3.-20.3.2008.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.