Auto sanoo wroom! Suonenjokelainen Olavi rakensi auton lapsenlapsilleen

Kuin tuhannen palan palapeli, kuvaa suonenjokelainen Olavi Karhunen.

Paitsi kenties sittenkin hieman haastavampi sellainen. Toisiinsa sopivat palaset on täytynyt luoda kokonaan itse, eivätkä ne ole tulleet pahvilaatikossa, jonka kannesta luntata piirustuksia. Lisäksi lopputulos on kolmiulotteinen. Se säksättää ja surista pärisee, kun kaasujalka painuu pohjaan.

Karhunen kaivoi viime vuonna esiin nuoruuden harrastuksensa. Kyse ei ole kuitenkaan ole palapelien kokoamisesta, vaan 15-vuotiaana Karhunen oppi hitsaamaan ja hyödynsi taitoa autojen kasaamisessa.

Työ- ja muu elämä veivät mennessään, mutta lapsenlapset Aada, Antti, Emma ja Niklas Granholm olivat syy toteuttaa pitkään hautunut idea alusta alkaen itse rakennetusta, lapsille soveltuvasta pikkuautosta.

Sysäykseksi projektin toteuttamiselle tarvittiin kuitenkin ratkaiseva osanen. Palataan ajassa siis hieman taaksepäin.

Runsas vuosi sitten Karhunen kuuli vävynsä äidin Seija Linnun Kymco 50 -mallisesta skootterista.

Linnusta oli tullut skootterinomistaja vuonna 2003, kun hän työskenteli Europolin palveluksessa Haagissa. Ranskalainen kollega Philippe Rijn halusi ajopelistä eroon, sillä sen rekisteröinti ja sitä kautta laillinen ajaminen kotimaassa ei onnistunut.

Poliisihallinnossa työskennellyt Lintu ounasteli, ettei rekisteröinti Suomessa nousisi ongelmaksi. Muuttokuorma lähti vuonna 2005 talviaikaan, joten Lintu laittoi skootterin suomalaisen keskisuomalaisen kollegansa matkaan jo edellisvuoden kesällä.

Vuotta myöhemmin hän ajoi skootterin kesäkuumalla Muuramesta Kuopioon, muttei voinut kuvitellakaan, että 40–50 kilometrin tuntivauhdilla pyörän selässä voisi tulla kylmä.

– Rautalammilla pysähdyspaikan pitäjä antoi näppylähanskat mukaan, kun näytin niin palelevalta, Lintu muistelee.

Hyytävästä kyydistä huolimatta skootteri kuskeineen pääsi perille, mutta vastaan nousi yllättävä este. Rekisteröinti onnistuisi kyllä, mutta siihen aikaan  Suomessa tuntematon ajoneuvomalli tulisi ensin tyyppikatsastaa. Tarkastuksen hinta nousi niin korkeammaksi kuin skootterin arvo.

Niinpä vain 800 kilometriä ajettu menopeli päätyi varhaiseläkkeelle Linnun varastoon.

 

Skootterista kuullut Karhunen tiesi tasan tarkkaan, kuinka 50-kuutioinen moottori pääsisi ajelulle.

Alkoi muiden palojen ja niille oikean paikan etsiminen.

Toteutuksessa kesti vuosi. Välillä eteen tuli pulma ratkaistavaksi, ja rakentaminen saattoi pysähtyä viikoiksi. Toisinaan sopivalta tuntunut osanen osoittautui sittenkin olevan väärässä paikassa, ja Karhunen joutui purkamaan jo valmistunutta työtä.

– Taka-akselisto oli sellainen, että se aiheutti päänvaivaa, Karhunen kertoo.

Ongelma ratkesi, ja pikkuauto kykenee tekemään vähän tiukemmankin mutkan.

Lopulta uuden elämän pienen auton osina saivat muun muassa vanha, päältä ajettava ruohonleikkuri, sähkökiukaan kuomu, ja armeijan teräsmukit. Ne palvelevat karting-autoa ulkomuodoltaan muistuttavan runkona, nokkapeltinä ja puskurina toimivan rosteriputken päätyinä.

 

Yksityiskohdille tässä urakassa on ollut tajua.

Istuimen etäisyys ratista on säädettävissä siten, että kuskiksi sopii kuka vain 10-vuotiaasta aikuiseen. Vilkut ja torvi toimivat kuten isommassa autossa ainakin, ja väritys on valittu tarkasti lapsiperheen fanittaman Kalpan värien mukaan: mustaa, keltaista ja vähän punaistakin. Itse asiassa lasten vanhemmat ovat niin innokkaita jääkiekkojoukkueen kannattajia, että jopa häitä vietettiin sen väreissä.

Tyyppikatsastusongelma tosin ei ole vielä ratkennut, mutta kesäpaikan pihapiirissä se ei tahtia haittaa. Päin vastoin, rakennusten ympärillä on hyvä ajaa kahdeksikkoa, ja onpa ajopeli aikuistenkin mieleen. Aika-ajoissa hallitseva mestari on lasten isoäiti Iiris Karhunen.

2- ja 3-vuotiailla Aadalla ja Niklaksella ei ole rattiin asiaa yksinään, mutta aika-ajoihin on päässyt osallistumaan myös 10-vuotias Antti. Kokenut kuski on ottanut isänsä avulla tuntumaa jo henkilöautoonkin.

– Tämä on hyvä ajaa, nuorimies arvioi.