Nuoret kertovat kesätyökokemuksistaan: "Palaute ei ollut hirmu iloista, mutta vahinkoja sattuu"

– Hain töihin S-Markettiin jo keväällä, mutta koronan takia en päässyt töihin. Kesäkuussa näin Facebookissa ilmoituksen, jossa kysyttiin vielä yhtä työntekijää heinäkuulle, joten päätin hakea ja sain paikan, taustoittaa suonenjokelainen Ella Korhonen, 16.

Korhosesta työ on "ihan mukavaa".

– Olen oppinut lisää asiakaspalvelutaitoja sekä ongelmanratkaisua. Lukioon verrattuna työ ei ole kovin raskasta, välillä kaupassa voi kuitenkin olla kiireisiä hetkiä ja siksi työ tuntua raskaalta.

– Joskus ulkomaalaisten marjanpoimijoiden kanssa on tullut vastaan hauskoja tilanteita, kun ei löydy yhteistä kieltä, esimerkiksi englantia. Silloin on täytynyt miettiä, kuinka asiakasta voi palvella, hän lisää.

Ella Korhonen on aiemminkin työskennellyt kaupassa. Lukioon verrattuna työ ei ole kovin raskasta, paitsi jos on kiire. Kuva: Iida Paavilainen

Viime kesänä Suonenjoen Pesula Ky:llä työskennellyt Anni Leppämäki, 15, pääsi hommiin myös nyt.

– Pesulassa työskentely on tosi kivaa. Vaikka työ voi olla fyysisesti raskasta, sen oppii kuitenkin helposti.

Samalla oppii myös uutta pyykinpesusta.

– Raskaudesta huolimatta työ on paljon hauskempaa kuin koulunkäynti. Opin käytännön taitoja, joita ei ehkä oppisi koulussa, Leppämäki toteaa.

Vahingoiltakaan ei Leppämäki ole säästynyt.

– Kerran minun täytyi tyhjentää asiakkaan haalarien taskut, jotta ne voitaisiin laittaa pesuun. Haalarit kävivät normaalisti pesukoneessa ja lingossa, mutta harmikseni koneesta löytyikin vielä muutama mutteri ja ruuvimeisseli. Palaute ei ollut hirmu iloista, mutta sellaista sattuu, Leppämäki naurahtaa.

Anni Leppämäki paljastaa, että pesulassa oppii myös uutta pyykinpesusta. Kuva: Iida Paavilainen

Suonenjoella Koposen marjatilalla ahkeroi puolestaan Iida Koponen, 16.

– Olen ollut täällä jo useampana kesänä. Marjatila sijaitsee kotini naapurissa ja aloitin työt harjoittelemalla ensin siskoni mukana.

Työ on Koposen mukaan kivaa, eikä liian raskasta.

– Olen oppinut paljon uutta, kuten esimerkiksi sosiaalisia taitoja, ulkomaalaisten kanssa työskentelyä ja paljon erilaista uutta marjoista. Tärkeintä on, että pystyy tulemaan kaikkien kanssa toimeen ja olemaan ystävällinen, Koponen painottaa.

Marjatilalla työskentely on monipuolisempaa ja helpompaa kuin koulussa olo.

– Työajat ja -tehtävät vaihtelevat eikä tarvitse stressata kokeista, Koponen summaa.

16-vuotias Niklas Taavitsainen sai maanviljelijäisänsä kautta mahdollisuuden työskennellä mansikkakioskin myyjänä.

– Halusin ansaita lisää rahaa. Työ on kivaa ja aika helppoa. Olen oppinut muun muassa olemaan kohteliaampi ihmisiä kohtaan, Taavitsainen kertoo.

Työnteko on myös hauskempaa kuin koulussa istuminen.

– Minusta koulussa olo on jopa rankempaa kuin työni.

Iida Koponen aloitti Koposen marjatilalla ensin siskonsa mukana. "Työ on monipuolisempaa ja helpompaa kuin koulussa olo. Ei tarvitse stressata kokeista." Kuva: Iida Paavilainen

Hautausmaalla huhkii suonenjokelainen Essi Häkkinen, 17.

– Täällä on kivaa, rentoa ja rauhallista. Mutta olisin mieluummin kuitenkin koulussa, sillä siellä on enemmän kavereita, hän miettii.

Suonenjokelaiset Emmi Röntynen, 16, ja Otto Nyyssönen, 15, puolestaan työskentelevät Suonenjoen seurakunnassa isosina.

– Rippileirillä kuulimme isostoiminnasta ja kiinnostuimme siitä. Kävimme isoskoulutuksen ja seuraavana kesänä saimme hakea leireille, he kertovat.

Heistä isosena olo on mukavaa ja vaihtelua perinteisiin kesätöihin, kuten kaupassa tai mansikkatiloilla työskentelyyn.

– Olen myös kehittynyt leikkien pitämisessä ja vastuun ottamisesta, Nyyssönen lisää.

Työ on hauskaa, vaikka välillä voikin olla hiukan raskasta, varsinkin pienempien lasten leireillä.

– Joka leirillä syntyy inside-vitsejä, jotka jäävät mieleen pidemmäksikin aikaa, molemmat naurahtavat.

Hautausmaalla on rauhallista tehdä töitä, tietää Essi Häkkinen. Kuva: Iida Paavilainen

Valion jäätelökioskilta löytyy kuopiolainen Emilia Kyytsönen, 17, joka pääsi töihin hänen isänsä suositeltua Kyytsöstä vanhalle tutulleen. Työtehtäviin kuuluu jäätelön myymisen lisäksi kioskin siivoaminen, organisointi, tilauksien välittäminen ja vastuun kantaminen kioskista työpäivän aikana.

– Työ on vaikuttanut oikein hyvälle verrattuna muihin kesätöihin, joissa olen ollut. Ja työkaverit ovat mukavia.

Kyytsönen kokee, että kassalla ollessa hänen laskutaitonsa ja etenkin nopeat laskutoimitukset ovat kehittyneet, asiakaspalvelutaitojen ohessa.

Työ on Kyytsösen mukaan suhteellisen rankkaa etenkin lämpimien säiden aikaan, koska silloin työympäristö voi olla 35 asteinen.

– Asiaa helpottavat suhteellisen lyhyet työpäivät, jotka kestävät kuusi tuntia, sekä työkavereiden apu.

Kouluun ja opiskeluun verrattuna työ on Kyytsösestä helpompaa.

– Työasioita ei tarvitse kantaa kotiin ja jatkaa niitä siellä, toisin kuin läksyjä kouluaikaan.

Emilia Kyytsönen pääsi kesätöihin jäätelökioskille. Kuva: Emilia Kyytsönen

Työharjoittelu poiki myös kesätyön K-marketissa kuopiolaiselle Max Häkkiselle, 16. Työpäivät koostuvat tuotteiden, juomien ja pakasteiden hyllyttämisestä ja "ihan perushommista".

Häkkinen ei osaa arvioida onko kesätöissä ollut raskaampaa kuin koulussa.

– Työstä on positiivinen kuva ja ilmapiiri hyvä. Olen oppinut asiakaspalvelua ja muutenkin ihmisten kanssa toimeen tulemista, hän kertoo.

Kirjoittajat kuuluvat Savon Sanomien nuorten toimitukseen.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.