Eteläafrikkalainen viini maistuu rantakalan kera

Valkoviinien kesäkausi päättyy kuuman rantakalalautasen ääreen. Sille johdattaa viinin useimmiten padassa käytetyn voin määrä. Chardonnay tuntui aluksi tortulta tortun päälle, mutta eteläafrikkalainen versio täydennettynä ripauksella Viognieria oli osuva valinta.

Waltraud Riesling, Katalonia, DO Penedes, Espanja.

Hennosti vihertävä espanjalainen Riesling on Miguel Torresin saksalaissyntyisen vaimon innoittamana syntynyt erikoisuus. Tuoksussa on taikinaa ja hiivaa, kukkeutta ja hedelmää.

Rypälettä on hankala tunnistaa, sillä vaikka sitrus tekee siitä kovahkon, viini ei tunnu hapokkaalta. Puolikuivana se taittuu äyriäisille, mutta on suttuinen. Sitä selkeyttää reilu viilennys. Jäännössokeria on reilusti pyöristämässä rypäleen ominaisuuksia.

Pisteet 12,3/20 ovat vaatimattomat 11,77 euron viinille.

Sion Creek White, Golan Heights Winery, Galilee, Israel.

Ohuesti keltainen viini tuoksuu tuntuvasti yrteille ja nallekarkeille antaen lempeän yleisvaikutelman.

Rasvaisen suutuntumansa ansiosta viini kestää suolaisuutta ja tuntuu tuoreelta ja selkeältä. Jälkimaku tulee vasta hetken päästä eksoottisena. Kosher-viini on lintuviini, mutta sopii siikapotunkin seuraan.

Pisteet 14,3/20 ovat hyvät hintaan 8,97 euroa.

Sella&Mosca Vermentino di Sardegna, DO Vermentino di Sardegna, Sardinia, Italia.

Vaaleankeltainen kuiva viini tuoksuu kevyesti oljelle, kuivalle heinälle ja tropiikin hedelmille. Kokonaisuus on liiankin kliininen.

Hieno viini hieman hapokkaille salaateille, joissa ei ole raakaa tomaattia eikä turhan paljon öljyjä. Tavallisen hyvän siitä tekee virheettömyys ja siksi se sopii ravintolakäyttöönkin.

Pisteet 12,3/20 ovat hyvin sopivat 7.70 euron viinille.

Kaya Chardonnay-Viognier, Overhex, Western Cape, Etelä-Afrikka.

Vihertävä tuore viini on hieman sitrukselle ja vivahteikkaasti hedelmille tuoksuva. Helppo viini suomalaiseen makuun. Sitä ei hallitse eteläafrikkalaisille viineille kliseeksi tullut paahteisuus. Tasapainoisuus on parasta.

Kuivaksi nimetyksi viiniksi siitä löytyy leveyttä, yrttisyyttä ja hienoa sitrusta. Pitkähkö maku osuu rantakalalle oivallisesti. Sen voima riittää ulkoilmaankin. Silmiinpistävän korkea jalka saa viinin näyttämäänkin arvokkaalta.

Pisteet 15/20 ovat mainiot hintaan 7,98 euroa. Viinistä löytyy vielä niukasti tietoja. Tuottaja tukee gepardien suojelua, mikä näkyy etiketissä.

Jean-Baptiste Adam Pinot Gris Reserve , AC Alsace, Ranska.

Kellertävä, erikoisesti hieman plastiikille ja jopa herkkusienelle viittaava tuoksu voi jakaa mielipiteitä. Pehmeähappoinen, kantava viini on mausteinen ja kuiva. Alkoholisuus tuntuu raukeutena, mutta mineraalisuus pitää kokonaisuuden kasassa.

Aika vaativa, mutta oiva viini on äyriäisten, ehkäpä myös sipulipiirakan kera. Happojen ja hedelmän suhde aivan loistava.

Pisteet 15/20 ovat hyvin kohtuulliset 11,50 euron viinille.

Toimituksen peruspruuvissa maistavat Timo Hartikainen, Mauno Hämäläinen ja Jouko Kääriäinen. Pisteet ovat arvioiden keskiarvo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.