Lihapiirakka

(6 - 8 hengelle)

200 g margariinia tai voita

2 - 3 keitettyä perunaa

250 g vehnäjauhoja

1 rkl vettä

1 tl leivinjauhetta


Täyte:

200 g jauhelihaa

2 sipulia

0,5 dl puuroriisiä

1 dl maitoa tai lihalientä

valkopippuria

paprikajauhetta

suolaa

Kuori ja survo perunat. Sekoita ainekset notkeaksi taikinaksi, jonka annat kovettua kylmässä

Ruskista jauheliha. Hakkaa sipuli pieneksi ja kuullota. Keitä riisi vedessä. Sekoita täyte, lisää maitoa tai lihalientä niin, että massa on kosteaa. Anna jäähtyä.

Kaaviloi taikina kahdeksi vuoan tai uunipellin kokoiseksi levyksi, n. 5 - 6 mm, toinen hieman ohuempi. Levitä paksumpi taikina vuoan pohjalle, nosta reunoilta ylös.

Levitä täyte ja peitä ohuemmalla levyllä, tiivistä sauma sivelemällä kylmällä vedellä. Päällisen voit koristella taikinasta leikatuilla suikaleilla vaikkapa vaakunan tapaan. Väriä sille saat paprikajauhosta.

Paista uunissa 225 asteessa 20 - 25 minuuttia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.