Kaikki ei mene häissä aina nappiin - "Onneksi yläosa ei ehtinyt tippua kokonaan päältä"

Häät ovat monen paris­kunnan elämän tärkein tilaisuus. Vaikka kuinka suunnittelisi, kaikki ei aina mene­kään putkeen, kirjoittaa Etelä-Suomen Sanomat.

Ammattilaiset kertovat hääkommelluksista:

"Morsiamella oli kaksiosainen morsiuspuku. Yläosa oli korsettimallinen, olkaimeton ja vetoketjulla suljettava. Kesken vihkimisen vetoketju avautui ja seremonia jouduttiin keskeyttämään, jotta yläosa saatiin kasaan hakaneuloilla. Ilmeisesti kaaso oli laittanut vetoketjun väärille raiteille, koska myöhemmin tutkittaessa puvussa ei ollut mitään vikaa. Onneksi yläosa ei ehtinyt tippua kokonaan päältä."

Morsiuspukuliikkeen omistaja

"Kuvasin hääparia Vesijärven rannalla. Ihmettelin, mikä kärpänen taustalla on, kunnes myöhemmin tietokoneella zoomatessa tajusin, että taustalla seisoo naapurin mies rannalla ylväässä asennossa munasillaan. Onneksi miehen sai nykytekniikalla häivytettyä pois."

Valokuvaaja

"Eräs morsian kertoi pukua hakiessaan, että heillä oli ollut juuri kirkkoharjoitukset, joissa pappi oli ollut aivan kujalla. Hän oli aloittanut vainajan siunaamisella, ei ollut muistanut hääparin nimiä ja ollut ihan sekaisin siinä, mihin sormeen sormus pujotetaan. Hääpari oli kuulemma ollut ensin aika hämillään, mutta oli lopulta nauranut ihan kippurassa."

Morsiuspukuliikkeen omistaja

Hääparit ja vieraat kertovat hääkommelluksista:

"Olimme kirkon takatilassa odottamassa vihkimisen alkua. Bestmanilla oli povarissa pieni pullo, josta oli tarkoitus antaa sulhaselle rohkaisuhörppyä. No, pullo päätti räjähtää povarissa, joten siinä kastui puvun takki ja kirkon lattia. Bestman lähti hirveällä kiireellä ostamaan uutta takkia ja suntio luuttusi lattioita virsiä veisaten. Löyhkä oli melkoinen. Loppu hyvin, bestman ehti ajoissa takaisin, mutta sulhanen joutui naimisiin ilman rohkaisua."

"Minä ja mieheni olemme olleet naimisissa 25 vuotta. Kun meidät aikanaan vihittiin, papille sattui melko iso moka. Hän vihki meidät vaimoiksi keskenään. Hän kysyi ensin mieheltäni, tahtooko hän ottaa minut vaimokseen ja sen jälkeen minulta, tahdonko ottaa hänet vaimokseni. Kuulin, mitä pappi kysyi, mutta hän ei omaa virhettään huomannut vaan katsoi minua, että vastaa nyt tollo. Ystävät kirkossa kuulivat tämän, ja heillä oli naurussa pitämistä. Ja näin minulla on vaimo vaan, ja se on tuottanut monet hyvät naurut."

"Kun tyttäreni meni naimisiin, papille oli tullut kömmähdys vihkiajassa. Hän luuli vihkimisen olevan kello 15, mutta aika olikin kello 14. Papin edellinen vihkiminen oli kello 13, ja kirkkojen välimatkaa 140 kilometriä. No, aiempi vihkiminen siirrettiin 12.45 alkavaksi, ja pappi lensi armeijan helikopterilla kirkolle. Hieman kirkossa jännitettiin, kuinka käy. Sitten kuului helikopterin ääni, ja ennen laskeutumista kone kaarsi kirkon yllä. Niin meillä oli pappi kirkossa ajallaan kello 13.55! Vihkimisen pappi aloitti sanoilla, että nyt kellään ei ole niin mihinkään kiire!"

Lue lisää aiheesta perjantain Savon Sanomista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.