Selän takana kuuluu pulpatusta

Vanhemmille varoitus: tämän jutun jälkeen tiedät, mistä lapsesi puhuu päivisin.

Sekä amiskassa että lukiossa kaikille opiskelijoille yhteinen piirre näyttää olevan juoruilu tuttujen ja vähän tuntemattomienkin tekemisistä.

- Yleensä kuulee heti muiden parisuhdetilanteista. Juoruiluun olen kyllä itsekin syyllistynyt, Kuopion Lyseossa toista vuotta opiskeleva Juho Räsänen naurahtaa.

Hänen mukaansa opiskelijoiden jutuissa pyörivät luonnollisesti kouluasiat.

- Opettajista juorutaan sekä hyvää että pahaa.

Myös Ari Korhonen kertoo opiskelijoiden mollaavan opettajia ja koulua. Vesannon yhtenäiskoulun lukiossa opiskelevan Korhosen mielestä porukka kiroilee paljon.

Baarit, pojat... - Musiikin remixaus, eli biisien muokkaus on nyt pinnalla. Kaveriporukassa mietitään, mikä kappaleissa voisi olla paremmin. Remixit herättävätkin kiivaita keskusteluja, kun osa kannattaa ja osa ehdottomasti tyrmää ne, siilinjärveläinen Alli Palojärvi, 17, kertoo.

Hän kuitenkin myöntää, että puheenaihe riippuu paljon seurasta.

- Ystävien kanssa jutut liittyvät yleensä baarikäynteihin, poikiin ja tietsikkaan, mutta yliopistossa teoreettiseksi muuttuneen veljeni kanssa käydään kärkkäitä väittelyitä historiasta.

Me halutaan polttaa! Politiikka ei opiskelijoita kiinnosta, mutta suuret (ja pienemmät henkilökohtaiset) katastrofit päätyvät usein keskusteluun.

Savon ammatti-ja aikuisopistossa suurin kohu on nyt täysivaltainen tupakkakielto, jota Savuton Savo -hanke yrittää saada kouluun. Koulusta pitäisi tulla täysin savuton 2011 alusta lähtien. Lähes kaikki opiskelijat kuitenkin vastustavat uudistusta.

- Se aiheuttaisi niin paljon ongelmia. Kaikki kävisivät kauempana tupakalla, jolloin myöhästyttäisiin tunneilta. Ja jos nikotiiniriippuvaiset eivät pääse tupakalle, niistä tulee tosi levottomia. Sitten kukaan ei pysty opiskelemaan, nimettömänä pysyttelevä sosiaali-ja terveysalan opiskelija perustelee.

Tupakkakiellon lisäksi amiskasta löytyy myös kevyempiä puheenaiheita.

- Big Brother herättää keskustelua. Pääosin vain ihmetellään, miten joku jaksaa katsoa niin hölmöä sarjaa. Riitoja ei kuitenkaan ole kehkeytynyt BB-katsojien kanssa.

Tanssit stressaa Johanna Ukkola, 17, Kuopion klassillisen lukion urheilulinjalta kertoo toisen vuoden masennuksen vaivaavan opiskelijoita.

- Kun kattoo kolmosia, niin kyllähän siinä ajattelee "ei vitsi, vielä vuosi jäljellä". Eka vuonna kaikki oli vielä uutta ja hienoa, mutta kakkonen nyt on tällainen väliinputoamisvuosi, Ukkola kuvailee.

Tilannetta ei helpota sekään, että Ukkolalla on urheilijana edessään todennäköisesti neljän vuoden lukiourakka.

- Onneksi edes wanhojen tanssit tuovat piristystä aherruksen keskelle! Tai sitten ei, parin löytäminen kyllä tuottaa stressiä, Ukkola lisää nauraen.

Kirjoittajat ovat Savon Sanomien nuorisoraatilaisia.