Miltä tuntuu, kun yksi aikakausi loppuu? Kuutoset, ysit ja abit kertovat

Osalle koululaisista kevät on yhden aikakauden loppu. Alakoulun päätös tuntuu kivalta kuopiolaisista Paula Karjalaisesta, 13, ja Juulia Pulkkisesta, 12.

– Ajattelin koulun olevan paljon rankempaa, mutta vain matikka oli vaikeampaa kuin odotin. Paras muisto alakoulusta oli leirikoulu Metsäkartanolla syksyllä. Meidän olisi pitänyt lähteä vielä käymään Särkänniemessä, mutta nyt ei pystyttykään, Karjalainen harmittelee.

Hän myöntää, että vaihto yläluokille jännittää.

– Mutta on kiva saada uusia tuttavuuksia ja ystäviä.

Samaa miettii Juulia Pulkkinen.

– Yläkouluun siirtyminen jännittää, mutta odotan uusia kavereita. Eniten odotan kuitenkin yläkoulun vapautta ja puhelimen sallittua käyttöä välitunneilla. Vähän ehkä jännittää vanhempien oppilaiden reaktiot uusiin oppilaisiin, mutta tuskin ne hirveästi välittää, jos ei tee itsestään numeroa siellä, hän pohtii.

Paula Karjalainen (vas.) ja Juulia Pulkkinen päättävät alakoulun hyvillä mielin. Yläkouluajalta odotetaan lisääntyvää vapautta. Kuva: Jenna Ruuskanen

Nilsiäläinen Aatu Käsnänen, 12, koki alakoulun kivan helpoksi.

– Yläkouluun siirtyminen tuntuu tällä hetkellä kauhealta ja stressaavalta, koska kokeet ja läksyt varmaan lisääntyvät. Eniten odotan kemiaa, ja toivon yhtä kaveria samalle luokalle. Alakoulussa oli parasta välitunnit, kun pääsi kavereiden kanssa touhuamaan, ja harmittaa toki, kun ei päästykään luokkaretkelle Helsinkiin.

Ysit sanovat hyvästit koko peruskoululle.

– Tunsin olevani jo tosi iso kun menin yläkouluun, mikä ei todellakaan ollut totta, nauraa Linda Pöyry, 15.

Pöyry on ollut jo alakoulusta asti Kuopion Steinerkoulussa ja luokka pysyi samana yläkouluun siirtyessä.

– Eniten minua jännitti uudet aineet, ja miten pärjään niissä yläkouluun mentäessä. Yläkoulussa ei ole ollut läheskään niin rankkaa kuin luulin. Numeroni ovat jopa nousseet yhdeksännellä, kun aiheet ovat olleet kiinnostavampia.

Parhaimmiksi yläkoulumuisto oli luokkaretkensä Budapestiin.

Nyt yhteishaussa Pöyry haki Kuopion Lyseoon.

– Jännittää, saanko uusia kavereita ja muutenkin muihin tutustuminen. Kaikki on todella erilaista lukiossa. En tiedä, osaanko tehdä edes lukujärjestystä.

Linda Pöyryn mielestä yläkoulussa ei ollut niin rankkaa kuin hän odotti. Kuva: Linda Pöyryn kotialbumi

Minna Canthin koulun ovet sulkevaa Sarianna Nuutista, 16, ei juuri jännittänyt yläkouluun meno, mutta mopotus jännitti.

– Ei se sitten ollutkaan niin paha. Meihin kiinnitettiin kelmulla tyynyjä ja naamaamme piirrettiin tusseilla. Pääsin aika helpolla ja se oli ihan hauskaa, Nuutinen selventää.

Parhaat muistot on jäänyt musiikkiluokkien erilaisista tapahtumista ja konserteista.

– Lukio jännittää, koska kaikesta tulee hyvin erilaista, uusia aineita tulee enemmän ja kuri on varmaan paljon tiukempaa, Nuutinen pohtii.

Sarianna Nuutinen jännittää lukioon siirtymistä. Kuva: Sarianna Nuutisen kotialbumi

Abit puolestaan astuvat jo omilleen. Kuopiolaisella Jere Ollilalla, 20, on huojentunut olo. Iso urakka nimeltä lukio on takanapäin.

– Lukio aiheutti todella paljon paineita ja stressiä, joten kun nyt vielä selviää pääsykokeista, on pakko hengittää hetki.

Lukion raskaudesta huolimatta Ollilla sanoo yllättyneensä positiivisesti siitä, miten hyvin kaikesta kuitenkin selvisi. Hän lähti lukioon suurella innolla oppimaan sisältöjä ja taitoja sekä parantamaan ajattelukykyään. Yhteisöllisyyttä hän olisi kuitenkin toivonut enemmän.

– Kolme vuotta kului aika lailla itsenäisen pakertamisen parissa.

Ollila aloitti lukion luonnontieteistä kiinnostuneena, mutta toisen vuoden lopussa hän kiinnostui yhteiskunnallisista tieteistä.

– Se yllätti itsenikin. Mutta tämä vain osoittaa, ettei omia suunnitelmiaan kannata lyödä lukkoon liian aikaisin.

Lukioajan voittofiilis oli ehdottomasti biologiasta viime keväänä kirjoitettu laudatur. Matematiikan kirjoituksista taas jäi huonompi fiilis, koska Ollila ei kokenut pärjänneensä oman tasonsa mukaan.

Hän harmittelee myös sitä, että matikkaa korostetaan yliopistojen valinnoissa niin paljon.

– Omat ajattelun lahjakkuuteni ovat pääosin muunlaisia kuin matemaattisia, joten minulla ei ole mahdollisuutta osoittaa samalla tavoin osaamistani kuin heillä, joiden vahvuudet ovat matemaattisissa aineissa.

Nyt Ollila jännittää yliopistoon pääsynsä puolesta ja odottaa jatko-opintoja innolla. Ollila haki ensisijaisesti opiskelemaan taloustiedettä sekä ympäristö- ja elintarviketaloutta.

– Tuntuu aika uskomattomalta, miten nopeasti lukio yhtäkkiä humahti ohi.

Jere Ollila yllätti lukiossa itsensä, kun kiinnostus luonnontieteisiin vaihtuikin yhteiskunnallisiin tieteisiin. Kuva: Siiri Rantala

Lukion loppumisesta iloitsee myös pieksämäkeläinen Venla Antikainen, 18.

– Sen verran raskas taival takana. Mutta on myös haikea fiilis. Kavereita ja opettajia tulee varmasti tosi kova ikävä.

Lukiovuodet osoittautuivat raskaudestaan huolimatta paljon paremmiksi, kuin mitä Antikainen oli odottanut.

– Ei sitä lukioon hakiessa pystynyt edes kuvittelemaan, millaista tulee oikeasti olemaan. Opiskelu on aivan erilaista kuin peruskoulussa, hän sanoo, mutta kertoo pitäneensä lukion opiskelutavasta enemmän.

Lukio on nyt ohi ja Venla Antikainen haluaisi lähteä lukemaan farmasiaa. Kuva: Liisa-Ilona Tanninen

Lukiossa yllätti, miten paljon vastuuta annetaan opiskelijoille.

– Kukaan ei yhtäkkiä kytännytkään koko ajan selän takana, onko palauttanut varmasti kaiken ajallaan, vaan tehtävät hoidettiin itsenäisesti. Myös mahdollisuus kokonaan itsenäisiin kursseihin oli positiivinen yllätys.

Ikimuistoisiksi hetkiksi hän listaa perinteiset wanhojen tanssit ja penkkarit.

– Koko lukioaika ylitti kaikki odotukset.

Huonoja lukiomuistoja Antikaiselle ei tule mieleen muita kuin koronakevään aiheuttamat muutokset ylioppilaskirjoituksiin.

– Stressitasot lähtivät nousuun, kun yhtäkkiä otettiin viikko lukuaikaa pois.

Ylioppilaskirjoitukset eivät kuitenkaan olleet hänen mielestään niin kamalia ja vaikeita, kuin mitä oli kuvitellut niiden olevan.

Nyt Antikaisen tavoitteena on päästä jatkamaan opintoja heti syksyllä uudessa koulussa. Olo on kuitenkin epävarma, koska pääsykokeet järjestetään etänä. Ensisijaisesti hän hakee opiskelemaan farmasiaa.

– Kemia ja biologia kiinnostavat. Farmasia on se juttu, mitä haluaisin tulevaisuudessa tehdä, hän haaveilee.

Kirjoittajat kuuluvat Savon Sanomien nuorten toimitukseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.