Munkit

5 dl maitoa

50 g hiivaa

1 tl suolaa

1 dl sokeria

(2 tl kardemummaa)

n. 8 dl vehnäjauhoja

1 dl öljyä

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Liota hiiva maitoon, lisää suola, sokeri (ja kardemumma) ja osa jauhoista. Sekoita ja lisää öljy. Alusta jauhoja taikinaan niin, että saat kiinteän yhtenäisen taikinan. Kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi. Vaivaa taikinasta ilmat pois jauhotetulla pöydällä ja leivo 16-20 munkkia. Kohota mukit. Kuumenna paistorasva 180 asteiseksi. Paista pari munkkia kerrallaan kauniin kullanruskeiksi, käännä puolessa välissä. Nosta kypsät munkit valumaan lautaselle käsipaperin päälle. Pyörittele lämpimät munkit sokerissa ja tarjoa siman kera.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Ruoka

Kalkkuna ei ole vielä Suomessa yhtä suosittua kuin Keski-Euroopassa, mutta sen käyttö lisääntyy – kalkkunaruoat sopivat esimerkiksi joulun välipäiviin, katso reseptit

Puolukasta toivotaan elintasosairauden kaatajaa – ota punainen marja osaksi ruokavaliotasi ja kokeile vaikkapa puolukkajäädykettä, katso reseptit

Suomalaisten rakkaus oranssiin palleroon jatkuu – Espanjan ennätyssato näkynee hinnassa

Kommentti: Seura on paras mauste, ripottele sitä ympärillesi

Moni yksin asuva syö yksipuolisesti tai jättää ruoan väliin – "Huomasin pian, että jos ei nauti kunnollista ateriaa, tulee naposteltua koko illan ajan"

Kuuluuko ananas pitsaan -ikuisuuskysymys näyttää ratkenneen – data kertoo suomalaisten suosimat pitsatäytteet

Mehevä ja täyteläinen kakku ansaitsee paraatipaikan vaikkapa isänpäivän kahvipöydässä

Kuivakakku on mainettaan mehevämpi – Myös siihen sopii täyte, katso reseptit

Anita Käyhty innostui sokerikoristeista Englannissa ja on tehnyt niitä 25 vuotta – "Kirjoitin siskollekin, että nyt olen löytänyt bisnesidean"

Kylmä nakki -yhteisö jakaa vertaistukea ja vinkkejä ruuhkavuosien ruokapöytiin – "Välillä voi reilusti sanoa, että tänään meillä syötiin vähän huonommin", Hanna Gullichsen sanoo

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.