Milloin oman lapsen hehkuttaminen menee överiksi? "Lapsi saattaa joutua häpeämään tai jopa pilkan kohteeksi"

Maailman paras lapseni sai kympin biologian kokeesta! Nyt se ihanainen voitti urheilukisoissa! On se komea ja fiksu! Kaikista hurmaavin lapsukaiseni pääsi opiskelemaan lääkäriksi!

Oman lapsen kehuminen ja tekojen hehkuttaminen on saanut uusia ulottuvuuksia sosiaalisen median aikana, kirjoittaa Karjalainen. Lasten kuvia jaetaan esimerkiksi Facebookissa, ja osa vanhemmista ylistää jälkikasvunsa tekoja joko tuttavilleen tai koko maailmalle.

Toisinaan oman lapsen ihailu tuntuu menevän yli sallittujen rajojen – ainakin muiden vanhempien mielestä.

Milloin julkinen ihailu menee överiksi, Väestöliiton psykologi, psykoterapeutti Suvi Laru?

– Jos lapsi saattaa joutua häpeämään tai jopa pilkan kohteeksi kehujen perusteella, vanhemman kannattaa miettiä kehumisen tapoja tarkasti. Pienten lasten kohdalla voi miettiä, miltä Facebookissa jaetut kehut ja kuvat tuntuvat lapsesta kahden tai viiden vuoden päästä.

Teini-ikäinen tai aikuinen lapsi voi ottaa asian itse puheeksi vanhempansa kanssa. Jos sosiaalisessa mediassa jaetut kehut nolottavat tai lapsi ei halua omia tai lastensa kuvia jaettavan verkossa, lapsi voi kieltää vanhempaansa jakamasta niitä.

– Asian voi kertoa ystävällisesti mutta päättäväisesti. Vanhemmalle on hyvä tehdä selväksi ne asiat, jotka lapsi haluaa pitää yksityisinä.

Myös ulkopuoliset voivat puuttua vanhemman toimiin, jos ne tuntuvat menevän yli sallittujen rajojen.

– Ystävä voi kauniisti vihjata, että oletko ajatellut, että lapsi saattaa kokea tilanteen hämmentävänä.

Lasten kehumiseen ja vertailemiseen liittyvät asiat nousevat usein esille vastaanotolla.

– Me kaikki olemme hyviä jossain, ja niitä puolia on vanhempien tärkeä kehua omissa lapsissaan, mutta ei vertailla lapsen taitoja muiden lasten taitoihin.

Laru ei suosittele vertailua lasten välillä edes oman perheen sisällä.

Lisää aiheesta perjantain Savon Sanomista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.