Juustoinen kasvispiirakka

Pohja:

2,5 dl lämmintä vettä

25 g hiivaa

ripaus suolaa

ripaus sokeria

0,5 dl öljyä

noin 6-8 dl vehnäjauhoja (osan voi korvata leseillä tai grahamjauhoilla)

Täytteeksi:

tomaattia

punasipulia

raastettua emmentalia

tuoretta basilikaa

rucolaa

ricotta-juustoa

kesäkurpitsaa

munakoisoa

fetajuustoa

rosmariinia

mustapippuria

Valmista pohjataikina pitsataikinan tavoin. Tästä määrästä tulee kolme piiraspohjaa. Jätä taikina löysäksi, jaa se kolmeen osaan. Levitä taikina käsin jauhojen avulla. Kohota pohjia vielä vähän aikaa.

Tomaattipiirakka varten levitä ricottaa alimmaksi kerrokseksi kuin tomaattikastiketta pitsan päälle. Lisää reilusti tomaattiviipaleita ja ohuiksi viipaleiksi leikattua punasipulia. Ripottele pinnalle hiukan suolaa ja mustapippuria. Ripottele myös hiukan raastettua emmentalia. Paista 225 asteessa kunnes pinta on kauniisti ruskistunut. Lisää "pitsan" päälle tuoretta basilikaa tai rucolaa.

Jos käytät täytteessä munakoisoa ja kesäkurpitsaa, leikkaa molemmat suikaleiksi. Ripottele munakoisosuikaleiden päälle hiukan suolaa ja anna niiden "hikoilla". Huuhdo munakoisot ja kuivaa ne hyvin talouspaperilla. Paista sekä munakoiso- että kesäkurpitsasuikaleet öljyssä kauniin ruskeiksi. Voit myös grillata ne.

Mausta kasviksia suolalla ja mustapippurilla. Levitä pohjan päälle ricottajuustoa. Ricottan tilalla voi käyttää maustamatonta kevyttuorejuustoa, mutta ricotta sopii mietona ja lähes rasvattomana juustona paremmin.

Laita juuston päälle kasvissuikaleet ja murustele pinnalle vielä fetajuustoa. Lisää myös tuoretta rosmariinia. Paista 225 asteessa kunnes "pizzan" reunat ovat hyvin ruskistuneet, samoin pinnalle murusteltu feta.

Uusimmat

Ruoka

BROILERI-KASVISKEITTO

HALLOUMSALAATTI

BATAATTIKIEKOT

LOHIHYRRÄT

BROILERI-NUUDELISALAATTI

Tänään vietetään kansallista kalakeittopäivää, testaa tunnistatko kotimaiset kalat

JOGURTTIMARINOITU BROILERI

KALAPIIRAKKA

CREME VANILLE -TORTTU

KUNINKAAN LIHARULLAT

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.