Kuminaista nautaa leipäsellä

(6 annosta)

200 g naudan ulkofileetä

litteää leipää viipaleina

tuoreita granaattiomenan siemeniä (voi jättää pois)

Marinadi:

1 rkl hunajaa

1 rkl sitruunan mehua

1 tl kuminaa, kevyesti paahdettuna

4 valkosipulinkynttä hienonnettuna

suolaa, mustapippuria

Salaatti:

1 pieni punasipuli ohuina suikaleina

0,5 sitruunan mehu

1 rkl oliiviöljyä

suolaa, mustapippuria

iso kourallinen persiljaa karkeana silppuna

ranskankermaa ja paprikajauhetta

Laita liha marinoitumaan pariksi tunniksi.

Yhdistä salaatin ainekset. Paista liha ja anna vetäytyä foliossa noin viisi minuuttia. Viipaloi ja mausta suolalla ja pippurilla. Paahda leipäviipaleet.

Kokoa leipäviipaleelle palanen lihaa, salaattia, nokare ranskankermaa ja koristele granaattiomenan siemenillä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lohella täytetyt kesäkurpitsarullat

Rapeat vuohenjuustopalat

Kirpeä kampasimpukkacarpaccio

Vappu on tehty roseteista ja rieskarullista